Johtaminen on itseasiassa mielenkiintoista puuhaa. Toisaalta pitäisi aina olla esimerkkinä, toisaalta pitäisi saada aikaan aina parhaita mahdollisia päätöksiä oman harkintansa pohjalta. Yleisestiottaen vielä melko helppoa mutta mitäpäs sitten jos nämä kaksi asiaa päätyvätkin ristiriitaiseen tilanteeseen.
Sääntöjen asettajana johtajan olisi pystyttävä toimimaan esimerkkinä alaisilleen siinä että toimitaan niinkuin ohjeet ovat ja sovittujen pelisääntöjen puitteissa jo yksistään siksi että näin voidaan motivoida alaisia noudattamaan omia sääntöjä ja turvataan osittain johtamisen välineitä.
Mutta miten pitäisi johtajan toimia siinä tilanteessa kun hän jo otsallaan näkee ettei sovellettavassa säännössä ole oikeasti päätä eikä häntää ja että pykälät on viritetty jossain korkealla käytännön maailman yläpuolella. Pitääkö hänen edelleen noudattaa ohjeita ja tarvittaessa kiivetä perspuoli edellä sinne kuuluisaan puuhun vain ja ainoastaan esimerkin vuoksi... Toisaalta myös järjen ja harkinnan käyttö on esimerkkiä ja onko edes tällöin perusteltua tehdä aivan kaikki pilkulleen vai olisiko peräti niin että lain henki käy lain kirjaimen ylitse ja terveellä kaupunkilaisjärjellä kannattaa suhtautua siihen mikä kirjoitettu on.
Sanoilla "minä noudatin vain käskyjä" on ollut viime vuosikymmenet harvinaisen ikävä kaiku joten idealistisia pykäliä ei ainakaan tässä valossa voi pitää minään absoluuttisena totuutena ja toisaalta byrokraattisella paperikoneistolla on luontainen taipumus tuottaa mutkikkaita ideoita ja kirkasotsaisia ohjeita joilla ei välttämättä ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa.
Oman aikansa Lammioille tälläiset sääntökirjaset ovat kuin mannaa taivaasta mutta olisiko sittenkin niin että edestä johtavan olisi syytä käyttää pikkuisen enemmän omaa harkintaa ja tarvittaessa oikoa mutkia suoremmiksi.. Ihan esimerkin vuoksi..
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment