Yle: Ministeriö haluaa maksutelevision tilaajalistat tv-lupatarkastuksen avuksiSilläkin uhalla että seuraava ääneenlausuttu ensiajatus sisältää ad hominem-henkisen herjauksen mahdollisuudet: Ovatko nämä ihmiset täysin terveitä ??
Nykyinen lainsäädäntö ei anna siihen mahdollisuuksia, mutta mielestäni oikeutus tulee siitä, että näissä maksullisissa televisio- tai maksutelevisioyhtiöissä liiketoiminta perustuu siihen, että heidän asiakkaansa katsovat televisiota ja lain mukaan ihmiset, jotka katsovat televisiota, heidän tulisi maksaa televisiomaksu, viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) sanoo.
Missä ihmeessä on poliitikkojen terve kaupunkilaisjärki ja yleinen etiikan taju siinä vaiheessa kun keskustellaan poliisivaltiokontrollin lisäämisestä yhteiskunnan eri alueilla. Ensin Lex Karpelalla päästettiin mediayhtiöt entistä syvemmälle kansalaisten pöytään ja nyt arvon S. Linden on ujuttamassa stasin otetta taas astetta peremmälle kotomaan kameralle.
Miksi oi miksi arvon kontrollipoliitikot osaavat vain puhua kontrollista sen sijaan että viimeistään nyt pitäisi puhua avoimesti Ylen toiminnan sisällöstä, laajuudesta ja rahoituksen pohjasta. Ja miksi se on eroamisen arvoista että menee
lindeeraamaan pienen summan rahaa golfklubille jossa kellottelee asiakkaana ja jää siitä kiinni mutta tälläisistä suoranaisista järjettömyyksistä ja edesvastuuttomuuksista jotka kuvastavat lausujansa itsekritiikittömyyttä ja holtittomuutta ei jouduta tilille..
Ei tässä mitään poliisivaltion tunnusmerkkejä täyttävää perustuslainmulkkausta tarvita vaan yksinkertaisesti Yleltä on karsittava ylettömät rönsyt pois ja loput toiminnan yleissivistävät ja yleishyödylliset osat on rahoitettava joko maksukanavien tapaan suoraan maksavien ja digiboksien maksukorttioptioita hyödyntävien oikeiden asiakkaiden kautta TAI sitten Ylen rahoitus on siirrettävä suoraan budjettiin ja veroihin.
Toivottavasti suomalaisilla maksukanavaoperattoreilla on järkeä siirrättää jatkossa liiketoimintansa ja rekisterinsä Tallinnaan mikäli Lindenin haihatukset ottavat täällä tuulta siipiensä alle.
Virolaisilla sentään on vielä ilmeisen selkeässä muistissa se mihin stasipolitiikan jäljet johtavat ja vastaavat vuoden 1984 perään haikailevat epatot todennäköisesti kivitettäisiin siellä ensikädessä tai lähettäisiin raukoille rajoille tervassa ja höyhenissä.