2005-11-30

On lottovoitto syntyä Suomeen


Päivän teema Posted by Picasa

Liberaalipresidentti vai porvaripresidentti

Viisas katsoo myös kauemmaksi

Vaalit ovat sitten tulossa. Ensimmäisen kierroksen osaltahan tilanne on selvä: Ehdokkaiden joukossa on yksi Sale ylitse muiden ja äänestyspäätöstä ei edes tarvitse alistaa vaalikoneiden arvottavaksi mutta toisen kierroksen osalta tilanne onkin problemaattisempi. Mitä jos 1. kierroksen lopputulemana onkin teoreettisesti edelleen mahdollinen no-win situation jossa vastakkain ovat lippalakki-muumimamma Halonen ja kepuli Vanhanen...

Kepun piirissä tuntuu olevan kovastikin vetoa voimien yhdistämiseen ja yhteiseen porvaririntamaan Vanhasen tueksi mutta kuinka monella avoin mielin maailmaa katsovalla kaupunkilaisella on oikeastaan paljoakaan yhteistä tuon Nurmijärven raivoraittiin kepulaisen ummehtuneen perheidyllivaskistin maailmankuvan kanssa ja kuka oikeastaan kaipaa tuota vaatepuun karisman omaavaa haahuilijaa todella presidentiksi ? Herukkamehua Linnanjuhliin ja kansantanhuja kansanhuviksi ja kaikki Nurmijärvelle asustamaan auvoiseen nurmijärveläiseen perheidylliin..

Tantta Halonen nyt on mitä on mutta hän ainakin on niinsanotusti tunnettu suure ja ei tarjonne seuraavalle kaudellekaan mitään sen suurempia yllätyksiä. Lippalakki todennäköisimmin pysyy päässä ja käsilaukkua kummoisempaa johtajan karismaa ei häneltä edeltäkään löydy mutta tuskin mitään sen pahempaakaan. Ainakin syntyperältään stadilainen ja maailmankuvaltaan suhteellisen liberaali ainakin Vanhaseen verrattuna. Demarius nyt on vaakakupissa kyllä jonkinmoinen synti mutta ehkä kuitenkin se pienempi paha jos valita pitää.

Toivottavasti moiseen valintatilanteeseen ei koskaan jouduta ja maahan saadaa presidentti joka oikeasti pystyy pitämään hyvinvointivaltion päätä pinnan yläpuolella.. Tai ehkä tällöin eettisesti kantavin vaihtoehto on jättää kokonaan äänestämättä sillä tuolloin toisella kierroksella antamaton ääni todennäköisemmin kääntyy Vanhasta vastaan jolloin ainakin voitetaan se ettei kepulipuolue valloita kauppatorin rantaa..

You can hide but you can't Autorun

Digitoday: Sony BMG:n MediaMax käynnistää drm-ajurin koneessa ilman lupaa

Nämä erilaiset DRM-uutiset alkavat olla kaavamaisuudessaan jo likimain masentavia, ikäänkuin mediayhtiöt olisivat unohtaneet sen että levynostajat ovat heidän asiakkaita vihollisten sijaan.
Sony BMG:n toinen kopiosuojaus eli MediaMax siirtää tietokoneelle 12 megatavua tiedostoja, asentaa ylimääräisen cd-rom-aseman ohjaimen, ja uusimpien tietojen mukaan myös käynnistää sen, vaikka käyttäjä hylkäisi lisenssiehdot. MediaMax-suojaus on käytössä yli 260 cd:ssä.
Vaikka taudinaiheuttajien kitkeminen voikin olla nyt ja tulevaisuudessa työlästä voi onneksi oman koneensa immuunipuolustusta kuitenkin parantaa hyvin yksinkertaisin keinoin. Käsittääkseni kaikki olemassaolevat pirulaiset perustuvat windowsin autorun-ominaisuuksien hyödyntämiseen eli siihen että CD-asemaan asetulta levyltä löytyviää koodia pyritään suorittamaan automaattisesti heti levyn tunnistuksen jälkeen. Kun tämän ominaisuuden kytkee pois päältä säästyy käyttäjä monilta harmeilta. CD:ltä ei tällöin suoriteta mitään ylimääräistä ja useimmat DRM-ratkaisut jäävät ainoastaan kuolleeksi koodiksi levynlaidalle.

Ikävä kyllä Mikro$oft ei tarjoa tähän muistaakseni mitään itsestäänselvää työvälinettä mutta rekisterieditorin avulla urakasta selviää suhteellisen helpolla jos winhotuksen sielunelämästä on edes jotain hajua. Seuraavassa esiingooglattuja ohjeita ongelmanratkaisun tueksi:

Enable and Disable AutoRun on Windows NT and 2000

This information applies to:
Windows NT Server 4.0 and NT Workstation 4.0
Windows 2000, Professional, Server, Advanced Server and Datacenter server.

There is no option to enable or disable automatically running CD-ROMs in the user interface. To enable or disable automatically running CD-ROMs, you must edit the registry:

  1. Click Start, click Run, type regedit in the Open box, and then press ENTER.
  2. Locate and click the following registry key:
  3. HKEY_LOCAL_MACHINE\System\CurrentControlSet\Services\CDRom
  4. To disable automatically running CD-ROMs, change the Autorun value to 0 (zero). To enable automatically running CD-ROMs, change the Autorun value to 1.
  5. Restart your computer.

Disable AutoRun on Windows XP (Home or Pro)

This method involves editing the registry so you need to take precautions before making any changes.

1. Click Start, then Run. Type regedit and click OK.
2. The registry setting to change is shown below:

HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\MicrosoftWindows\CurrentVersion\policies

3. Right-click on policies, then choose New then Key.
4. Immediately type Explorer and hit OK.
5. Type NoDriveTypeAutoRun and click OK twice.
6. Type b5 then click OK.

This creates a value called NoDriveTypeAutoRun set to 0x000000b5.

7. Click Registry then Exit.
8. Click Start then Log Off and log off the machine.

Autorun is now disabled

Mutta.. kuten usein sanotaan.. Bloginpitäjä ei ota vastuuta rekisterin editoinnista ja regeditiin kannattaa tarttua vain silloin kun tietää mitä tekee. Väärän avaimen deletoinnilla / virheellisellä modifioinnilla saa käyttöjärjästelmän myös totaalisen solmuun.

2005-11-28

Hiirenloukun evoluutio

A reducibly complex mousetrap

Taikauskossaan vahvojen kreationistiveijareiden perusargumentteja itseään toistavassa "ID" propagandassa on ollut se etteivät monimutkaiset järjestelmät voi kehittyä evolutiivisesti sillä niiden välivaiheet ovat mukamas hyödyttömiä ja käyttökelvottomia. Yksi klassinen esimerkki jota tässä tuputuksessa on käytetty on tavallinen hiirenloukku. Johtavana ajatuksenaan se ettei hiirenlouuku toimi jos jokin sen 5 osasta poistetaan ja ettei hiirenloukku voi kehittyä nykyiselleen välivaiheitten kautta.

Tunteisiin vetoava johdattelu voi toki upota uskoviin kuin kuuma veitsi voihin mutta tämä John McDonald:n esitys toimii loistavana vasta-argumenttina hiirenloukkuteorialle. Erona biologiaan ainoastaan se että siinä missä passiivinen mekaaninen rakenne vaatii ulkopuolisen kokeilijan ja karsijan ohjaa biologista kehitystä satunnainen vaihtelu ja luonnonvalinnan ohjaava voima.

2005-11-27

Uusia teetuttavuuksia

Nordqvist-tee

Siinä vaiheessa kun Lipton ei ole maistunut enää vuosiin ja Twiningskin alkaa tunkemaan ulos kurkusta kannattaa kurkistaa uusia vaihtoehtoja ja ainakin näin suomalaisen kauppavalikoiman pohjalta nämä Nordqvistin classic sarjan teet ovat tämänhetkisten tuttavuuksien pohjalta oikein mielenkiintoisia ja maistuvia tapauksia.

Yunnan Fop:ia ja Margaret's Hopea ainakin voin suositella ja eipä Kenia Marinynkään ole oikeastaan yhtään hullumpaa. Rutiiniaamuteeksi noita ei kylläkään raaski tuhlata kiireen keskelle mutta huolella haudutettuna nuo kaikki tarjoavat oikein maukkaita hetkiä mukin äärellä ja osoittavat sen että teestäkin on löydettävissä huomattavaa monimuotoisuutta ilman että sinne joukkoon tarvitsee tunkea mitään hedelmänpaloja, mausteita tai muita kerettiläisiä hirvityksiä..

Ajatuksia bloggaajan etiikasta ja oikaisu A. Åkerfelt:n pyynnöstä

Oikaisuksi ja täsmennykseksi tarkoitettu

Julkistettu sana on tehokas ase. Se voi nostaa esiin epäkohtia, varoittaa toisia ja jakaa kerran opittua tietoa edelleen ja eteenpäin. Viestin voi kirjoittaa suoraan auki riveille tai sijoittaa rivienväliin merkitysten ja sävyjen kautta. Joskus merkitykset voivat olla tietoisia ja tarkoituksellisia mutta joskus ne saattavat syntyä vääristä assosiaatioista ja osoittaa väärään suuntaan aivan vahingossa.

Bloggaamisessa tämä kaikki korostuu. Sähköinen sana leviää kaikkialle, hiipii hakukoneiden ranking-listalle.. pesiytyy lainauksiin ja välimuisteihin ja muistuttaa itsestään ja olemuksestaan pitkään vielä kirjoittamisen jälkeenkin. Sopivasti valitut sanat voivat nostaa esiin asioita ja ilmiöitä googlen kautta halusivatpa esiin nostetut sitä tahi eivät mutta joskus asiayhteydet voivat olla kohtuuttomia ja vaativat korjauksia ja täsmennyksiä jottei viestin rivienvälit vääristyisi painotuksista ja yhden miehen merkitys sodassa korostuisi liiaksi.

Taannoin kirjoitin auki huomioita ja havaintoja kahden suomalaisen elektroniikan webbikaupan välisistä merkillisistä yhtäläisyyksistä ja nostin esiin yhdeksi linkiksi ficora:n domain-listasta elektroni.fi:n rekisteröintitietojen alta julkisesti löytyvän Alexander Åkerfeltin nimen. Ehkä tämä alleviivaus oli turhan suora ja selkeä sillä se ei selvästikään jättänyt lukijaa kylmäksi vaan sai esillenostetun A.Å:n lähestymään minua ainakin näennäisen häkeltyneenoloisena:
Olin hieman hämilläni, mutta päätin silti heti tutkia, että mikä on homman
nimi. Noh, nyt olen enemmänkin kuin hämilläni. Tuntuu oudolta, että nimeni
mainitaan tekstissä, jossa on selvä negatiivinen konnotaatio.
Missään tapauksessahan minun tarkoituksena ei ollut syyllistää yhtä henkilöä kaikesta tapahtuneesta vaan vetää yhtäläisyysmerkkejä kahden yrityksen välille ja pohtia sitä ovatko erään yritys- ja ennenkaikkea kommunikointisekasotkun aikaansaaneet akiba-veteraanit oppineet edes tälläkertaa virheistään.

Ennenkaikkea tarkoituksena ei ollut rivien välissä vihjata siitä että kyseessä olisi yhden henkilön potentiaalisesta epärehellisyydestä vaan nimenomaisesti huomioida sitä että ehkä kyseisten nettikauppojen taustalta löytyy enemmän samaista intomieltä kuin taloudellista osaamista jolloin kuluttajan rahat saattavat olla vaarassa seuraavan “ohops”:n osuessa kohdalle.

Miettien ääneen myös sitäkin mahdollisuutta että sama yrityskulttuuri olisi sittenkin kokenut tässä uudessa kaupassa reinkarnaation ja potentiaalisen asiakkaan olisi hyvä osata lukea yrityksen viestintää rivien välistä ja harkita vähintäänkin 2 kertaan millä maksutavalla ostoksiaan suorittaa. Kannattaako nettikaupassa aina maksaa tilille ennakkoon vaiko kuitata hankintansa vasta postiennakolla tavaraa vastaan.

Akibahan ei esimerkiksi edelleenkään paljasta webbisivuillaan talosuvaikeuksistaan ja uhkaavasta konkurssistaan ( seuraavan kerran käräjäoikeudessa 5.12.) vaan houkuttelee ostajia “-10% syysmyrskyllä” ja sillä että tavaraa saatavilla rajoitetusti. Vastuullinen yritys viimeistään tässä vaiheessa kertoisi kyseessä olevan konkurssimyynnin ja siten varottaisi mahdollista ostajaa ostokseen liittyvistä riskeistä mikäli ostos maksetaan postiennakon sijaan tulevan konkurssipesän tilille. Virheistä voidaan toki aina oppia mutta tässä tapausksessa oppimisprosessin nopeus ei ainakaan oikein vakuuta.

Muttaa vaikka Åkerfeltin nimen yksilöivä käyttäminen olikin kirjoituksessa turhan alleviivaavaa ja kärjistettyä, on firmoissa edelleenkin niin paljon yhtäläisyyksiä ja esiin nostetut ajattelemisen arvoiset asiat edelleen nähdäkseni valideja, kuulostaa samaisen meilin loppuun liitetty pyyntö puolestaan hivenen kohtuuttomalta:
Pyytäisin ystävällisesti, että poistaisit tuon viestin, näen että tuo
loukkaa yksityiselämän suojaani. Et varmaan pitäisi siitä itse, jos nimesi mainittaisiin samantapaisessa, negatiivisesti virittyneessä, ympäristössä.
Viestin kokonainen poistaminen olisi nähdäkseni ylilyötyä johtuen pitkälti yllä todetuista seikoista ja palvelisi korkeintaan satunnaisia liikkeenharjoittajia joiden viimeistään nyt pitäisi tajuta se ettei julkisuuskuvaa puhdisteta vaikenemalla ja keskustelua vaientamalla vaan avoimmuudella ja pitkäjänteisellä työllä. Ei sanoilla vaan teoilla joidenka jälkeen menneillä sanoilla ei enää ole muuta arvoa kuin historiallinen sellainen.

Poistaminen saattaisi myös toimia suoranaisena karhunpalveluksena ja pikemminkin tilanteen rauhoittamisen sjiaan herättää esiin turhia kysymyksiä:

Miksi näin vahva vastareaktio, osuivatko kirjoituksen pohdinnat kenties kiusallisen lähelle totuutta ja oliko tekstissä esinntyneillä nimillä kenties sittenkin erityistä merkitystä? Kenties jopa pohdintoja siitä mikä oikeastaan saikaan aikaan negatiivisen virityksen asioille jotka vain liittyvät toisiinsa.

Googlen välimuististahan tuo teksti ei välttämättä mihinkään katoaisi ja esimerkiksi ficora:n rekisteritiedot ovat ja tulevat olemaan nyt ja jatkossakin julkisia ja kaikkien luettavissa jolloin aktiivinen lukija saattaisi virittää nimelle vieläkin negatiivisemman virityksen kuin mitä nykyisen tekstin pelkkä asiayhteys kenties saa aikaan akiba:n historina valossa.

Joten tässä tilanteessa katson parhaaksi vain editoida hivenen verran alkuperäistä kirjoitusta ja poistaa siitä Alexander Åkerfelt:n nimen ja viitata samoissa firmoissa vaikuttavaan ja firmoja yhdistävään henkilöön ainoastaan anonyymillä termillä N.N. Väärinkäsitysten ja negatiivisten virhepäätelmien kitkemiseksi merkitsen kirjoitukseen avoimen tiedon siitä että sitä on jälkikäteen editoitu ja linkittää lukijan tähän oikaisuun josta selviää syyt sille miksi näin on tehty.

Mitä taas case Akibaan tulee niin tuosta sirkuksesta ja sen taustoista on luettavissa enemmän mm. seuraavista keskusteluista:

2005-11-26

Kuinka hifistiä jymäytetään

Kelpo kaukosäädin..

Ei hyvää päivää ja kirvesvartta.. Kyllä minä olen tiennyt että oikealla brändillä hifistin saa ostamaan vaikka kakkosnelosenpätkän tonnilla mutta tämä alkaa olla jo naurettavuuksien rajamailla.. Oppiva ja kosketusnäytöllä varustettu Marantz:n kaukosäädin hintaan 1499 EUR !! Kyllä.. tuhatneljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän euroa.. Toimii oikein infrapunalla ja silleen..

Ihan pienenä vihjeenä. Kosketusnäyttöisiin kämmentietokoneisiin on saanut jo ties kuinka kauan apuohjelmia joilla irda:n kautta kämmykkä saadaan leikkimään kakea ihan samoilla toiminnallisuuksilla kuin tuo Marantz:n kaukokapula ja aivan, aivan toiseen hintaan. Periaatteessa tuon minun wanhan Palm:n M100:n saisi opetettua ihan samalle tasolle ( amazon kauppaa laarinpohjalta noita näemmä ~40 taalan hintaan ) ja uudemmilla saisi mukaan värinäytön, sinihampaan ja wlan:n..

Esimerkiksi verkkokaupasta saisi hankittua tuosta puoleen hintaan (!!) HP:n iPAQ:n josta löytyy wlan, Bluetooth, GSM-verkon puhelinominaisuudet ja paketissa vielä bonuksena autokäyttöön GPS-palikka ja navigaattorisofta.. Kaukosäädinlaajennuksen voisi sitten latailla laitteeseen vaikkapa täältä

Siis oikeasti.. Onkohan mr hifin hinnoitteluosastoon iskenyt vauhtisokeus vai ovatko hifistit oikeasti noin helppoja jymäytettäviä.. Pocket-puuceehen uudet kuoret, käyttö rajoitettu vain kaukosäätöön ja kylkeen vakuuttava logo niin täydestä menee kuin väärä raha...

Uskoo ken älköön :)

Bongattu Marginaalista:

Your Birthdate: January 1

You are a natural born leader, even if those leadership talents haven't been developed yet.
You have the power and self confidence to succeed in life, and your power grows daily.
Besides power, you also have a great deal of creativity that enables you to innovate instead of fail.
You are a visionary, seeing the big picture instead of all of the trivial little details.

Your strength: Your supreme genius

Your weakness: Your inappropriate sensitivity

Your power color: Gold

Your power symbol: Star

Your power month: January

2005-11-25

Spammauksen puolestapuhujat

Digitoday: Tekstiviesteillä työpaikkoja

Mainoslobbarit ovat taas näemmä ministerin kimpussa vaatimassa tekstiviestispammauksen (spammauksessahan tässä lopulta vain on kyse ) laillistamista ja "hintasäännöstelyn" purkamista jotta kaikenkarvaiset helppoheikit pystyisivät entistä helpommin massajakelemaan sähköisiä mainoksiaan kuluttajien riesaksi.
Hannu Kankareen mielestä langaton teksti- ja kuvaviestimainonta tulee sallia Suomessa, koska tämä lisää kuluttajia hyödyntävien uusien sisältöpalveluiden ja -yritysten syntymistä Suomessa.
Luonnollisesti tätä kaikkea taas jälleen perustellaan kuluttajan hyödyllä, uusilla työpaikoilla ja kaikella kivalla ja uskotaan kirkkain silmin siihen että ongelmat ja lieveilmiöt saadaan lakaistua maton alle sillä että kuluttajalle tarjotaan mahdollisuus "kieltäytyä" sähköisestä mainonnasta aivan kuten nykyään lehti- ja puhelinmarkkinoinnista. Sehän ei noille spammaajille tunnu tietenkään kelpaavan että mainostus sallittaisiin vain silloin kun kuluttaja siihen erikseen suostuu jolloin peli olisi paljon avoimempaa ja rajanveto olisi helppoa.
Yhtä lailla mobiilimainontakin tulisi olla sallittua yksityisille kuluttajille ja niin, että halutessaan yksityinen kuluttaja voi estää suoramainonnan, kuten se nytkin on mahdollista mainoskirjeiden kohdalla, vertaa Kankare.
Kaikkihan varmaan tiedämme omakohtaisesti sen kuinka helppoa mainoskirjeiltä on todellisuudessa välttyä. Vaikka oveen junttaisi tekstin "ei mainoksia" raahaa posti edelleen kaikki seiskan ja valittujen pilapalojen mainoskirjeet säntillisesti perille asti ja karvakäsipitserian apupoika tiputtaa mainoksensa luukusta alas kerran kuussa luki ovessa mitä sattui.

Tätäkö me todella haluaisimme myös puhelimeen ja kuulla turhia piippauksia pari kertaa päivässä kun jollain Kankareenpojalla olisi jotain tosikivaa kaupattavana ja kuinka se numero nyt taas erehtyikään "vahingossa" myyntilistalle vaikka taas eilen se pistettiin sinne estoihin...

Toivottavasti ministeri Huovisella on asiassa suhteellisuudentaju tallella eikä hän lähde juoksemaan spammilobbareiden kauniiden sanojen perässä vaan näkee rivien välistä sen mistä todellisuudessa on kyse.

2005-11-23

Tie Babyloniin

( Via Viimeisellä rannalla)

Jos tuotantoyhtiöiden suunnasta on kuulunut viimepäivinä lähes vain pahaa niin ilmassa on näemmä vaihteeksi jotain positiivistakin kehitystä. iTunesin mediakauppa on saanut muutkin yhtiöt herkistymään nettilevityksen positiivisille puolille ja nyt Warner on näemmä tuomassa vanhoja tv-sarjojaan AOL:n käyttäjien saataville ilmaiseksi mutta mainoksia vastaan.

Jakoon tulee 100 (!) vanhaa sarjaa joiden joukossa jopa Babylon 5 (!!) joka aikanaan istutti allekirjoittaneen tiiviisti TV.n äärelle pyöriessään levityksessä ennen vuosituhannen vaihdetta. Toivottavasti jako toteutuu kunnon resoluutiolla ja kuvasuhteella eikä minään iPod-optimoituna 320*240-pikselipostimerkkinä ( varmaan hauska katsella 1600*1200 resolla jostain ruudunnurkasta...) ja laajenee aikanaan suurempien massojen saataville ja tänne pohjan perukoille asti.

Pääsisi taas fiilistelemään ja nauttimaan sarjasta joka ainakin aikanaan oli juonenkulultaan ja juonenkuljetukseltaan* tv-viihteen uranuurtajia ja luonteeltaan harvinaisen koukuttava. Mielenkiintoiseksi katsomisen tekisi myöskin se että tietyllä kierolla tavalla tuosta Clintonin-aikaisesta TV-teoksesta on löydettävissä kiusallisen paljon sellaisia teemoja ja tapahtumia jotka ovat realisoituneet 2001-09-11 jälkeisessä Bushistanissa...

(*) ei välttämättä aina aivan sitä itse juoneltaan...

KEPUlit masinoivat

Ilta-sanomat: Likaista peliä, Matti

Niinpä niin.. Jos ei Matti muuten pärjää maailmalla niin sitten etsitään edes kissojen ja koirien kanssa kaikki aktiivi-kepulit naksuttelemaan netti-äänestyksen nappia:

Hyvä verkostolainen, Ilta-Sanomien lisäksi myös Iltalehden www-sivuilla http://www.iltalehti.fi on käynnissä äänestys siitä, kuka kolmesta ehdokkaasta pärjäsi MTV3:n vaalitentissä parhaiten.

Käy äänestämässä parhaiten menestynyttä!

Iltalehden äänestys käynnistyi Ilta-Sanomien äänestystä myöhemmin, joten emme voineet valitettavasti tiedottaa asiasta edellisessä viestissämme. Terveisin, Kampanjakeskus

Jotenkin muistelisin että kepuli-Karpela aikanaan lanseerasi tälläiselle käyttäytymiselle melko negatiivissävyisen nimikkeen mutta ilmeisemmin Kepu:n kampanjatoimistossa muiden "paheesta" tulee kepuleiden hyve..

2005-11-22

jälleen vaaditaan korvauksia..

Jahas.. amerikkalainen lakimiehillä uhkailu senkus jatkuu suomenmaassa vaikka useaan kertaan onkin eri yhteyksissä todettu se että se mikä toimii jenkeissä ei toimi 1:1 Suomessa. Tämän tapauksen bongasin Kameralaukun foorumilta ja tapaukseen liittyy taannoinen Räntämetalli-festareilla tapahtunut episodi jossa lavalla harrasteltiin yhtä ja toista.

Ilmeisemmin lavalla sekoilleen bändin pojat eivät ole oikein tykänneet siitä että julkisella ja kamerakiellottomalla paikalla tapahtunut episodi osui osaavamman kuvaajan etsimeen ja kuvat sitämyöten levitykseen:
Jaahas. Luulin jo, että homma on haudattu, mutta tänään tuli taas soittoa. 5000 euroa kuulemma vaativat, koska haittaa tuli ja mulla ei ollut kuvauspassia. No eipä mulla mitään passia ollut, mutta järjestäjät päästivät kuvaamaan ja bändikin halusi olla kuvattuna, että en kyllä oikein ymmärrä mihin tämä voisi perustua. Nostaa silti tunteita pintaan.

Eipä taas taida järki ja suhteellisuudentaju kitarasankareita painaa. Koomisen lisämaun jupakkaan tekee se etä kuvaajan mukaan häntä syytetään voimassaolevan tekijänoikeuslain pykälän 2 ( 2§ ..Kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa.. ) rikkomisesta vaikka kyseessä oli bändin keikan valokuvaamisesta..

Saas nähdä millainen sirkus tästäkin taas tulee..

Kuluttajanoikeuksien Alamo

Digitoday: Teksas haastoi SonyBMG:n oikeuteen

Teksas on ristiriitainen paikka. Toisaalta se on osavaltio jossa ihmiset ja autot ovat suuria, ranchit vielä suurempia ja presidentit harvinaisen tyhmiä mutta toisaalta se on osavaltio joka edes jollain tavalla seisoo kuluttajan puolella mediateollisuuden totalitariaa vastaan.

Ehkä kyseessä on vain periamerikkalaisen ja sinänsä hivenen kyseenalaisen yksi mies - yksi ase -yksi ääni frontier-individualismin ilmentymästä mutta yhtä kaikki tilanne on tuolla T-luupihvien luvatussa maassa tältä osin paljon parempi kuin täällä "hyvinvointi"valtiossamme jossa kansanedustajat ovat lehmänkauppojen kautta keskittyneet edustamaan kansainvälisiälobbareita kotimaan kansalaisten sijaan.

Siinä missä suomessa Arkadianmäen ihmelapset päättivät suuressa viisaudessaan toteuttaa lain siinä muodossa missä levykauppiaat ja tuottajat sen halusivat suosien kuluttajien koneisiin ujutettavia esto- ja haittaohjelmia ja polkien kuluttajan oikeuksia nauttia ostoksistaan vapaasti on Teksas asettunut vastarintaan SonyBMG:n tapaisen syöpäkasvaimen spyware- ja rootkit-lonkeroita vastaan ja kylmästi haastanut mediajätin oikeuteen tekosistaan. Ei voi muuta kuin nostaa ahttua ja toivottaa onnea ja menestystä oletettavan pitkässä prosessissa.

En sitten tiedä mitä sitten kertookaan eduskuntamme kyvykkyydestä että jopa näin Bush tyhmemmän valtakaudella suomalaisena ei voi olla kuin hivenen kateellinen Bushin kotiosavaltion lainsäädännölle ja lainsäädäänön tarjoamalle kuluttajansuojalle.

Ajatuksia ulkoistamisesta ja kunnollisesta palvelusta

Yle: Tukholma suunnittelee narkomaanien hoitokotia Latviaan

En ole katsastanut päivän uutisia mutta uskoisin että kansankodissa on taas puhetta ja päivittelyä riittänyt kun Tukholma on julkituonut suunnitelmiaan ulkoistaa narkomaanien hoitopalveluita Latviaan Itämeren vastarannalle. Ensimmäiset ovat jo varmaan kaivelemassa esiin sitä onko esitys kenties paikallisen kunnallislain mukainen ja lopun voi arvata. Pahimmillaan julkinen polemiikki taas torppaa yhden hyvän ajatuksen ja olemassaoleva retuperäinen status quo jää voimaan.

Suomessa ei suunnitelmissa olla vielä noin pitkällä mutta vastaavaa negatiivista henkeä on ilmassa kun puhutaan kunnallispalveluiden ulkoistuksista. Useasti vanhan vallan toimesta esiin vedetään amerikkalaisia kauhukuvia joissa kaikki on huonosti ja rappiolla ja nähdään kehitys niin huonossa valossa kuin olla ja voi. Uuden pelkääminen on toki luonnollista mutta pelonlietsonta jo likimain luonnotonta.

Keskustelusta unohtuu todellisuudessa se että ulkoa ostettuna palvelu on juuri sentasoista mitä ostaja vaatii ja kaikki riippuu kontrollista. Amerikkalaiset esimerkit kuvaavat todellisuudessa tilannetta jossa terveydenhoitopalvelut ovat yksityistettyjä, eivät ulkoistettuja ja palveluita ostavan julkishallinnon tilalla ovat voittoa tavoittelevat vakuutusyhtiöt ja vakuutusmaksujaan minimoivat lyhytnäköiset loppuasiakkaat jotka saavat mitä tilaavat. Haetussa pohjoismaisessa mallissa taasen kunta tai vastaava julkishallinnon osa toimisi palvelun tilaajana ja siten myös palvelun kontrollerina jolloin palvelun taso olisi edelleen se sama kuin ennenkin, kunnallinen tai kunnollinen kunnasta riippuen.

Kunnan tehtävänä olisi enää tehdä sopimukset, auditoida ja kontrolloida tilaamaansa palvelua ja siten käyttää varojansa mahdollisimman tehokkaasti. Kun käsittääkseni kunnan perimmäisenä missiona ei ole yritystoiminnan harjoittaminen vaan palveluiden tuominen kuntalaisten tarjolle ja kunnan asukkaista huolehtiminen.

Asukkaan intressinä ei ole se että hän käy kunnallisessa terveyskeskuksessa tai että hän saa lapsensa kunnalliseen päiväkotiin vaan asukkaalle on oleellista että hänen yskänsä lääkitään, hammassärkynsä hoidetaan ja että hänen lapsellaan on turvallinen hoitopaikka päivän aikana ja että hänen kunnallisveronsa on mahdollisimman alhainen.

Kaikista vähiten asukkaan interessinä on kunnallisten suojatyöpaikkojen tarjoaminen pikkuvirkamiehille ja pöhöttyneille hallintokoneistoille jotka kuluttavat resursseja papereiden pyörittelyyn sen sijaan että resursseilla saisi palkattua lisää lääkäreitä tai kenties korotettua varsinaista suorittavaa työtä tekevän hoitohenkilöstön tulotasoa ja siten kerättyä ammattiin motivoituneempaa ja osaavampaa työvoimaa.

Niin.. Ja jos vielä ajatus hoitopalveluiden ulkoistamisesta maailmalle ja Baltiaan kuulostaa epäilyttävältä niin miettikäähän vaikka sitä miksi lukuisat suomalaiset eläkeläiset ovat ulkoistaneet talviajan asuinpalvelunsa Espanjaan ja vielä useammat kylpylähoitopalvelunsa Pärnuun. Ennakkoluulottomasti ja ilmeisen tyytyväisesti saamaansa vastineeseen.

2005-11-21

Lojaliteettia

Immuunijärjestelmäni taisi kirjoitella oman paperinsa työsopimusta tehdessäni, senverran paljon lojaliteettia työnantajaani kohtaan sillä tuntuu olevan. Eli taas jälleen kerran nuhakröhäisyys osui juurikin viikonloppuun ja nyt näin maanantaina on jäljellä pelkkä nuutuneisuus. Loistavaa yhteispeliä kertakaikkiaan.

2005-11-19

Avoimia ajatuksia tekijänoikeuslaista ja yleisestä levykauppiaan moraalista

Digitoday: Suomessa myyty kymmeniä levyjä

Missä kulkee levykauppiaan moraali lainsäädännössä, rajoittuuko se ainoastaan kuluttajaa koskeviin vaatimuksiin vai pitäisikö levykauppiaan noudattaa myös itse lakeja joita hän vaatii säädettäväksi ?

Ensiksi taustaksi ote Sony BMG:n tiedotteesta jossa vakuutetaan ettei kopiosuojauksen ongelmia ole Sony BMG:n euroopassa julkaistuissa levyissä:
1.1.2006 astuu Suomessa voimaan uusi tekijänoikeuslaki, jonka perusteella Suomeen on kielletty tuoda Euroopan talousalueelle (ETA) julkaisuoikeuden omistajan julkaisemattomia äänitteitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli levyä ei ole julkaistu Euroopassa, sen suoratuonti on kiellettyä. Ostajan vastuulle jää varmistua, onko tukkurilla oikeus myydä kyseistä levyä.
Sitten hateaan muistin tueksi ote Ifpi:n taannoisesta julkilausumasta tekijänoikeuslainsäädäntöjupakan päiviltä:
Viime aikoina käyty julkinen keskustelu uuden tekijänoikeuslain tiimoilta on saavuttanut liki käsittämättömät mittasuhteet. Asioista on toki hyvä keskustella – ja näin tuleekin tehdä. Vaikuttamisen pitäisi kuitenkin tapahtua ajallaan ja tosiasioihin perustuvilla väitteillä.

Nyt ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kohtalaisen pieni, virheellisin argumentein tekijänoikeuslakia vastustava joukko on saanut osan kansanedustajista epäilemään usean vuoden huolellisen valmistelutyön tuloksia.
( Julkilausuman allekirjoittaneista ensimmäisenä komeilee Stupido Recordsin Joose Berglundin nimi )
Sitten otetaan vielä lankoja yhdistelemään ote digitodayn uutisesta:
Stupido Recordsin omistajan Joose Berglundin mukaan yhtiö on myynyt kolmea Sony BGM:n viralliselta listalta löytyvää äänitettä - korkeintaan muutamia kymmeniä kappaleita.
Ja kun nämä langat yhdistellään saadaan yhteen se että Berglundin Stupido records ainakin vielä nyt, ennen lain virallista voimaansaattamista, rikkoo toiminnallaan (ilmeisen tietoisesti) sen tekijänoikeuslain henkeä jonka säätämistä Berglund itse äänekkäästi oli vaatimassa.

Jos Stupido on kopiosuojattuja levyjä myynyt eikä levyjä ole euroopassa julkaistu ei vaihtoehtoja liene muita kuin se että levyt on tuotu suomeen lain suoratuontipykälän periaatetta rikkoen. ( varsinainen rikoshan tuollaisesta toiminnasta tulee vasta 1.1.2006 alkaen)

Tästä herää muutamia kysymyksiä:

1. Onko levykauppias Berglund todella edes ymmärtänyt lain vaikutukset omaan liiketoimintaansa ja liiketoimintansa malleihin vaatiessaan lain nopeaa voimaansaattamista ja sitä ettei lakia vastustavia "virheellisiä argumentteja" kuunnella vai onko häntä viety kuin pässiä narussa.

2. Jos levykauppias Berglund on kaikki vaikutukset ymmärtänyt ja pitää lakia moraalisesti hyvänä niin miksi hänen kauppansa edelleen harrastaa suoratuontia jonka laki tulee kieltämään. Onko lain periaatteiden noudattaminen tärkeää silloin kun kuluttaja kantaa rahaa Stupidoon mutta ei silloin kun stupido hankkii tuotteita myyntiin.

3. Aikooko Stupido lopettaa levyjen suoratuonnin 1.1.2006

4. Olivatko lakia vastustavat argumentit niin vääriä mitä vetoomuksessa väitettiin vai tehtiinkö tuossa riittävän moneen kertaan toistetusta valheesta faktaa.

Luultavasti kysymyksiä joihin ei koskaan vastauksia löydy.. Virheitäänhän ei Suomessa tunnetusti myönnetä.

2005-11-17

Päivän google-vihje

Siltävaralta että ette tätä jo ennestään tiedä:
  1. Avaa google
  2. Kirjoita hakusanaksi "failure"
  3. Paina nappia I'm feeling lucky
  4. Tarkasta hakutuloksestasi se mikä onkaan se suurin failure...

Alkaa rauhallisempaakin sapettamaan

Digitoday: Suomessa myyty kymmeniä XCP-levyjä

Ei juma***uta prkl..
Sony BMG:n Suomen tytäryhtiö syyttää Suomessa koetuista ongelmista harmaatuontia. Kuluttajien on syytä ottaa yhtiön mukaan yhteys suoraan kauppaan, josta levy on ostettu.
Siis kerrataampa asia lyhyesti. Suomessa koetuista ongelmista ei vastaa yksikään harmaatujoa tai muukaan kauppias vaan yksi ja sama ja vain ainoastaan sama Sony BMG joka on tuon troijalais-kopio"uojauksen" tuotteisiinsa sijoittanut. Mikään markkinointiselittely ja hätävalehtelu ei asiaa muuhun muuta.

Rahanoikeuslaki

Digitoday: Sony BMG:n kopiosuojasta löytyi DVD-Jonin FairPlay-kiertokoodia

Niinpäniin. Lakia ja direktiiviä kasaan karpeloineelle tekijänoikeusjuntalle kelpaa huoli luovan työn tekijän oikeusturvasta idealistiseksi tekosyyksi jolla kuluttajan oikeuksia voidaan rajoittaa ja polkea mutta ilmeisemmin näitä tahoja ei todellakaan kiinnosta tekijän oikeudet enää siinä vaiheessa kun ne levittävät omia tuotteitaan maailmalle kyseenalaisin keinoin.

Sonyn rootkit-"suojaus" on jo itsessään muodostunut farssiksi mutta nyt on kaiken päälle paljastunut sekin että tuossa suojauksessa itsessään on luvattomasti käytetty GPL-lisensoitua ohjelmakoodia rikkoen lisenssin ehtoja ja siten rikottu alkuperäisen koodaajan tekijänoikeuksia.

Pitäisikö tämän jälkeen kenekään edes tuntea pienintäkään omantunnonpistosta pistäessään Sony BMG:n levyjen sisältöä nettiin jakoon tai imuttaessaan Sony BMG:n tuottamaa musiikkia. Rehellisesti sanottuna: Ei pitäisi. Jos firma kuvittelee olevansa lakien ja moraalin yläpuolella ei sitä tule laeilla ja ainakaan moraalilla tukea.

Jakoon vaan ja tyytyväisin mielin.

2005-11-16

Historiavisa

Kasa: Chimpy McFlightsuit ei leiki enää kenenkään kanssa

Kysymys: Kuka valtionpäämies ?

Hän nousi valtaan suuren ja fanaattisen kansansuosion siivittämänä. Hänen loi maataan uhkaamaan abstraktin viholliskuvan jota vastaan oli hyökättävä ja joka oli tuhottava. Hän käytti tässä kampanjoinnissa uskollista ja lojaalista mediaa tukenaan. Hän aloitti ensin pienemmän sodan joka oli nopea ja voitokas. Hän aloitti maailmaa kohauttaen toisen sodan joka sujui ensialkuun hyvin mutta kääntyi nopeasti kuluttavaksi ja upottavaksi hetteiköksi. Hänen viimeiset päivänsä kuluivat bunkkerissa eristäytyneenä ulkomaailmasta ainoastaan lähimpiin ystäviinsä tukeutuen ja uskoen että omat olivat hänet pettäneet ja hänen tappionsa ei mitenkään kytkeytynyt hänen omaan holtittomuuteensa.

tsk tsk.. Väärin meni

Tosin tunnustettakoon että tuota loppua ei ole vielä historiankirjoihin kirjoitettu mutta uskoisin että jokaiselle oppimääränsä lukeneelle nousee mieleen tiettyjä mielikuvia Insight Magazinen artikkelista "Bush in the bunker"
But sources close to the White House say that Mr. Bush has become isolated and feels betrayed by key officials in the wake of plunging domestic support, the continued insurgency in Iraq and the CIA-leak investigation that has resulted in the indictment and resignation of Lewis "Scooter" Libby, Vice President Dick Cheney’s former chief of staff.

The sources said Mr. Bush maintains daily contact with only four people: first lady Laura Bush, his mother, Barbara Bush, Secretary of State Condoleezza Rice and Undersecretary of State Karen Hughes. The sources also say that Mr. Bush has stopped talking with his father, except on family occasions.
Jotenkin oudolla tavalla tutunkuuloista.. kovin kovin tutunkuuloista..

2005-11-12

Tyrmäystippoja

Iltalehdykkä: Kansanedustaja: Sain tyrmäystippoja

Mikä ihme siinä on että jos joku julkisuuden tai edes puolijulkisuuden epeli hetkeksi torkahtaa baarissa pöytään niin selitystä on pakko hakea kaikenmaailman tyrmäystipoista:
Ravintolapöytään uupunut ja valokuvatuksi joutunut kansanedustaja Markku Rossi (kesk) on vakuuttunut siitä, että hänen lasiinsa sujautettiin tyrmäystippoja kuopiolaisessa yökerhossa.
Niinpäniin.. tyrmäystippojapa tietenkin. Eihän tapahtuneelle voi tietenkään olla kertakaikkiaan mitään muuta luonnollisempaa selitystä. Eihän baarissa nyt kukaan tietenkään koskaan ole pöytään sammahtanut tai ketään pöydältä tahi pöydänalta herätelty muutoin kuin tyrmäystippojen vaikutuksesta. Kun tälläkin kertaa todisteet ovat liki aukottomat:
Jonkin aikaa nuokuttuaan Rossi tokeni ja poistui omin jaloin ravintolasta.

Hänen mukaansa sekin osoittaa, ettei hän ollut aidosti alkoholista sammunut, koska silloin hänestä ei olisi ollut kävelijäksi.
Voi Markku Markku.. Ei alkoholista tarvitse välttämättä myrkytystilaa lähentelevän promillemäärän vuoksi sammua. Eiköhän meistä moni ole kokenut sen miten huonosti syödyn työpäivän jälkeisen tukevan lounaan päälle napatut pari olutta rupeavat niin kovin auvoisesti ramaisemaan ja eiköhän meistä myöskin jokunen muukin ole joskus baarissa torkahdellut ihan ilman niitä tyrrrrmäystippojakin. Useimmat vain rohkenevat sen myöntää eivätkä akkamaisetsi selittele silmiä päästään..

Pitäisiköhän sanonta mies vaiko marjanpoimija kääntää muotoon mies vaiko KEPUli...



Päivän vinkki

Päivän vinkki hyvään fiilikseen:

Ostetaan kaupasta:
  • paketillinen pippuroituja broilerin fileitä
  • purkki tomaatti-yrtti creme bonjour cuisinea
  • sipuli
  • vihreä paperika
  • sopivasti oliiviöljyä
  • ripaus kunnollista oreganoa
  • ripaus minttua
Ladotaan fileet uunivuokaan, silputaan sipuli renkaiksi ja ladotaan renkaat fileiden päälle ja toistetaan sama paprikalle (renkaiden sijaan palastellaan hakkelukseksi). kokonaisuus valellaan oliiviöljyllä, päälle sirotellaan kämmentä vasten hienonnettua oreganoa & minttua ja lopuksi koko kokonaisuus kuorrutetaan creme bonjourilla ja lykätään päälle 200 asteiseen uuniin ainakin 40 minuutiksi muhimaan. Riippuen vuoan mallista voidaan pohjalle huuhdella pienellä vedellä bonjour-purkin sisus antamaan kosteutta ja estämään kuivuutta.

Nautitaan jasmiiniriisin ja peribrittiläisen bitterin kera huomattavalla ruokahalulla.

Tiedätkö mitä kansanedustajasi teki viime kesänä ?

Yle: Vaalikausikone

Palvelu on vasta prototyyppiasteella mutta konseptina hyvinkin mielenkiintoinen median pikku vahtikoira sille mitä nuo arkadianmäen napinpainajat oikein tekevätkään vaalikausien välillä ja miten heidän suuret lupaukset toteutuvatkaan todellisuudessa ja päätöksenteossa. En tiedä miten arvon kansanedustajia jatkossa kehitys tulee miellyttämään mutta näin äänestäjän näkövinkkelistä melkoisen tervetullutta että markkinoille alkaa syntymään tahoja jotka suorittavat yhteenvetävää työtä päätöksistä ja puheenvuoroista ja tarjoilevat edustajan tekemiset nätisti yhden otsikon alle.

Ei hullumpaa, lisää tälläistä !!

Via rajakulutusalttius

2005-11-10

Rehellinen kuin kulttuuriministeri eduskuntakäsittelyssä

Digitoday: Karpelan mustaa valkoisella tarkoitti direktiiviä ja esitöitä

Ensin alustuksena muistin tueksi ja muistutukseksi:
Suomen perustuslaki:

60 § Valtioneuvosto

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Kuten perustuslaissa vaaditaan, on ministereiltä syytä Suomessa odottaa taitoa ja rehellisyyttä mutta kuinka usein nämä perustuslailliset vaatimukset todellisuudessa täyttyvät ja ennenkaikkea ovatko nämä vaatimukset täyttyneet tekijänoikeuslain valmistelun ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä ?

Kuten kaikki varmaan muistavat oli käydyssä kopiosuojauskeskustelussa kulttuuriministeri Karpelan pääargumenttina se että vaatimukset direktiivissä yksiselitteiset ja että ministeriö oli saanut asiasta Brysselistä selkeät ohjeet ja selvennykse:
Me olemme ministeriössä saaneet aivan kirjallisesti mustaa valkoisella erittäin tarkkaa tietoa siitä, mitä tämä direktiivi tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita, Karpela sanoi lain ensimmäisessä käsittelyssä syyskuun lopulla.
Käydyn keskustelun jälkeen asiasta tehtiin julkisuusperiaatteisiin nojaten asialliset asiakirjapyynnöt joiden tulokset olivatkin perin mielenkiintoisia. Pyynnöt vastauksineen löytyvät kokonaisuudessaan verkosta mutta lyhyesti referoiden vastausten ydin kulminoituu tähän lauseeseen:
Komissio ei direktiivineuvottelujen kuluessa anna kirjallisia lausuntoja direktiivin tulkinnasta.
Siis suomeksi: Ei kirjallisia tulkintoja, ei todellisia täsmennyksiä direktiivin tulkintaan, ei mitään erillistä mustaa valkoisella johon Karpela kirkkain silmin vakuuttavasti vakuuttaen eduskuntakeskustelussa viittasi. Ainoastaan sama direktiivi ja samat julkiset direktiiviä tukevat materiaalit joiden epäselvyydet ja monitulkintaisuudet oikeusoppineet nostivat käsittelyn aikoihin esille ja julkisuuteen.

En tiedä mitä termiä oikeusoppineet tästä tapahtuneesta käyttäisivät mutta ainakin kansan kielellä minä käsittääkseni valehtelisin jos vetoaisin sellaiseen asiaan jonka tiedän olemattomaksi.

Onko tämä taitavuutta, onko tämä rehellisyyttä ? Onko Tanja Karpela perustuslain puitteissa kelvollinen ministeriksi vai pitäikö hänen vihdoin tajuta asemansa ja erota.

2005-11-09

Testing testing..

You are a

Social Liberal
(60% permissive)

and an...

Economic Conservative
(80% permissive)

You are best described as a:

Capitalist










Link: The Politics Test on OkCupid Free Online Dating
Also: The OkCupid Dating Persona Test

Vuosipäivä

9.11.2004

Tähän kuuluisi kaunis kuva kynttilästä jos minulla sellainen olisi omassa arkistossani.. Ei ole..

Vuosi on aikana lyhyt ja pitkä mutta ei se vie kuluessaan pois tunnetta että palapelistä nimeltä elämä on yksi palanen päässyt hukkumaan.

Elektroninen Akiba: Lieneekö sattumaa vai ei

Filosofinen kysymys: Onko olemassa sattumaa vai ainostaan eriasteisia todennäköisyyksiä eri asioiden toteutumiselle ?

Akiba on nettikauppa joka on keskittynyt tietotekniikan, kulutuselektroniikan ja valokuvaustarvikkeiden kauppaamiseen ja jolla on ollut myynti- ja noutoliike Itäkeskuksessa. Monet ovat kaupasta palvelua saaneet ja monet taas eivät:
Asia kiinnostaa siksi, että kyseinen firma ei ole maksanut tuotepalautukseni summaa. Luvattu on jo 2 kk, mutta tilillä rahoja ei ole näkynyt.
Nyt tilanne on se että itiksen liike on suljettuna "uudelleenjärjestelyjen vuoksi" ja Digicamera.net:n foorumilla jotkut tietävät kertoa myös sen että Akiballa olisi 150 000 euron velat ristinään.

Elektroni.fi on taas puolestaan uusi nettikauppa joka keskittyy tietotekniikan, kulutuselektroniikan ja valokuvaustarvikkeiden kauppaamiseen ja jolla on noutopiste Herttoniemen teollisuusalueella. Lähellä Itäkeskusta. Elektroni.fi:n domainin (fi. domainien rekisteritiedot löytyvät suoraan ficora:n sivuilta) on taas puolestaan rekisteröinyt sellainen yritys kuin Illuminati group Oy jonka taustalta ja rekisteritiedoista löytyy sellainen kaveri kuin N.N. PPMedian webbisivujen mukaan Akiba Oy:n toimistopäälikkö on myöskin nimeltään N.N...

Kysymys: Onko olemassa sattumaa vaiko ainoastaan erilaisia todennäköisyyksiä erilaisille asioille ?

Jatkokysymys: Onko kyseessä ainoastaan hyvin pienet todennäköisyydet vai pitäisikö kuluttajan olla varuillaan ?

Mene ja tiedä...

EDIT 2005-11-27: N.N:n suran nimen käytäminen tässä asiayhteydessä on ollut ehkä hivenen yliampuvaa ja alleviivaavaa. Tarkoituksena ei ole ollut syyllistää N.N:ää yksin akiba:n yrityskulttuurista vaan huomioida sitä että 2 kaupan taustalta löytyy yllättävän paljon samoja elementtejä. Kts. 27.11. kirjoitettu oikaisu

Sananvalintoja ja valittuja sanoja

YLE: Luomisteoria valtaa kouluja USA:ssa

Jo kolmannen valtakunnan propagandanikkarit tiesivät sen että riittävän kauan toisteltu valhe assosioituu vähitellen todeksi. Mutta päteekö sama teoria myös asioista ja ilmiöistä käytettäviin nimikkeisiin ja muuttuuko satu todeksi sillä että sitä kutsumaan systemaattisesti teoriaksi uskomuksen tai vaikkapa huuhaan sijasta. Ilmeisemmin monet näin uskovat ja ilmeisemmin myös YLE, joko vahingossa tai yksittäisen toimittajan intressien kautta tarkoituksella, on hypännyt samaan junaan. Ihmettelen vain miksi ja millä motiivein.

Mutta kerrataampa taas asioita. Mitään todellista teoriaa luomisesta, tai "älykkäästä suunnittelusta" niinkuin nykyään tavataan sanoa, ei ole vaan kyseessä on vain ja ainoastaan uskomus joka pohjautuun yhteen niteeseen johon on vuosisatojen ja tuhansien aikana kerätty seemiläisten paimentolaiskansojen myyttisiä uskomuksia ja subjektiivista aikalaistietoa ajanlaskun ajan tapahtumista. Ja siihen että yhä edelleen maailmassa on koko joukko ihmisiä jotka haluavat välttämättä uskoa siihen että nämä myytit ovat sanalleen taivahan tosia.

Mutta kuitenkaan tälle uskomukselle ei todellisuudessa ole mitään sellaisia uskomusta tukevia todisteita tai tunnusmerkkejä joilla kirjaan tallennettuja myyttejä voisi tukea ja hakea uskomukselle sellaisia puitteita että sitä voitaisiin edes jotenkin kutsua teoriaksi. Ja tämä uskomus ei todellakaan muutu teoriaksi sillä että sitä papukaijamaisesti nimitellään teoriaksi teorian perään.

Tai jos muuttuu niin minä vaadin kouluihin biologiankurssia jossa opetetaan evoluutiomallin ohella myös niinsanottua kalevalanmittaista sotkanmunateoriaa varteenotettavaksi malliksi sille miten tämä maailma on muotoutunut.

2005-11-07

Kuka pelkää kameramiestä

Kameralaukun foorumi: Kuka pelkää kameramiestä

Loistava keskutelunsäie jonka kuvaamiin ilmiöihin sitä itsekin on välistä törmännyt. Mikä siinä onkin että jos joku näppäilee kännykamerallaan tai pikkupokkarillaan pieniä tilannenäkymiä niin asiaan saattaa kiinnittää huomiota vain se kamerakammoisin paikallaolija mutta annas olla kun yrittää samaa pienehkön digijärkkärin kanssa (nno.. akkukahvan ja salaman kanssa ehkä keskikookkaan.. :-) ) samaa niin huomio on taattu ja ihmisten reaktiot usein perinjuurin kummallisia.


Viikonlopun fiiliskuva Posted by Picasa

Kolumnistin itkupotkukohtaus

Linkittäisikö Mediaan, Kopuun vai Schizoon.. kas siinä pulma

No, anyway, kaikki olellinen lienee asiassa jo sanottu mutta ei sitä voi maallikko kuin ihmetellä kuinka heikossa on suomalaisen pitkänlinjan tsournalistin itsetunto ja kuinka epätoivoista voi aikuisen miehen kiukuttelu (PDF-dokumentti, s. 6) olla.
Kun päiväkirjan tarkoitus on olla omien mielipiteiden ja tunteiden salaiden tallentamispaikka, verkkopäiväkirja kääntää ajatuksen nurin niskoin. Blogista on tullut ylinarsistisen aikakauden itsetehostuksen väline, jolla omat pienet ajatukset kanavoidaan suuren yleisön tirkisteltäviksi.
Ensimmäistä kertaa luettuna tuo purkaus vaikutti vain kummalliselta natinalta mutta taustojen selvittyä lähinnä säälittävältä. Kaiken taustalla lienee se ettei Tervo ole kestänyt saamaansa kritiikkiä Journalismin päivien järjästelyistä ja jälkeenjääneisyydestä vaan ennemmin on heittänyt hanskat naulaan päättäen että mä en leiki enää teidän kanssa ja on nyt päättänyt purkaa katkeruuttaan ilmaisjakelulehden lukijoille.

Lukijoille joille blogit ovat ehkä käsitteenä vielä vieraita ja jotka eivät pysty blogiskeneä tuntematta ja ennenkaikkea Tervon natinoinden taustoja tietämättä asettamaan kolumniin verhoiltua suunpieksentää oikeaan puitteeseen vaan saattavat jopa tämän perusteella edelleen uskoa että blogi = Panu Rajalan paljastuspäiväkirja..

Tervolta voi kolumnissaan unohtua vain se että hänen tekstinsä on paikkaansapitävä myös pienten muutosten jälkeen:

Kolumista on tullut uutistoimistojen massauutisia copypaste-menetelmin monistavien monotonisten ilmaisjakelulehtien itsetehostuksen väline, joilla epätoivoisesti yritetään edes jotenkin erottua sisällöltään identtisistä kilpailijoista mainoseurojen turvaamiseksi.

Kolumnistin pitäisi kuitenkin olla aivan erityinen ajattelija, jotta hänen subjektiivisia jaarittelujaan jaksaisi seurata hetken uteliaisuutta kauemmin. Sellaisia ei valitettavasti ainakaan kotimaan ilmaisjakelulehdistä löydä.


Greenpeace ja sosiaalinen luonnonsuojelu

HS: Greenpeace piirittää paperilaivaa Kemin Ajoksessa

Keskieurooppalaisen piiloprotektionismin lipunkantanaja kunnostautunut niin sanottu "ympäristöjärjestö" Greenpeace on näemmä taas jälleen ottanut hampaisiinsa suomalaisen paperiteollisuuden ja hyökännyt tälläkertaa Stora-Enson paperikuljetuksien kimppuun. Uutta on tälläkertaa se että luonnon lisksi Greenpeace on kovasti huolestunutut metsätalouden sosiaalisesta ulottuvuudesta ja hakkuiden vaikutuksista paikalliseen poroelinkeinoon.

Tokihan tälläinen "alkuperäiskansojen" oikeuksien puolustaminen kuulostaa keskisessä euroopassa hienolta ja kerää griinpiissille taas kahmaloittain lisää säälipisteitä ja glooriaa mutta ympäristön kannalta tälläinen keppihevosteluon vähintäänkin kummallista ellei peräti arveluttavaa toimintaa. Poroelinkeino kun ei ole Lapissa mitään natiivien vähäistä puuhastelua vaan melko totalitääristä paikallisluonnon hyödyntämistä josta on luonnonmukaisuus ja luonnon kunnioittaminen kaukana kuten tästä tilannetta hyvin kuvaavasta sateliittikuvasta ilmenee.

Kuva on Käsivarresta ja kuvassa näkyvän suoraviivaisen rajan ruskeamman ja vaaleamman välillä muodostaa Suomen ja Norjan välinen poroaita. Kuvassa näkyvä vaaleus on Norjan tuntureita peittävän poronjäkälän heijastusta ja tummuus suomalaista tunturimaastoa josta paikallisten paliskuntien porotokat ovat jäkäläpeitteen kalunneet ja järsineet jättäen jäljelle pelkät pusikot ja risukot.

Kuten kuvasta näkee ovat Greenpeacen motiivit Lapin luonnon puolustuksessa vähintäänkin kyseenalaiset jos luonnonsuojelun kulissiksi kelpaa maastoa ja tunturiluonnon kantokykyä kuorimttava tehoporotalous..

Sikäli kun Greenpeacen motiivit edes liittyvät luontoon itseensä..

2005-11-06

Tupakka tappaa mutta toisille kuolemakin lienee bisnestä

Blåg: Minua vaaditaan muuttamaan tupakkavetoomustani

Eivätkö nämä yrittelijäät ihmepulloiljat ja muut kaikenkarvaiset ravintolamaakarit koskaan opi virheistään vaan hakkaavat päätänsä samaan seinään kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan ymmärtämättä miten julkisuus näissä asioissa useimmiten toimii..

Mitä muut edelä sitä tälläkertaa Ad-Lux perässä. Tälläkertaa huolena näemmä se että mahdollisen ravintolatupakoinnin kielto heikentäisi ilmeisen huuhaayrittäjän* elinmahdollisuuksia ja tupakkatilojen kysyntää ja siten yrittelijään yrittäjän mielestä kieltoa kannattavan vetoomuksen sanamuodot ovat pahasta ja vetoomusta pitäisi muuttaa yrittäjäystävällisempään muotoon. Kummallista.. perin kummallista..

Sillä jos Ad-Lux on yrityksenä todellakin erikoistunut elinympäristömme parantamiseen, kuten se väittää nettisivuillaan, on perin kummallista että kaikesta päätellen yrityksen mielestä elinympäristö paranee paremmin poistamalla sinne joutuneita saasteita ja karsinogeenejä heidän tuotteillaan vasta saastutuksen jälkeen kuin ennakoivasti poistaa saasteet ja karsinogeenit pois kokonaiskuvasta ennenkuin ne edes karkaavat ympäristöön leijumaan..

Terveellä kaupunkilaisjärjellä asian luulisi olevan juuri toisinpäin mutta ilmeisemmin Ad-Lux:n kavereilla on asiasta jotain syvempää tai.. valaistuneempaa.. tietämystä kun näin käyttäytyvät ja asiasta meteliä pitävät. Tai sitten ovat loogisemmin ajateltuna ainoastaan rahan perässä sen kummemin terveysvaikutuksista välittämättä.

No, jokatapauksessa asian hyvä puoli lienee se että tuo alkuperäinen vetoomus saa näin hyvää mainosta ja jaksoinpa minäkin sen jopa allekirjoittaa...

* Marginaalin Janin esiinkaivama artikkeli alkaaliveden todellisista "terveysvaikutuksista"

2005-11-05

Katse taustapeilissä eli hiljaista pyhäinpäivää

Merkintä vuoden takaa 5.11.2004

Välillä tuntuu siltä että vuoden takaisen marraskuun haluaisi pyyhkiä pois muististansa ja ajatuksistansa.. Deletoida nuo kirjatut merkinnät joita ei oikein vieläkään kestä kerralla kaikkia lukea ja käydä lävitse ja tuhota sähköpostilaatikostaan kaikki saadut viestit noilta päiviltä joiden lävitse joutui kulkemaan. Sen tekisinkin jos sillä saisi nuo viikot katoamaan mutta niin ei vain onnistu, muistissa nuo asiat säilyvät kuitenkin tulevat vuodet eikä tapahtunutta voi tehdä tyhjäksi.

Näin vuodenkierron jälkeen aihe on vielä arka ja noiden kirjoitusten lukeminen vaikeaa mutta uskon että vielä tulee aika jolloin kiitän itseäni siitä että edes noinkin tarkasti dokumentoin nuo päivät ja sen mitä ajattelin, mitä tunsin ja miltä kaikki tuntui ja siksi en edes kuvittele sortuvani hyödyttömään revisionismiin vaan pidän kaiken ennallaan.

Sinänsä taas elämän ironia osuu taas kohdalleen ja samaan viikonloppujenväliin mahtuu niin poisnukkuneiden muistamiseen syventyvä pyhäinpäivä, kipeä marraskuun yhdeksäs ja seuraavan viikonlopun olematon isänpäivä. Mitä tuolle kolminaisuudelle enää tässä voi muuta kuin kuivan sarkastisesti naurahtaa..

Vaikka sinänsä ainakin minulle tuo pyhäinpäivä on tavallaan hieman teennäinen päivä. Menetetyt lähimmäiset ovat kuitenkin ajatuksissa läsnä tavalla tai toisella jatkuvasti eikä siihen muistamiseen mitään kirkollisia pyhiä tarvita, kaipuu on jatkuvaa vaihtelevasti aina jollain tasolla eikä se siitä miksikään muutu. Elämä toki kantaa ja jatkuu ja yhden tarinan loppu on seuraavien alku mutta ei se aina helppoa ole.

Olisi mielenkiintoista tietää millä fiiliksellä tätä merkintää lukee vaikkapa vuoden päästä taaksepäin katsellessa..

2005-11-04

Salaliittohassuttelua

Linkki huuhaaseen

Osuipa taas silmiin yksikin salaliittohaahuilijoiden koostama video jossa kerrotaan silmät kirkkaina siitä mikä oikein iski Pentagoniin ja jolla todistellaan ettei se voinut mitenkään olla Boeing 757. Todisteina käytetään nimenomaisesti lainauksia luotettavista silminnäkijähavainnoista ja onhan se selvää ettei se nyt tietenkään voinut olla kyseinen boeing sillä..

Kyseessähän oli selvästi ikkunoita ehjäksi jättänyt pommi joka haisi kordiitilta mutta kuitenkin sellainen kordiittipommi joka kuvien mukaan aiheutti polttoaineräjähdykselle tyypillisen tulipallon. Mutta vieläpä sellainen pommi joka kuitenkin oli ohjus koska se liikkui lentokoneeksi liian nopeasti. Mutta kuitenkin sellainen ohjus joka näytti pieneltä kaksimoottoriselta lentokoneelta jonka tuhon jylinä kulki silminnäkijöiden ylitse kimeästi vinkuen. Näyttäen jopa sellaiselta koneelta joka vaikutti hävittäjältä mutta oli ehdottomasti hopeinen 8-12 paikkainen pienkone...

Että nuo silminnäkijähavainnot osaavatkin olla aina täsmällisiä ja luotettavia ja kaiken todistavia. Voi vain kysyä että millainen ihminen kehtaa nuo kaikki naurettavan ristiriitaiset väitteet koostaa yhdeksi videoksi ilman että mikään kokonaisuudessa alkaa häiritsemää ja ennenkaikkea kysyä millainen on ihminen joka jaksaa vielä kääntää tuollaisen videon suomeksi...

Ja jälleen kerran voi perään iskeä linkin tähän urban legendsin aihetta ruotivaan sivustoon..

Päivän huumorihetken linkitti Just sopivasti :D

2005-11-03

Ahdistus iski

Iltis: mehukeittoa lennolla

Siis.. ei prrkll .. tämän täytyy olla jo huonoa pilaa:
Kokeilun aikana suolainen tai makea välipala sekä kahvi ja tee korvataan kokonaan mehulla tai mehukeitolla. Kokeilu koskee Keski- ja Etelä-Suomen lentoja. Finnairin mukaan taustalla on tarve vähentää sekajätteen määrää.
Siis kuvittelevatko nuo vatipäät että kahvin voi tuosta vain korvata aamulennoilla jollain *etin mehulla..

Sekajätteen määrä My Ass.. siirtyisivät ennemmin kunnollisiin kahvikuppeihin ja hommaisivat cateringin puolelle parit pesukoneet ennemmin kun lähtevät tälläisiin leikkeihin.

2005-11-02

Sielunhoito silkkaa valhetta

IS: Valepapista tutkintapyyntö poliisille

Mikäs tässä on nyt se suuri hätä ja huoli. Ovatko valepapin anteeksiantamat synnit kenties vielä voimassa, ovatko huijarisielunpaimenen hautaan siunaamat vainajat kenties tuomitut ikuiseen kadotukseen ja helvetin lieskoihin ja tuomitaanko nyt tämän koijarin siunaamat avioliitot mitättömiksi vai mitäs tästä nyt seuraakaan..

Miten uskonnossa joka jo itsessään on eräänlaista huijaamista voi joku olla enemmän valepappi kuin toinen.. Kyseessähän on kuitenkin illuusioiden ylläpitämisestä ja ihmisissä piilevän inhimillisen turvattomuudentunteen keinotekoisesta täyttämisestä, ei mistään enemmästä tai vähemmästä.

Sertifioidun laatupapinkaan lupaamasta ikuisesta elämästä ei taida olla sen suurempia takeita eikä tiettävästi kukaan ole jälkeenpäin asiasta tullut edes reklamoimaan..

Satunnaisia vinkkejä: ilo irti Googlesta

Google search features

Jos vielä kuvittelet että Google on "pelkkä" hakukone niin viimeistään nyt kannattaa silmäillä läpi googlen ominaisuuksien lista ja katsoa mitä kaikkea kuukkelilla oikeastaan saakaan aikaan. Define: llä saa haettuja sanakirjamerkitysksiä, lausekkeilla suoritettua laskutoimenpiteitä ja sopivalla syntaksilla jopa suoritettua valuutan kurssimuutoksia ja kaikkea muuta satunnaista.

Ikävää vain se että tällähetkellä nuo toimivat osaksi vain tuolla rapakon takana vanhan mantereen reunamaiden ollessa paitsiossa mutta onneksi kehitys on ollut se että nuo ominaisuudet käyttäjien lisääntyessä valuvat hiljalleen laajemmalle ja laajemmalle alueelle. Olisihan se ihan kiva jos tuolta voisi vilkaista myös postin tai vaikkapa Kiitolinjan trakkerit suoraan ja helposti ja katsoa missä kuljetus matelee. Ei tarvitsisi aina muistaa niitä kaikkia erillisiä seurantasivuja...

Ja pakollisena kevennyksenä:

- Miten saat varmimmin ensiviikoksi puoli kuutiota soraa ?
- Lähetät Kiitolinjan kyydillä kuution kivipaaden pikakuljetuksella..

Civilization Anonymous

Civilization Anonymous

Mitäpä tähän muuta sanoisi kuin.. Touche..

2005-11-01

Sony BMG saastuttaa tietokoneesi

Digitoday: Sony BMG:n kopiosuojaus käyttää rootkit-tekniikkaa

Tähän on sitten tultu, mediateollisuuden uusimmat kopiosuojausmetodit eivät enää pyri pelkästään rikkomaan CD-levyn yleisesti hyväksyttyjä standardeja vaan nyt rikkomisen kohteena on käyttäjän käyttämä PC jolle levyt yrittävät asentaa ilman käyttäjän lupaa omaa koodiaan kaikessa hiljaisuudessa ja vielä erityisesti piilottamaan tapahtuvat asennukset käyttäjältä.
Sony BMG:n cd-levyjen uusi kopiosuojaus asentaa omia ohjelmiaan käyttäjän tietokoneelle, vaarantaa tietoturvan ja yrittää estää asennettujen komponettien poistamisen rootkit-tekniikan avulla, kertoo rootkitin poisto-ohjelman kehittäjä.

Rootkit-tekniikat ovat tapoja, jolla tavallisesti haittaohjelmat tai tietomurroissa käytetyt työkalut piilotetaan käyttäjän ja tietoturvaohjelmien näkyvistä.
Käsittääkseni tälläisiä "sovelluksia" on tavattu ennen kutsua suoraan nimikkeellä tietokonevirus.. Ilmeisemmin lait ja asetukset eivät todellakaan koske mediafirmoja jotka toisaalla pystyvät näemmä levittämään viruksia "kopiosuojauksen" varjolla ja toisaalla soluttamaan omia etumiehiään ministeriöiden lainsäätötoimikuntiin ilman että tuossakaan nähdään mitään pahaa..

Tätäkö kehitystä kaikenkarvaiset Karpelat haluavat todella edistää ja edesauttaa ja kritiikittä antaa mediafirmoille lain ja oikeuden käyttäjän koneen editointiin ja jatkossa herraties mihin..

Tai.. no.. toisaalta on hyvä muistaa että rootkit aukot koskevat Windows-maailman koneita ja maailmalla on lukuisia vaihtoehtoja jotka ovat tämänkaltaisille tietoturvarikoksille immuuneja..