2008-07-15

Havaintoja

Vaikka reissu on vasta alussa niin jotain on jo tarttunut silmään. Ensinnäkin Shanghai on vastakohtien kaupunki. Saman kadun varrella vastakkaisin puolin voi olla toisella laidalla vanhahkon asuinrakennuksen kylkeen liimautunut, aaltopelleistä ja käytetyistä tiilistä kokoonpantu kioski mistä kaupataan paikanpäällä kokattua katukeittiöruokaa siinä missä vastakkaisella laidalla kohoaa uudenkarhea hotelli jonka 50. kerroksen pyörivästä ravintolasta voi kovalla rahalla maksava asiakas ihailla ateriansa aikana koko kaupungin ydintä ja Pudongin 400-metrisiä pilvenpiirtäjiä ( ja jonka 35. kerroksestakin aukeavat aika mukavat näkymät nurkkahuoneiston ikkunoista...) ja jonka pohjakerros kohta vastaa kadun kahviltarjontaan milläpä muullakaan kuin starbucks:n kahvilalla..

Toiseksi kaupunki on suomalaiseen ja eurooppalaiseen tottuneelle valtava. 35. kerroksesta katseltuna yön valot eivät lopu vasta kuin horisontissa ja aamulla paikkaa vaihdettaessa tunnin ajamisen jälkeen huomaa korkealta sillalta olevansa edelleen horisonttiin jatkuvan asutuksen keskellä. Talokanta on sekoitus matalaa parikerroksista ja joukkoon mahtuu pari-kolmekymmen kerroksisten, sähköaidoin eristettyjen, asuinalueiden ryppäitä sekä joko yksittäisiä liike- tai hotellipilvenpiirtäjiä tai pieniä pilvenpiirtäjäryppäitä.

Kaupunki on myös palvelun kaupunki. Ei tarvitse mennä kuin paikalliseen ravintolaan niin jo ympärillä on pari-kolme tarjoilijaa pitämässä huolen että lasi on aina täynnä, että ruokaa on ja että kaikki on muutenkin hyvin. Samoin hotellin aulasta löytyy aina useita vastaanotto- ja apulaishenkilöitä ja jossain vaiheessa palvelun määrää alkaa jopa ottamaan aivoon perushärmäläistä joka on tottunut tekemään ihan itse...

No comments: