2008-10-20

Miksi Suomi hyväksyy arkitodellisuudesta irtaantuneet dosentit ?

Hs: Psykologi: Miksi Suomi hyväksyy tappavan harrastuksen?

Miksi Suomessa on metsästyksen salliva ilmapiiri, kysyy Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo"

OK. on toki hyödyllistä etsiä syitä ja seurauksia väkivaltaisille käyttäytymismalleille ja pohtia sitä miten maailmaa voisi parantaa mutta mikä mahtaakaan olla tutkimustulosten todellinen lisäarvo jos tutkiva dosentti on selkeästi irtautunut arkitodellisuudesta ja tuijottaa kamminonsa ulkopuolista maailmaa ainoastaan oman kapean tutkimusputkensa lävitse eikä enää mitä ilmeisimmin kykene näkemään laajempaa kuvaa ja ongelmaansa yhteiskunnan osana:

"Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline", Haapasalo sanoo Aamulehden haastattelussa.

Ensinnäkin. Jos nyt puhutaan siitä mikä on normaalia ja mikä poikkeavaa niin jos tarkastellaan psykofyysis-sosiaalista otusta nimeltä ihminen niin luulisi että tarkastelussa pitäisi ottaa huomioon myös se miten historia on ihmistä muokannut.

Jos lajimme 200 000 vuotisesta historiasta ovat ensimmäiset 190 000 vuotta kuluneet metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä ja nykyinen maanviljelyskulttuuri on äärimmilläänkin vain 10 000 vuotinen  ja jos metsästäminen on täällä pohjan perukoilla ollut osa elämisen ehtoa ja arkipäivässä tarvittavan ruoan hankintaa aina edellisen vuosisadan alulle asti niin miten millään kantavin perustein voidaan nyt, muutaman hassun hyvinvointiyhteiskuntavuosikymmenen jälkeen vielä väittää että lähtökohtaisesti vietti metsälle lähtemiseen olisi lähtökohtaisesti poikkeavaa tai epänormaalia ?

Toiseksi. Jos arvon psykologi ihan oikeasti kuvittelee että ihmisen mieli olisikin muutamassa vuosikymmenessä muuttunut kuin taikasauvan kopautuksesta ja olisimme astuneet maailmaan jossa leijonat ilakoivat lampaiden kanssa vihreellä nurmella niin kuinkakohan desanttimme kuvittelee jatkossa riistanhoidon toimivan maassa jossa suurten kasvissyöjien luontaiset viholliset ovat kadonneet / kadotetut jos ihmisillä ei olisi kiinnostusta metsästykseen.

Nähdäkseni kiinnostus nykyisen elinympäristömme tasapainon ylläpitämiseen ei ole poikkeavaa vaan enemmänkin normaalia ja jopa vastuullista toimintaa vai ovatko kenties hirvikolareissa kuolleet niitä "hyviä" kuolemia joista desantin ei tarvitse välittää omassa kammiossaan oman putkinäkönsä puitteissa.

Ja kolmanneksi..  Desantiltamme on tainnut analyysissään unohtua se että elämme yhteiskunnassa jossa aseiden käsittely ei ole meille miehille pelkästään sallittua vaan oletusarvoista & poikkeusolojen mahdollisesti koittaessa jopa velvoittavaa ja vaatii tahtoa poiketa valtavirrasta jotta välttyy saamasta koulutusta joka kaikessa koruttomuudessaan keskittyy.. niin.. tappamiseen..

Yhtään omaa asetta en ole omistanut enkä luultavammin tule omistamaankaan mutta niin on valtio lapsestaan huolen pitänyt että kättä pidemmän käyttökoulutusta on tullut aina kolmen aterian sortimenttia syytävään 30 mm:n automaattikanuunaan asti joten kuinkahan skitsofreeniseksi tässä oikein pitäisi ryhtyä jos yhtäältä haluaa nähdä yhteiskunnan oletukset oikeutettuina mutta toisaalta pitäisi olla desantin mielestä jotenkin poikkeava koulutuksen ja sotataitojensa johdosta..

No comments: