Kuvaton kuvalehti

Kun lehdistä aloitettiin niin jatketaan sitten vielä vähän asianviertä. Suomalaiseen aikakauslehtimaailmaan tutustuttaessa tuskin vältytään aiheelta Suomen Kuvalehti. Wanha, hyvämaineinen aikakauslehti jonka artikkeleihin viitataan ja josta tilattaessa maksetaan kovaa hintaa. Artikkelit kyllä pitävät pintansa mutta näitä nykylehtiä lueskellessa tulee väkisin mieleen se että missä ihmeessä kuvalehden kuvat ovat. Siis sellaiset valokuvat joita katsoisi mielellään myös kuvina ja jotka olisivat muutakin kuin satunnaisia toimittajan sinnepäin räiskäisemiä näpsäyksiä.

Jos esimerkiksi tarkastelee numeroa 30/2006 niin ulkomaisten kuvatoimistojen materiaalissa on vielä jotain katsottavaa mutta kotimaisten juttujen kuvallinen taso on lähinnä järkyttävää. Auringossa tai suoralla salamalla puhkipoltettua pokkarinäppäystä.. sinnepäin kokeiltuja kuvakulmia ja muuta vastaavaa. Pahimpina esimerkkeinä ehkä sivulla 17 lojuva Jacob Södermanin naamakuva jossa ihon väri on saatu valkotasapainolla lähinnä vainajan kalmankalpeaa hipiää muistuttavaksi ja oikeastaan kaikki "Ihan Huimaa" artikkelin kuvat.

Miten tälläinen aviisi kehtaa kutsua itseään enää kuvalehdeksi..

Työpöytä siistiksi tavalla tai toisella

LifeClever: 10 tips for keeping your desk clean and tidy

(Via Schizo) Työpöydän epäjärjestys kuuluu takuulla maailman yleisimpiin uusiutuviin luonnonvaroihin ja todentaa osaltaa entropian kasvavaa pyrkimystä. Ilman pöydänpinnan systeemiin kohdistettua ulkoista työtä ei epäjärjestys ikimaailmassa katoa vaan leviää entisestään. Aina silloin tällöin sitä sitten törmää erilaisiin työtapaoppaisiin joissa esitellään hyviä tapoja tehokkaaseen työhön ja siihen miten pöytä pysyy järjestyksessä kuten tähän linkitettyyn esimerkkiin tälläkertaa.

Näissä esimerkkimalleissa minua vain häiritsee yksi perimmäinen ongelma: Ne kaikki keskittyvät immateriaalisen työn tekijöiden ongelmiin ja työhön jossa pääasiassa pyöritellään korkeintaan papereita jolloin unohdetaan työpöytäkaaoksesta se miten pitäisi menetellä silloin kun pöydällä lojuu esineitä ja kappaleita joita ei voi mapittaa tai kansioida ja jotka silti pitäisi pitää järjestyksessä.

Sitä kun itse työskentelee valmistavassa teollisuudessa niin pöytä on usein täynnänsä moduleita ja komponentteja. Piirilevyjä joissa suojalakkaus on puutteelista, alumiinivaluja jotka ovat sahattu poikki huokoisuuden tarkastamiseksi, prototyyppejä joissa on kokeiltu uutta työtapaa jne jne jolloin työtapojen kehittämiseen tulee uutta haastetta silloin kun asiat eivät kaadu päälle pelkästään inbox:n kautta vaan ongelma saatetaan iskeä hyppysiin silloin kun odottaa vuoroaan tuotannonpuolen kahviautomaattijonossa.

Omat menetelmäni ovat toki kokoajan käymistilassa mutta itse olen ainakin claim- ja valmistusvirhetapauksissa huomannut päteväksi seuraavanlaisen rytmityksen:

• Kuvat talteen ja säilytykseen. Eli heti ongelmatapauksen ilmetessä ensimmäisellä eteensattuvalla digikameralla ensimmäiset kuvat muistiin ja omalle koneelle kuvienhallinnan piiriin. Itse käytän kaikessa yksinkertaisuudessaan apunani Picasaa ja importtaan kuvat riittävän monisanaisesti nimettyihin kansioihin muistiin omalle koneelleni. Tässä ideana se että kuvan ottaminen on nopeaa ja onnistuu parissa minuutissa ja näin asia ei pääse unohtumaan silloinkaan kun joku tulee heti perään nykäisemään hihasta seuraavan asian tiimoilta. Asia palautuu näin pakolla mieleen viimeistään silloin kun puran muistikorttian koneelle.

• Raportti kirjoitukseen heti kun aikaa on. Eli samana päivänä tai maksimissaan seuraavana kuvien ja mahdollisten tarkempien mittaustietojen pohjalta kirjoitan asiasta 1-2 sivuisen lyhyen pdf-raportin josta löytyy otsikkotiedoista komponentin tunnisteet, ingressistä parilla ranskalaisella viivalla yhteenveto ongelmasta ja sitten kuvat ja tarkemmat selitteet siitä mistä on kyse. Raportin lähetän sitten asappina alihankkijan tms edustajalle jotta asia ei pääse hautautumaan muiden murheiden alle. Ideana tässä se että ensihälyytys mahdollisesta prosessia koskevasta ongelmasta lähtee riittävän tarkkana ja kuvaavana matkaan mahdollisimman nopeasti. Näin ei myöskään ehdi katoamaan lyhytjänteisemmästä muistista ne kommentit joita on mahdollisesti saanut suullisesti asiasta tai ainakin muistaa sen kuka asian ilmoitti ja voi käydä kysymässä tarkennusta muistinsa tueksi.
  

• Romut varastoon ja raportti viralliseen prosessiin. Tämän jälkeen on sitten aikaa kirjoittaa kappaleen kylkeen permanent-tussilla viittaukset asiasta ja nostaa näytteet varastoon ja kaapinreunalle tai lähetettäväksi rtd:lle tarkempaan analysointiin ja tuupata raportin kera tiedot tapahtuneesta viralliseen reklamaatioprosessiin joka ottaa vastuulleen valvonnan siitä että raportista tulee aikanaan vastineet ja jokaiselle caselle saadaan pisteet perään jonka jälkeen romut voikin poistaa varastosta ja pistää vaikkapa kuusakosken lavalle kierrätykseen. Ison firman kankeutena ja etuna on näissä asioissa se että kaikkia prosesseja ei onneksi tarvitse kehittää itse.

Näillä työtavoilla olen ainakin hieman saanut pöytään siisteyttä tai ainakin paremman tietoisuuden siitä mihin mikäkin asia liittyy ja olenko muistanut viedä asiaa eteenpäin. Ja kait se on niin että kun olemme kuitenkin yksilöitä niin vaadimme myös yksilöllisiä työtapoja ja sitäkautta yksikään desktop-managementin konsultoija ei ole koskaan kokonaan oikeassa vaan ideaaliin prosessiin päätyy parhaiten kokeilemalla ja ottamalla palasia sieltä ja palasia täältä.

Mutta eivät nuo 10-kohdan listat turhia ole. Ne pistävät aina ajattelemaan omaa tapaansa toimia ja usein motivoivat pieniin siivoustempauksiin joiden jälkeen työpöydän pinta on ainakin hetken näkyvissä kunnes entropia korjaa satonsa..

Think different

Teknobeduiini: Kielteinen taustakohina

Ei hullumpia ajatuksia blogissa jota usein tulee seurailtua. Uutiset suoltavat olohuoneisiin ja työhuoneisiin päivästä toiseen negatiivisa uutisia mutta edustavatko nuo uutiset ylipäätään sitä maailmaa joka meitä todella ympäröi vai kertovatko uutiset ainoastaan siitä että oletetun negatiivisen uutiskysynnän ansiosta uutisiin suodattuu suuriin otsikoihin pääsääntöisesti hätää, tuoa, kärsimystä ja surullisia ihmiskohtaloita.

Onko maailma todella näin synkkä vai annetaanko meille vain sellainen kuva siitä, hukkuvatko kaikki pienet positiiviset asiat "ketään kiinnostamattomina" taustakohinaan ja mitä pitkäaikaisvaikutuksia oikeastaan onkaan sillä että uutisvirta kaataa korvista sisään pääasiassa pelkkää negatiivista viestintää..

Ehkä itse jokaiselle tekisi hyvää beduiinin oppien mukaan ottaa viikottain päivänverran vapaata negatiivisista uutisista, filtteröidä pois korvistansa marinan ja synkistelyn ja keskittyä elämän pieniin positiivisiin asioihin..

Lehdistön kuolemasta

Niin. Vaikka edellisessä postauksessa viittasinkin trendiin siirtyä printistä webbiin en silti usko että lehdet koskaan kuolevat. Pelkästään informaatiota välittävät pienet julkaisut todennäköisesti vähenevät radikaalisti mutta uskoisin että hyvin toimitetulle artikkelijulkaisulle on aina tilaa.

Jo pelkästään siksi että jos ja kun koko työpäivän on jo viettänyt rotan, näppiksen & monitorin pyhän kolmiyhteyden äärellä on suorastaan nautinnollista istahtaa kotosalla omaan nojatuoliinsa, kenties teemukillisen kera jos talvi ja kylmä on, napaten vieruspöydältä lehden jossa lepuuttaa silmiään ja ottaa hetken aikalisä elektroniikasta ennenkuin kaivaa syliinsä läppärin jatkaakseen hommiaan tai pitääkseen yhteyttä ystäviinsä web 2.0:n aikakaudella.

Esimerkiksi National Geographicin kuukausittainen ilmestyminen on aina pieni ilon aihe silloin kun aviisi odottelee töistäpalaajaa ovenraossa ja pienistä puutteistaan huolimatta myös Tiede on ihan mukava yllättäjä vaikkakin viimeaikoina on käynyt mielessä se että vaihtaisikohan sen vaikkapa New Scientistiin tahi vastaavaan. Viimemmäksi tuli liityttyä jopa HBR:n tilaajien joukkoon vaikkei se enää edustakaan niin poikkitieteellisen keventävää tarjontaa kuin kaksi edellämainittua ja mielessä on käynyt sekin että pitäisiköhän etsiä itselleen jostain vielä jokin hyvä valokuvauslehti joukon jatkeeksi.

En kertakaikkiaan jaksa uskoa että ainakaan vielä mikään näköpiirissä oleva teknologia pystyisi korvaamaan tämänkaltaisten julkaisujen sosiaalista ja elämyksellistä funktionaalisuutta vaikka Online-saitilta saman informaation saisikin luettavakseen samalla rahalla ja informaatio leviäisikin webin sivustoilla paria dekadia nopeammin ja reaaliaikaisemmin. Hektisessä maailmassa kaipaa aina välistä rauhallisempia saarekkeita.

Kuin lehtiä sateella

Postiluukusta tulevan ilmaisjakelulehden voi tietenkin dumpata suoraan keräykseen ja passittaa journalistiset aatokset suoraan siistauslaitokseen ja matkalle kierrätyskuidun ihmeelliseen maailmaan mutta aina väliin kaikenmaailman Varttien ja Laurien lomassa luukusta tupsahtaa lehtiä joita jää selaamaan kummastuneena. Ei siksi että lehdessä olisi mitään onnistunutta vaan siksi että hieman ekonomistiset aivokuoren radat ryhtyvät raksuttamaan ja pohtimaan sitä mysteeriä että miten tälläinen voi enää v 2006 olla mitenkään kannattavaa.

Viimeisin ihmetys on tällä viikolla luukusta tupsahtanut "Kaupunkilehti Linkki" joka keräsi huomiopisteet jo ulkoasullaan.

Juuri nyt ei ole kuvaa tarjolla mutta jo ensinnä kansi on kertakaikisen sekava valkopohjainen kuvasekamelska ja artikkelit ovat taitettu kukin tyylillään heikkolaatuiselle puhelinluettelopaperille ja kappaleiden aloituksissa on KÄYtetty TODella NEROkkaita kirjasinkokokikkailuja ikäänkuin sata simpanssia olisi päässy taitto-ohjelmiston kimppuun ja ihan kaikkea on täytynyt kokeilla heti ensikerralla...

Mistä tälläisille "uusia näkökulmia ja toimitustapoja etsiville kaupunkilehdille" oikein löytyy rahoittajia ja mainostajia jotta lehteä saadaan jaeltua 100 000 kohdistetulle perheelliselle kotitaloudelle (vaikka minullekin tuo tuli vaikka perhettä ei ole muutenkuin pölykoirien muodossa..) näin nykypäivänä jolloin trendinä on ennemmin printistä luopuminen ja webbiin siirtyminen ja ei-immateriaalinen jakelu kuitenkin maksaa oman osansa.. Soittoääni- ja taustakuvamainoksia tuossa aviisissa on enemmän kuin hyvä maku sallii mutta kannattaako tuokaan oikeasti..

Väliin ei pysty ymmärtämään mistä näissä on oikein kyse.

Nopeita liikkeitä ja ajatuksia työnteon nykypäivästä.

Kun herää aikaisin niin ehtii paljon. Kuten esimerkiksi iltapäiväpuoli kolmeen mennessä käymään Joensuussa, palaveeraamaan lävitse nipun asioita, siirtämään tuotantoon parit työtapamuutokset ja vielä ehtimään takaisin kotisohvalle toipumaan 04:20 tapahtuneesta karusta herätyksestä. Jos jossain asiassa elämä lienee toden teolla helpottunut niin matkustamisessa.

Sähköinen lipunvaraaminen ja lipunsiirtäminen on tuonut mukanaan sen että vaikka matkustustarve selviäisikin edellisenä päivänä loppuiltapäivästä ja seuraavan työpäivän kalenteri menisikin uusiksi pienellä varoitusajalla niin matka-asiansa saa järjästeltyä helposti parilla puhelinsoitolla ilman että asiassa tarvitsee pyöritellä oravannahkoja tai muita propuskoita turhan päiten.

Erityisen paljon oppii arvostamaan lentolipun siirrettävyyttä joko seuraavalle tai aikaisemmalle lennolle sen mukaan miten päivän aikana hommat edistyvät ja mahdollistuu joko aikaisempi lähtö takaisin kotiin tai sitten joutuu venyttämään reissuaan muutamalla tunnilla asioiden loppuunsaattamiseksi jolloin kiireessä päätetyt aikatauluratkaisut eivät edes hankaloita liiaksi seuraavan päivän elämää.

Tänäänkin paluu oli kirjattu vasta 17:30 koneelle mikä olisi tehnyt työpäivästä käytännössä 14 tuntisen matkoineen mutta onneksi asiat etenivät niin että jo varttiavaille yhden kieppeillä (lounaasta joutui kyllä tinkimään) sitä istui jo Aeron kyydissä kohti kotia.

Ja ei. Omassa työssäni en usko minkäänlaisten virtuaalineuvotteluratkaisujen koskaan korvaavan sitä kalliasrvoista kontaktia ja vuorovaikutusta jonka saa aikaan matkustamalla itse paikanpäälle tuotantoon näkemään asiat luonnossa ja käsinkosketeltavina paikanpäälle ja jolloin pääsee ennenkaikkea puhumaan tuotannosta vastaavien ja työtä tekevien työntekijöiden kanssa ja kuulemaan myös niitä risuja jotka muutoin voivat filtteröityä pois viestistä jos asioista puhutaan vain toimihenkilötasolla.

Virtuaalisessa ja immateriaalisessa työssä kollaboraatioratkaisuilla päästään pitkälle ja netin kautta pystytään tekemään paljon mutta ehkä sittenkin perinteiseen savupiippumaailmaan pätevät osaksi edelleen vanhemman maailman opit.

Me informaation kulusta vastaavat tuotantofilosofit vielä osaamme omaksua nopeasti kaikki uusimmat lelut ja työkalut ja kokeilla ruohonjuuritasolla sitä miten RSS syötteillä jaetaan tuotannon vikatilannetietoa suoraan webbiselaimen pikalinkkeihin tai muutavastaavaa mutta alalla työskentelee edelleen paljon konservatiivisempaa mutta työssään hemmetin pätevää porukkaa ja sanoisin että meidän propellihattuisten on syytä heidän kanssaan toimia ainakin osaksi heidän maailmansa ehdoilla sensijaan että leikkisimme liian tietäväisä.

And now something completely different..

Myönnetään. Olen varmasti jotenkin skitsofreeninen yksilö jos yhtäällä totean olevani pitkän linjan partiolainen ja toisaalla myönnän avoimesti että en yleisestiottaen tule kovinkaan hyvin toimeen lasten kanssa.

Ei.. ei mitään inhoa tai muutakaan mediaania enemmän vaan minä en kertakaikkiaan osaa hahmottaa sitä miten tuollaisen muutaman vuoden ikäisen vaahtosammuttimen kanssa pitäisi olla ja kommunikoida.. Kulunut viikonloppu asettikin minut siten hyvin eriskummalliseen asemaan ja paikkapaikoin henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna paikkapaikoin epätodelliseen olotilaan.

Olin siis mukana Korkeasaaressa minun paremman puoliskoni ja hänen +3v kummityttönsä kanssa kolmistaan. Minun onnekseni parempi puoliskoni osallistui koko sydämellään tyttösen viihdyttämiseen ja eläinten ihasteluun ja minulle lankesi lähinnä yhdistetyn valokuvaajan, autonkuljettajan ja apumiehen rooli mutta sekin toi mukanaan kaikenlaista pientä. Kuten sen että minä, siis minä, päädyin lykkimään lastenrattaita pitkin korkeasaaren käytäviä kesäisen viikonlopun paikalle houkuttelemassa ihmisvilinässä.. En siis tahdo sanoa että tuollaisessa puuhassa olisi mitään epämiehekästä vaan ainoastaan sen että tilanne oli minulle outo uus ja paikkapaikoin olotila hivenen orvohko..

Autonkuljettajan roolissa sensijaan tein itsestäni mielenkiintoisen havainnon. Heti kun arvon vieras oli vyötetty lainaistuimeen ja autoni takapenkille matkaamaan kohti ZOOta niin jotenkin sitä itse ajoi paljon rauhallisemmin ja maltillisemmin kuin mitä silloin kun kyydissä on vain aikuista väkeä omasta itsestäni nyt puhumattakaan. Muutos ei ollut edes mitenkään tietoinen vaan tapahtui ikäänkuin luonnostaan. Liekö meissä sittenkin jotain geneettistä koodausta piilemässä kuoren alla tälläisten tilanteiden varalla jemmassa..

Mutta päivä oli kyllä oikein mukava. Olisi ollut ehkä mukavampikin jos minä en olisi tuntenut oloa hieman ulkopuoliseksi.. :)

2991

Kuvaaja yllätti itse itsensä. Leirinaikaisten deletointikierrostenkin jälkeen kasassa yhteensä 2991 kuvaa joista pitäisi raakata ulos jonkinmoinen kuvakokoelma jakoon leirillä olleille. Ei auta muu kuin istahtaa rawshooterin äärelle karsimaan jyvät akanoista ja jatkamaan siitä sitten niiden parempien kuvien jälkikäsittelyä sikäli kun aikaa töiltä ja muulta elämältä jää.

Oma ehdokas ja suhteellinen vaalitapa

Pinseri: Bloggaajille oma ehdokas eduskuntaan

Meillä bloggaajilla on sitten eduskuntavaaleissa pirkanmaalla oma ehdokas jota äänestää ja jota kannattaa. Hyvä ja kannatettava asia (ainakin jos jättää huomioimatta valitun puolueen energiapolitiikan ja muut kyseenalaisuudet) mutta tässä nimenomaisessa skenaariossa näkee taas hyvin miten meidän suhteellinen vaalitapamme ja vaalimatematiikan karut koukerot vaarantavat äänestäjän oikeusturvaa ja voivat vaalitulosten ratkettua kääntää annetut äänet täysin itseään vastaan.

Tavoitteen täyttyminenhän vaatii sen että ensinnä puolue saa riittämiin ääniä ja toiseksi sen että nimenomainen ehdokas saa enemmän ääniä kuin muut puolueen ehdokkaat jotta järjestys listalla on "oikea". Muutoin äänet valuvat puolueelle ja puolueen muille ääniharavoille..

Tässä tapauksessa tilanne on vähintäänkin hankala. Vihreillä on Pirkanmaan piirissä kaksi jo asemiinsa kivautunutta kansanedustajaa ja tuskin mahdollisuuksia kolmanteen. Ei ainakaan suurempaan määrään jolloin on hyvinkin mahdollista että läpi menevät jo vaalikaudella tutuksitulleet vaihtoehdot ja kukapa onkaan toinen vihreiden pirkanmaan edustajista?

No tietenkin Rosa "gramexin miehet" Meriläinen jonka asenne kansalaiskeskusteluun tuli hyvinkin selväksi tekijänoikeuslakikeskustelun aikoihin.

Joten näkisin tilanteen melkoisen problemaattisena.. Annettu ääni voi auttaa eduskuntaan bloggaajien oman ehdokkaan mutta on tavattoman suuri riski sille että sillä äänellä eduskuntaan nouseekin Meriläinen jatkamaan tutuksi tullutta politiikkaansa..

Klapilla päähän

Nukahtamisvaikeuksiin suositellaan.. Palaveerausta samassa neukkarissa yhdeksästä kolmeen samoilla paikoilla vain yhden ruokatunnin verran taukoa pitäen heti toisena lomanjälkeisenä päivänä kun ei ole edes vielä täysin sisäistänyt sitä kaikkea mitä viimeisen 2 vko:n aikana on tapahtunut taas...

Positiivista oli sentään se että sain jälkimmäisessä palaverissa delegoitua ensimmäisen palaverin ToDo-listasta 2 kohtaa jo eteenpäin ja sain ainoastaan 5 uutta nimikettä ToDo listalle vastapainoksi..

Sitä tietää lomailleensa riittävästi..

Digitoday: Hollywood sallimassa elokuvien polttamisen

..kun edellämainitusta uutisotsikosta tulee ensiksi mieleen ainoastaan Spede ja palaneet filmikelat kaikenmaailman RW-asemien ja levyjenpoltteluiden sijasta..

Paluu arkirutiineihin

Lomat on sitten lusittu ja edessä paluu arkeen. Täytyy todeta että nämä kahdessa erässä vietetyt lomaviikot ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen ja työn kiireet ovat ehtineet katoamaan mielestä oikein hyvin ja nyt voi lähteä pyörittämään tahkoa hyvillä mielin.

Takana pitkästä aikaa kesä jonka aikana on ehtinyt kaikenlaista: kiertämään suomea oman kullan kanssa, lomailemaan mökillä kaikessa rauhassa mietiskellen mahdollista rantasaunaprojektia, rentoutumaan kotosalla ja leireilemään oikeastaan kahden harrastuksensa parissa yhtäaikaa.

Huomenna näkeekin taas koko työtiimin ja työkaverit koossa pitkästä aikaa kun lomat ovat menneet iloisesti päälekkäin ja pääsee selvittelemään sitä mitä kaikkea on oikeasti työn alla ja mihin asioihin täytyisi tarttua oikein tosissaan. Lista lienee pitkähkö joten ei tässä ainakaan tylsyys taida päästä iskemään lahkeeseen...

Luvassa epävakaista..

Affenanmaalaisten puolesta voisi toivoa että tämä tämänkertainen ennustekuva on pienen softabugin aikaansaannosta eikä edusta todellista säänkuvaa näin elokuussa..


Sataa sataa...

Uraani halkeaa

YLE: Uraanialue vaikuttaa tonttikauppaan

Ihmiset ovat eriskummallisia. Uutisoinnista voi lukea hyvinkin rivienvälistä sen että ennen nyt tehtyjä kaivosvaltauksia ketään ei ole kiinnostanut se että palttiarallaa puolet itäisestä uudestamaasta on aina ollut ja tulee aina olemaan maaperän luonnollisen säteilyn vuoksi enemmän tai vähemmän keskimääräistä oleellisesti paljon radioaktiivisempaa asuinseutua jossa radon-suojaukseen joudutaan varautumaan oikeasti hyvin asuinpaikasta aiheutuvan syöpäriskin minimoimiseksi ja vasta tehdyt valtaukset ovat tehneet uraanista sen ongelman...

Itse muuttaisin mielummin Hästholmeniin voimalan vierelle kuin Askolan radonpesäkkeeseen vaikkei sinne mitään valtauksia olisi koskaan tehtykään..

Objektiivinen kuin uutiskuva

HS: Reutersin kuvaaja kärähti valokuvan käsittelystä

Reutersin kuvaskandaali nosti taas jälleen kerran pintaan keskustelun uutiskuvan luotettavuudesta mutta omalta osaltaan tapaus sen räikeällä yksinkertaisuudellaan on liiankin helppo tapaus keskustelun pohjaksi. Kloonisiveltimen käyttö edustaa jo niin selkeää informaation väärentämistä että sen tuomitseminen lienee kaikille helppoa mutta paljon vaikeammaksi kysymykseksi muodostuu sitten se että mitä kuvalle saa tehdä ja milloin kuva ehkä esittää asioita niinkuin ne ovat.

EI MITÄÄN olisi helppo vastaus mutta sellaisenaan varsin paradoksaalinen. Kennolle tai filmille muodostuva kuva on ainoastaan tekninen tallenne hetkellisestä näkymästä ja siihen vaikuttaa näkymän lisäksi myös tekniikan rajoitteet. Valoitus ja filmin herkkyys muokkaa pakostakin valoa ja varjoa, värikylläisyyteen vaikuttaa filmin emulsio tai nykypäivänä kennon tekniikka kaikkien kameran esisäätöjen ohella jolloin olisi lähinnä järjetöntä asettua kieltää sävykorjaukset ja valon hienosäädöt eräänkin jenkkiläisen lehden tapaan. Kuitenkin tiedämme myös sen että kiitos kuvallisen kulttuurimme opettamien oppien, voidaan valolla ja varjolla myös korostaa ja luoda kuvaan erilaisia tunnelmia. Mihin tässä sitten pitäisi vetää raja..

Ja jos unohdetaan kotirintaman photoshoppaukset niin seuraavaksi uutiskuvan ongelmaksi muodostuu rajaus. Kuvaan piirtyy vain se minkä kuvaaja haluaa siihen rajata jolloin olemme taas ongelmissa.

Esimerkiksi leirikuvistani saisi muutamasta hyvinkin rajattua sellaiset joissa 10-13v tenavat hoippuvat humalassa kaatuillen ottamalla työn alle tukkihumalakisan (leikkimielinen viesti jossa juostaan paalulle, pyöritään sen ympäri vinhasti 20 kertaa ja yritetään juosta takaisin mahd. nopeaan tasapainoelimen heittäessä volttia..) otokset ja rajaamalla puitteet pois lapsien ympäriltä jolloin kuvan sanoma loppujenlopuksi riippuu kovin siitä miten kuvaajana haluaisin asiani esittää.

Historia tuntee myös koko joukon kuvia joissa aidan takana leikkineet ja kuvaajaa ihmetelleet lapset ovat esitetty leirivankeina tms vähäosaisina rajaamalla pois portit ja muut puitteet jolloin kuva itsessäänkin voi olla jo hyvinkin kyseenalainen.

Ja sitten on vielä olemassa kaikki lavastuksen mahdollisuudet. Reutersin casen jälkeen on uutiskuvia osattu katsoa taas hivenenverran tarkemmin ja kas kummaa. Libanonista on jo nyt ehditty löytämään eräs hyvin huono-onninen nainen jolla on tavaton tendenssi menettää kotejaan ja eräs mystinen vihreäkypäräinen pelastustyöntekijä joka aina osuu paikalle kantamaan sylissään siionistien tappamaa lasta aina kun kameramies osuu paikalle.

Joissain tapauksissa lapsen kuolemaan johtaneet syytkin saattavat olla aivan toisenlaisia mitä kuvateksteissä annetaan ymmärtää:

On Thursday, doctors said that the 5-year-old Palestinian girl initially believed to have been killed by an Israeli military strike Wednesday apparently died after sustaining head injuries during a fall from a swing in the same area shortly before the strike.

Joten voisi vastakysymyksenä pohtia sitäkin vaihtoehtoa että voiko uutiskuva edes olla objektiivinen ja pitäisikö jokaista kuvaa katsoa edes pienellä ajatuksella ja kriittisyyden siemenellä pohtien kuvan antaman informaation näennäisen kauheuden sijan sitäkin että mitä kuvalla halutaan tarkoituksella sanoa ja voisiko olla sittenkin niin että kuvan totuus ei olekaan se koko totuus..