Perjantaita odotellessa

Isän hautajaisiin matkaa enää yksi täysi päivä. Mitähän siitäkin päivästä oikein tulee ja millainen olo lienee tilaisuuden jälkeen. Uskonnollinen ihminen en ole mutta tietty lopullisuuden tuntu tuohon seremoniaan aina liittyy vaikka kuolema onkin ollut jo konkreettisesti läsnä eikä vain puhelimessa kuultuna uutisena.

Heti poismenon jälkeisinä tunteina Terhokodissa.. sittemmin hautaustoimistossa arkkua ja uurnaa valitessa, kirjoittaessa kutsuja hautajaisiin ja etenkin silloin kun perjantaina nosti omin käsin arkunkannen Isän päälle ja kiersi viimeisen ruuvin kiinni ikäänkuin sinetöiden kaiken.

Mutta siltikin vielä jotenkin epätodellisena tunteena, ikäänkuin ei vielä kokonaan olisi hahmottanut lopullisuutta ja sitä ettei enää pääse kertomaan omista projekteistaan tai kuulemaan miten Isän vetämät projektit ovat edenneet ja miten tehtaat valmistuneet ajallaan. Sitä että rakkain läheinen, esikuvista parhain ja näin vanhemmalla iällä kollegoista kallisarvoisin on lopullisesti poissa.