Kukaan ei odota Espanjalaista Inkvisitiota

Kysymys: Onko näissä testeissä mitään järkeä.
Vastaus: Ei, mutta joskus ne ovat jopa hauskoja.

Kuka Monthy Python hahmo oikeastaan olenkaan:


You are a cardinal! You love to try & get others
into trouble, even if you have to make up
lies...NO ONE expects the Spanish Inquisition!

What Monty Python Sketch Character are you?
brought to you by Quizilla

Tämänkin omituisuuden löysin blogien kummallisesta maailmasta:

Prkl byrokraatit

Postimyynti verkonkautta on yksi mainioimmista keksinnöistä. Liikkeestä näkee heti yleensä varastosaldot ja tietää onko tilattavaa tavaraa olemassa ja lähetyskin lähtee liikkeelle melkeinpä heti ja on useimmiten perillä seuraavana päivän kello 16 mennessä lähipostissa josta sen voi hakea jos kotimaasta tilailee. Mutta mikäpä onkaan ketjun heikoin lenkki.

Yleensä tilauksen mukana saa paketin seurantanumeron josta näkee heti kun lähetys on kirjautunut perille ja noudettavissa mutta aina näin ei ole, varsinkin jos asioi vähän pienemmän liikkeen kanssa jonka järjestelmät eivät ole täysin automaattiset jolloin täytyy turvautua perinteisempään menetelmään ja ns. asiakaspalveluun. Kuten tänäänkin jolloin sain hyvin pienellä viiveellä kyselyyni vastausmeilin jossa kerrottiin että lähetykseni on jo mitä varmimmin perillä kun lähti eilen keltainen kuljetus 16:lla liikkeelle.

Tästä iloisena kävelin tietenkin postiin tiedustelemaan asiantilaa mutta mitäpä sainkaan vastaukseksi:

kun ei ole sitä seurantanumeroa niin ei sitä voi mistää nähdä

Mussutti tiskintaakse jämähtänyt elämänsä alisuoriutuja vastaukseksi ja tuijotti ruutuaan apaattisena eikä edes jaksanut muuta kommentoida. Vieressä 2 metrin päässä konttorin pakettihyllystö jossa hyvin rajallinen määrä tavaraa ja edessä ruutu johon varmasti tallentunut tiedot kaikista niistä lähetyksistä joita pari tuntia sitten oli sisään tullut ja joita tuskin paikallisessa aluepostissa niin paljoa on. Mutta ei kun ei niin ei ja ei. Eihän täällä nyt sentään mitään sanaa "palvelu" tunneta.

Nyt sitten huomenna joutuu ensin marssimaan kotiin, hakea sieltä postin tuoma pakettikortti, palata takaisin samaan konttoriin ja vasta sitten saada käsiin se lähetys josta tänään olin fyysisesti muutaman hassun metrin päässä ainoanan esteenä välissä elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen suojatyöllistetty keskinkertaisuus.

Linkittämisen sietämätön vaikeus Osa II

Tietoviikko: Aitoon asiakaskohtaamiseen blogeissa

Oli pakko antaa toimitukselle palautetta kun nämä asiat eivät näemmä ikinä taida kehittyä..

"Linkittämisen sietämätön vaikeus..

Mitä enemmän tässä tulee lukeneeksi erilaisia verkkomedioita sitä enemmän tulee ihmetelleeksi uudelleen ja uudelleen sitä että jos tekstissä viitataan webissä olevaan julkiseen materiaaliin niin miten ihmeessä on niin vaikeaa samantien linkittää artikkelin asiasanaa kyseiseen lähteeseen sensijaan että asiasta puhutaan vain käsitteenä perinteisen printtimedian tapaan.

Case-esimerkkinä taas jälleen artikkelissanne esiintynyt B. Gatesin blogi jonka olisi hyvin voinut joko linkittää suoraan tai sitten liittää tekstiin blogin url (http://www.microsoft.com/billgates/) samaan tapaan kuin esimerkiksi The Seattle times (http://tinyurl.com/34qwm) on vastaavaa aihetta sivuavassa artikkelissaan tehnyt.

Pieni vaiva mutta lisää kummasti sähköisen median tehoa verrattuna perinteiseen."

KAVKAZ CENTER

::KAVKAZ CENTER::news::facts::analysis

Tätä Putin ei sinun halua lukevan. Kaukasuksen kansanmurha on idän virallisessa totuudessa nimikoitu sodaksi terrorismia vastaan ja siististi unohdettu että juuri Venäjän sotavoimat moukaroivat Grosnyin kaupungin soraläjäksi ja muun maan raunioiksi ja loivat pohjan nykyiselle kaaokselle.

Suomettuneiden ulkopolitiikan ex-risupartojen sananvapaudenkäsitteeseen tämä näkökanta ei enää mahtunut mutta onneksi sentään vielä Suomessa ei Putinin-Tuomiojan linjan totuudesta ole saatu aikaan ainoaa totuutta vaikka Itänaapurissa kriittisten toimittajien oletettu elinikä onkin laskemaan päin ja kansa kumartaa virallisen yksimielisesti suurta johtajaa.

Terapiaratkaisuko

Saa nähdä oliko toimenpide terapeuttinen vai aiheuttaako se lopullisen terapian tarpeen mutta kun tunne on viimeaikoina ollut vahvasti se että kotosalla 4 seinän sisällä pitäisi saada muuta ajateltavaa niin otin sitten ja pistin tilaukseen langattoman wlan-adsl-reitittimen vakaana tarkoituksena rakentaa kotosalle toimiva langaton verkko ja päästä eroon ylimääräisistä piuhoista.

Toisena toimenpiteenä päänupin vapauttamiseksi olen myös vakavastin harkitsemassa astumista ulos ikkunasta ainakin osittain ja ibookin hankkimista wlan-verkon kaveriksi ja kevyeksi matkakoneeksi jota voi raahata mukanaan jos on tarvetta näytellä matkakuvia tuttaville tai kirjoitella hommiaan jossain vähän rauhallisemmissa puitteissa tai vaikkapa siirtää harrastekonttorinsa johonkin virikkeellisempään ympäristöön stressin välttämiseksi.

Saas nähdä kuinka äijän käy ideoissaan mutta raportteja / kirosanoja / kevyempiä kommentteja lienee luvassa.

Isätön isänpäivä

Isänpäivästä selvitty ilman suurempia tunnemyrskyjä vaikka alkuun hieman hirvittikin. Viikon mittaan nähdyt lukuisat mainokset eivät kylläkään nostaneet fiilistä tai parantaneet oloa mutta onneksi kukaan ei sentään tullut ja kysynyt että mitäs ostit isälle lahjaksi. Olisi saattanut tilanne olla varsin vaivautunut puolin ja toisin jos olisi vain lakonisesti todennut että mäntyarkun ja että kannen ruuvasin omakätisesti kiinni perjantaina..

Oma onnensa oli se että Partiokannuksen lippukunnanjohtajaretki osui sentään samalle päivälle ja pääsi karkuun rutiineita ja arkea aivan muihin puuhiin ja tuttuun porukkaan. Tuli jopa sitten elämänsä ensimmäistä kertaa istuttua hevosen selässä ja ei se edes tuntunut yhtään hullummalta. Mitä nyt alkuun olivat kontrollit vähän hakusessa ja olo melko jäykkä mutta vähän sitä ehti jopa rentoutumaan sen lyhyen kokemuksen aikana. Tosin taisi olla senverran lauhkea kouluhevonen että se olisi kävellyt sitä lenkkiään ihan ilman minun ohjastusta mutta siitä nyt ei sen enempää :-)

Avokonttorin melu

Hämeen Sanomat: "Avokonttorin melu"

Taas yksi tyypillinen avokonttoriartikkeli jossa vain keskitytään työskentelytavan yhteen ulottuvuuteen ja katsotaan asiaa varsin jämähtäneestä näkökulmasta keskittyen ainoastaan siihen että työntekijä istuu omassa kuutiossaan ja naputtaa koneella omaa työtään ja kritisoidaan sitä että mahdollinen häly ja muut aistiärsykkeet haittaavat tätä naputtelua ja laskevat työtehoa.

Tyypillisessä fyysikkolähestymistavassa kuitenkin unohdetaan tuon taustahälyn positiiviset puolet ja ne mahdolliset työtehoa ja tuottavuutta lisäävät vaikutukset joita ei pystytä kellolla kellottamaan.

Konttorin taustahäly kun harvoin on varsinaista melua vaan koostuu enemmän puheesta ja vuorovaikutuksesta jolloin myös siirtyy ihmiseltä toiselle enemmän tai vähemmän merkityksellistä tietoa ja mahdollisesti luovaan ongelmaratkaisu- ja ideointiprosessiin tempautuu sivusta mukaan sellaisia ihmisiä ja ideoita jotka eivät muutoin tulisi mukaan vaan jäisivät virallisten viestintäkanavien ulkopuolelle. Keskusteluun uhrattu sekunti tai minuutti saattaa siis poikia mukanaan monta hyvää ideaa tai jättää alintajuntaan hautumaan uusia katsantokantoja tilanteeseen

Työterapiaa

On sitä sitten jollaintapaa sekaisin tai sitten vain muutoin viihtyy työssänsä mutta parin raskaan kotipäivän jälkeen paluu työpaikalle on ollut varsin terapeuttinen.

Saa muuta ajateltavaa ja puuhasteltavaa surullisten mietteiden sijaan ja hetkeksi nupin tuulettumaan. Tosin ei tämä nyt mitenkään kovin tehokas työpäivä ole ollut vaan aikalailla tässä on pyöritellyt papereita ympäriinsä ja vähän skissaillut käyttöliittymää mutta eikait tässä tilanteessa paljon muuta edes itseltään voi olettaa. Ainakin taas iskenyt tutuista uutispalveluista silmään kaikenlaisia mielenkiintoisuuksia ja kommentoitavia asioita.

Mittasuhteet

Tiesittekö että hautajaisilmoitusristin viivanpaksuus on n. 1 ja mittasuhteet n. 1:3 siten että poikkiviiva on hieman alempana kuin mitä se symmetrisesti sijoiteltuna olisi. No, nyt tiedätte ja tiedän minäkin. Vaati taas yhden henkisen ponnistelun saada aikaan hautajaiskutsu ja kirjoittaa nimi ja kuolinpäivä kutsun kansilehteen.

Huomenna pitää kyllä jo saada raahattua itsensä töihin jotta saa ajatuksena hieman irti arkitodellisuudesta ja muuta mietittävää mieleensä. Edes vaikka joku kiva pikku tietokantabugi ratkaistavaksi tai jotain.

Viimeinen aamu

Eilisen verevänpunainen auringonlasku oli ikäänkuin enne tästä päivästä ja siitä että Isäni elämässä se jäi auringonlaskuista viimeiseksi. Kieltämättä tilanteen tietäen ja tuntien se tuli mieleen kun sitä metrossa matkalla Terhokotiin illansuussa katselin mietteissäni ja enne ainakin tälläkertaa piti paikkansa. Illan rauhallisesta unesta ei enää aamulla herätty uuteen päivään.

Jotenkin kovin moninainen olotila. Toisaalta kovin rauhallinen siitä että kaikki on nyt ohi, ei enää tarvitse huolehtia Isän voinnista, siitä onko kaikki kontekstiin nähden hyvin ja onko toisen olo yksinäinen ja milloin saapuu se viimeinen viesti. Toisaalta pohjattoman surumielinen olo ja ikävä. Huoli siitä miten lähimmäiset jaksavat ja kestävät.

Sitä väkisinkin huomaa näissä hetkissä sen miten kuolema on siivottu nykypäivän elämässä jonnekin taka-alalle ja kaikki ne toimenpiteet mitä kuoleman jälkeen täytyy tehdä ovat kovin vieraita ennenkuin ne joutuu käymään lävitse. Kuolintodistukset, virkatodistukset, yhteydenotto hautaustoimistoon, paikan ja ajan varaamiset, vainajan kuljetukset, pukeminen ja arkun valinta. Kaikki tuo melkolailla uutta vaikka ikää itsellä kohta 30v jo on.

Edessä pitkä ja raskas toipuminen ja sopeutuminen uudenlaiseen tilanteeseen ja siihen että perheestä yksi on poissa.

Myrskyn silmässä

Kumman rauhallinen olotila ottan huomioon tämän kaiken tapahtuneen. Ikäänkuin sitä olisi jollaintapaa ottamassa tilanteen sellaisena kuin se on ja hyväksynyt tämän kaiken lopullisuuden alitajunnassaan tai sitten sitä on viimeviikon tunnemyrskyn jälkeen hurrikaanin tyynessä silmässä odottamassa sitä viimeistä uutista ja sitä kaikkea prosessia mikä siitä sitten seuraa.

Kumma miten sitä tulee yleensä elämässä puhuttua aivan liian vähän vaikka miten yrittäisi. Harvoin kiitettyä lähimpiään niistä kaikista asioista ja kerrottua kuinka tärkeitä he sitten kuitenkin ovat vaikka väliin olisikin hermot kireällä ja ilmassa vähintään kipinää kovapäisten luonteiden ottaessa yhteen. Tälläisinä hetkinä sitten löytyvät ne sanat kun aikaa puhumiseen ei ole enää paljoa ja kaikesta tulee lopullista. Onneksi edes niille on ollut aikaa.

Väistämättä tulee mieleen se että millainen olo olisikaan jos kaikki olisi käynyt silmänräpäyksessä ja asiat jäänyt puhumatta. Mielessä pyörisi se että sekin ja tuokin olisi pitänyt sanoa mutta koskaan ei ollut ehtinyt tai oli pitänyt asioita itsestäänselvinä. Olisi kaipuun ja ikävän lisänä vielä paha mieli ja huono omatunto. Tietenkin nuo asiat ovat varmasti olleet kaikkien tiedossa jollaintapaa mutta silti sanomatta. Nyt onneksi saanut sanansa sanottua ja siitä rauhallinen mieli. Ei enää sellaista mikä pitäisi sanoa tai kertoa.

Kun vain muistaisi aina sen että ei kiitosta ja kauniita sanoja pidä säästää hautajaisiin arkun äärelle vaan sanoa ne silloin kun toinen on vielä ne kuulemassa.

Ihmiskoe omalla itsellään.

Toisaalta tämä taival on eräänlainen ihmiskoe jossa itseään käyttää koe-kaniinina ja tarkkailu on reaaliaikaista ja kaikenkattavaa. Aiheena kaiken lopullisuus ja ihmisen psyyke.

Läheisen kuolema on tähän asti ollut elämässä kuitenkin hieman etäisempää vaikka isovanhempia olenkin ollut saattamassa ja kantamassa viimeiseen lepoon mutta 90 vuoden iässä elämän loppuminen on tavallaan luonnollisempaa ja toisaalta isovanhemmat ovat aina olleet, ainakin fyysisesti, jossainmäärin etäisempiä. Toiset Porissa, toiset Keskisuomessa ja eivät siten niin oleellinen osa arkipäivän elämää.

Oman Isän päivä päivältä lähenevä poismeno on sensijaan aivan toisen kertaluokan ravistelu psyykelle ja tajunnalle. Inhimillisesti aivan liian varhain ja niin kovin läheinen ihminen. Toisaalta tähän mahdolliseen kohtaloon on vuosien kuluessa ja sairauden roikkuessa Damokleen miekkana päiden yllä jollain tapaa alitajuisesti valmistautunut ja ehtiä ajattelemaan asioita moneen kertaan monelta kantilta.

Tunteet vaihtelevat sopeutuneen rauhallisesta kipeän tuskalliseen ja takaisin. Ikävä ja kaiken lopullisuus päälimmäisinä tunteina. Kaipuu niihin kaikkiin hyviin hetkiin. Väliin nousee kevyemmät ajatukset pintaan ja ystävien seurassa saattaa hymy nousta huulille ja hetken olla iloinen mutta sitten siitä voi taas romahtaa hetkeksi aivan kasaan. Ravistelevaa.

Tää ystävyys..

Tiet kauas voivat kaikota, jää muistot sydämiin
Siis kiitos vielä kaikesta ja terve, näkemiin...

Hiljaista luopumisen aikaa. Päivä päivältä Isä on väsyneempi ja yhteisen elämänpolun päätepiste lähenee vääjäämättä. Onneksi ei tarvitse olla enää sairaalassa kliinisessä ympäristössä vaan Terhokodin lämpöisten puitteiden suojassa. Itsellä tunnerekisteri heitellyt niin laidasta laitaan kuin se vain voi tehdä tälläisessä tilanteessa, päälimmäisenä kaipuu ja ikävä.

Uutisen levitessä suvun ja lähipiirin keskuudessa on luonnollisesti alkanut kulkeutumaan eri kanavien kautta surunvalitteluja ja voimantoivouksia viimeisiin päiviin Isälle ja meille jälkeenjääville voimia ja jaksamista. Lohdullista tietää ettei ole aivan yksin tämän kaiken keskellä vaan surun voi jakaa lähimmäisten kesken. Sitä vain väkisin myös miettii sitäkin että mikähän siinäkin on että yhteydenpitoon ja puhumiseen tulee tarve vasta tälläisinä hetkinä sensijaan että silloinkin kun kaikki on hyvin muistaisi kertoa toiselle mitä hän oikeastaan merkitseekään. Minä siinä koskaan ole ollut itsekään sen parempi toisia.

Myös niitä hetkiä jolloin taas tajuaa kouriintuntuvasti sen ettei rahalla saa tässä maailmassa kaikkea. Oikeat ja välittävät ystävät ovat elämän mittaisella matkalla kultaakin kalliimpia niin hyvissä hetkissä ilon jakajina kuin hädässä tukena ja turvana. Vaikka tuskaa ei voikaan kukaan pois ottaa niin elämää näinä hetkinä helpottaa tietoisuus siitä ettei siinä tarvitse olla yksin vaan voi aina soittaa toisella vaikka olisikin aamuyö tai paeta yksinäisyyttä toisen sohvalle nukkumaan.

Täytyy sanoa että kun kesällä aloitin tämän blogin ylläpidon en arvannut että joutuisi tälläisia ajatuksia käymään lävitse näin nopeaan...

Elämä jatkuu

Elämä jatkuu omalla painollaan vaikka tuntuukin siltä että maailma olisi pään sisällä pysähtynyt. Viimeisin kuukausi on mennyt pelottavan nopeaan ja tuntunut iäisyyden pitkältä huonojen uutisten seuratessa toinen toistaan ja epätoivon kasvaessa. Tuntuu kuin aika olisi ollut paljon, paljon pidempi kuin mitä se on siitä kun syyskuun 26 päivänä sain puhelimeeni aamusta tuon lyhyen, karun japahaenteisen viestin:

Isä on sairaalassa, soita -Äiti

Viestin joka jo asiaa sen tarkemmin vielä tuntematta toi liian paljon mieleen ne lukuisat muut uutiset joita vuosien aikana oli jo kuullut.

Ja tässä sitä nyt ollaan epäuskoisina tästä kaikesta. Vihollinen jota vastaan on kaikkiaan kamppailtu viimeiset 13 vuotta on saanut voittonsa. Lääketieteellä joka voitti meille monta hyvää vuotta ei ole enää keinoja jäljellä vaan edessä on enää arvon mukainen saattohoito viime metrien ajaksi. Yhteinen taival on kutistunut kovin kapeaksi ja käsillä on jo se piste jossa polut erkanevat iäksi. Viime hetket sanoa sanottavansa, kiittää kaikesta, kuulla viimeiset ohjeet elämäänsä. Seuraavan sukupolven lopullisesti tarttua siihen työhön joka nyt kesken on jäävä.

Jäljelle jää kipeä ikävä

Epätodellinen olo

Sanaton olo juuri ennen nukkumista. Vaikea kirjoittaa kaikesta siitä mitä tuntee sisällään juuri nyt mutta pahalta tuntuu. tuntuu kuin tämä viimeisin kuukausi olisi ollut vapaata syöksykierrettä tähän päivään jolloin taas sairaalassa käydessään jo kokee että vähäkin toivo on valumassa hetki hetkeltä ohuemmaksi ja ohuemmaksi ja tilanteen lopullisuus senkun vahvistuu. Nähdä oma Isänsä johon aina on voinut luottaa sängyssä potilaana ja heikkona.

Syöpä on vittumainen vihollinen.