2007-05-22

Leipää ja sirkushuveja

HS: Tampere palkkasi klovneja työntekijöiden iloksi

Palkkasivatkohan vallan Pennywisen kunnon kansalaisia motivoimaan..
TAMPERE. Tampereen kaupunki yrittää kohentaa henkilökuntansa työssä viihtymistä klovnien avulla. Kaupungin eri yksiköt voivat varata tilaisuuksiinsa erityisiä kaupunkiklovneja.
Tämä on taas sellaisia uutisia joista ei tiedä mitä oikein sanoa ja ajatella. Ajatuksena tietenkin ihan kiva ja varmasti hyvässä uskossa ilmoille päästetty mutta epäilen vahvasti että jos päin I:tä tai C:tä (Rot13) menneen työpäivän päätteeksi joku raahaisi vielä klovnin paikalle päivää piristämään niin tilanne saattaisi eskaloitua kivittämisen asteelle..
Idean takana ovat koomikko Mona Ratalahti, työhyvinvointikouluttajaRiitta Harilo ja kummina pormestarin toimiston Kirsi Koski, joka on toiminut kolme vuotta kaupunginhenkilöstöpäällikkönä.

"Olen miettinyt, mikä on hyvinvoinnin ydin. Kyllä se on nauru", Koski sanoo.

En sitten tiedä muista mutta ainakin itse mieltäisin tuon lähinnä loukkaukseksi jos työnantaja kuvittelisi työhyvinvointini oleellisesti parantuvan siitä että paikalle raahataan klovni vääntelemään pärstäänsä ja ilvehtimään sen sijaan että työ itsessään tarjoaa mielekkyyttä, palkitsevuutta ja sitäkautta todellista hyvinvointia..

No comments: