HS: Jatkuva univaje alkaa olla suomalaisten kansantauti
Parin viikon kokemusten jälkeen olen täysin valmis toteamaan sen että tällä unettomien öiden ja unettomuutta aiheuttavien uutisten aikakaudella paras investointikohde löytyy oman navan tai oikemmin oman selkäruodon ympäriltä ja pitkässä puussa varmin ja parhaimman takaisinmaksun tuottava sijoitusvinkki piilee ravitsevassa yöunessa.
On suorastaan epätodellista kuinka paljon virkeämpi on aamuinen olo ollut sen jälkeen kun uusi peti vihdoin ja viimein saapui viikkojen toimitusajan & odottelun jälkeen (Tosin ennusteeseen nähden etuajassa reilun viikon verran mistä propsit Vepsäläiselle ynnä valmistajalle !) ja miten hyvin sitä nukkuukaan vuoteessa jossa jousitus on valittu omalle massalle oikein ja joka on yhtäaikaa sopivan tukeva ja sopivan pehmeä.
Vaikka vielä vähänaikaa sitten unet entisellä ikea-lankulla nukuttuna olivat oman mielipiteen mielestä näennäisen hyviä ja syviä niin ilmeisimmin nukkumisen laadussa on sittenkin ollut senverran parantamisenvaraa että samasta tuntimäärästä on nykyään otettavissa enemmän iloa irti ja nuutuneisuudesta voi päästä eroon muutenkin kuin unitunteja lisäämällä joten tältä pohjalta on sanottava se ettei ainakaan sänkyä hankittaessa kannata heti ensimmäiseksi lähteä tinkimään vaan hankkimaan mielellään sellaista ratkaisua joka ruokkii ja palvelee sekä ruumista että mieltä.
2008-10-13
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment