2006-10-31
Paikallismaantieteen ilmiöitä
Rannikon ja sisämaan vaihtelun erottaa hyvin jo pelkästään pääkaupunkiseudun puitteissa. Siinä missä eteläisessä Itä-Helsingissä ei tänään muuta kuin satanut vettä eri faaseissaan maan pysyessä märäkänä mutta täysin sulanan oli jo keskisellä Länsi-Vantaalla vastassa parkkipaikkaa peittänyt muutaman sentin nuoskakerrostuma ja aurauskalustoa ajeli vastaan. Luultavasti jos käväisisi kurkkaamassa miltä säätila näyttää Riipilän reunamilla olisi vastassa vieläkin talvisemmat tunnelmat.
3 Faasin sää
Tarjolla vettä kaikissa aineen yleisimmissä olomuodoissa ja vieläpä vaakasuoraan tarjoiltuna. Miten mukavaa olla siisteissä sisätöissä eikä esimerkiksi ulkona autonratissa
2006-10-30
Ohranan verikoirat
Kasvi: Darth Rajamäki löysi lapsipornon
Digitoday: Rajamäki haluaa auttaa Putinia nettisisältöjen valvonnassa
Kumpi oikeastaan on se vaarallisempi asia. Sekö että sisäministerinä on pesunkestävä demaripopulisti joka yrittää palauttaa maahan pala kerrallaan itsenäisyyttä edeltäneen ajan sananvapautta aidossa suomettumisen hengessä vai sekö että taas jälleen on kyse asioista joista suurella osalla äänestäjistä ei ole kykyä mittakaavoittaa Darth Rajamäen sanomisia oikeisiin puitteisiin vaan jotka todennäköisimmin tekevät uurnapäätöksiään puhtaasti tunnepohjalta ja jotka ovat siten mitä mitä parhainta narunperässävedettävää vaalikarjaa.
Ensinnäkin. Jos silkka idealismi unohdetaan niin suoraviivaisinta on todeta se että tuollainen valvonta nyt ei vain toimi.
En ole edes tietoturvan varsinainen ammattilainen mutta jopa minä pystyisin kuvittelemaan mielessäni suhteellisen amatöörimäisen viestiverkon jossa varsinainen data ensin kryptattaisiin ja kryptaus piilotettaisiin satunnaisten digikuvien koodiin. Kuvat julkaistaisiin flickr:n tyyppisissä kuvapalveluissa, kuviin viitattaisiin viikottain muutamissa satunnaisissa bloggerin tms. alle perustetuissa blogeissa ja parin muun blogin otsikot toimisivat varsinaisen kryptauksen purkuavaimina. Kirjoitukset kirjoitettaisiin luonnollisesti wlan-läppärillä käyttäen joko julkisia wlaneja tai naapureilta kaapattuja verkkoyhtetyksiä viikottain maantieteellistä lokaatiota vaihtaen.
Käytössä olevalla läppärillä tietenkin tiedot olisivat luonnollisesti kryptatulla levyllä ja vieläpä kryptaukseen kaksinkertaisesti kätketyllä piilolevyllä jolloin ei edes auttaisi se että lainsäädännöllä pakotettaisiin koneen omistaja paljastamaan ohranalle levynsä salauksen avaimet...
Jo pelkästään tuonkaltainen 5 minuutissa speksattu proseduuri todennäköisimmin iskisi ehdotetun brute-force valvonnan polvilleen ja tekisi valvonnasta käytänössä mahdottoman toteuttaa toimivasti. Satunnaista kohinaa muistuttavaa kryptausta ei kukaan pystyisi käytännössä tunnistamaan pelkällä haravoinnilla varmuudella kryptatuksi dataksi ennenkuin tietäisi tarkkaan mitä etsiä ja otsikkoihin kätketyt avaimet ovat pelkkiä otsikoita ennenkuin ne osataan liittää oikeisiin tiedostoihin. Malli Rajamäki ei vain toimi.
Malli Rajamäellä ei kyetä muuttamaan maailmaa paremmaksi. Sillä kyetään vain rapauttamaan perusoikeuksia ja muuttamaan maailmaa huonommaksi.

2006-10-26
Viitseliäisyydestä ja analyyttisemmästä ajattelutavasta
Rappumme asukasta X ilmeisemmin häiritsee se että rappukäytävän aulasta on palanut lamppu. Ilmeisemmin jopa niin paljon että hän on kiikuttanut aulan ilmoitustaululle erikseen lapun jossa lukee suunnilleen että "huoltomies: vaihdatko palaneen lampun."
Suorastaan viitseliästä asioiden eteenpäinvientiä jos unohdetaan se että talon huolto on huoltofirmalla Y ja on hieman epätodennäköistä että huoltomies hyppäisi yhtenään paikalla jos ei mistään huollettavasta asiasta ole hänelle erikseen soitettu ja voi olla että menee parikin hetkeä ennenkuin lapun voimalla lamppu vaihtuu. Lapun sijaan asukkaan X olisi ehkä kannattanut ennemmin soittaa suoraan sinne huoltoyhtiöön niin asialle saattaisi jopa jotain tapahtua..
Niin.. minäkö.. minua ei voisi palanut lamppu häiritä tuon vähempää..

2006-10-24
Jalanjälki ja kuinka se uutisoidaan
HS: Suomalaisten ympäristörasitus maailman suurimpia
Raflaavaa otsikointia jälleen kerran. Maailma elää yli varojensa ja meidän suomalaisten kulutus on sieltä pahimmasta päästä. Olemme suorastaan ajamassa maailmaa perikatoon ja kaikki on pahasti. Vai onko sittenkään ?
On totta että Per capita suomalaisten ympäristörasitus on hehtaareissa mitattuna yksi suurimmista, kiitos suureksi osin maamme pohjoisen sijainnin ja maantieteellisistä faktoista johtuvan lämmitysenergiatarpeen, mutta se mitä ei jostain kumman syystä uutisoida on samaisen raportin seuraava taulukko (Living planet report 2006, sivu 17) johon on laskettu eri maiden ekologinen debed ja kredit ja kuinka ollakkaan:
Suomen ympäristörasite on alle puolet Suomen tuottamasta biokapasiteetista mistä johtuen Suomi lukeutuu globaalissa perspektiivissä nettotuottajien joukkoon siinä missä pienellä per capita kulutuksella selviytyvät Intiat ja Kiinat ovat taasen siellä resursseja rohmuavien suurkuluttajien joukossa...
Toki ylenpalttista tuhlaamista on syytä välttää ja maailman kulutuksesta on syytä olla huolissaan mutta ehkä pienenä realiteettitarkastuksena voidaan miettiä sitä millaisia todellisia vaikutuksia meillä on vaikuttaa omilla teoillamme maailman tilaan tilanteessa jossa 3. suurimmalla jalanjäljellä olemme vielä yli 50% nettotuottajia..

Firefox 2.0
ftp://ftp.mozilla.org/pub/mozilla.org/firefox/releases/2.0/ (via skenegroup)
Firefox:n kotisivut eivät vielä tilannetta virallisesti tiedosta mutta Firefox:n 2.0 versio näyttää sitten olevan yhtä kuin julkaistuna.
Tosin ainakaan itse en aio pitää siirtymässä mitään suurta kiirettä vaan odottelen rauhassa että adblocker ja muut tärkeimmät plugineista varmuudella pelittävät uudessa versiossa. Kun tämä 1.5 kantainenkin selain hakkaa tuliterän IE 7:n edelleen mennen tullen...

2006-10-20
Pyrrhoksen voittoa tavoittelemassa
Wikipedia: Pyrhhos, Epeiroksen kuningas
Taisteluita Unioni voitti mutta nyt on selvillä se että sodan he hävisivät ja jos ihmeitä ei tapahdu niin suomalainen kauppamerenkulku on kohta kokonaan ulosliputettu muiden lippujen alle ja suomalaisen merimiestyön päivät ovat luetut. Toivottavasti lentohenkilöstö ei edes AKT:n tuella taistele nyt itselleen sitä viimeistä Pyrhhoksen voittoaan ja sinetöi siten oman työnsä kohtaloksi enemmän tai vähemmän hidasta katoamista. Lentoemännän koulutuksella ei ole Suomessa paljoa muuta kysyntää ja todellisuus voi olla kovaa.
Joskus oikein ihmetyttää se kuinka sokeaa AY-väki osaa olla ulkopuolisen maailman trendien suhteen. Viime vuosina suomalaiset ovat en masse oppineet juoksemaan Ryanairin ja Blue1:n halpojen lentojen perässä ja päässeet käsiksi halpaan lentämiseen ja siihen ettei lippu saa maksaa liikaa. Eivät he enää muutu Finnairin kalliiden kotimaanlentojen ( Euroopaan pääsee muutamalla kympillä, listahintainen sinivalkea reittilento Kokkolaan ~300 euroa yhteen suuntaan. ) vakioasiakkaiksi ja tuo taloon helppoa rahaa vaan he ovat kunnon kvartaalikapitalistin hengessä oppineet ostamaan sieltä mistä halvimmalla saa.
Ei ole enää sitä samaa onnelaa missä maailmalta sulkeutuneessa Suomessa pelattiin omaa pientä peliä vaan jatkossa asiakkaat tulevat määräämään yhdessä ulkolaisen kilpailun kanssa sen paljonko lipusta on varaa pyytää.
Ja jos sisäänpäin tuleva kassavirta pienenee on menojen myös pienennyttävä tai muuten kassa alkaa hupenemaan. Ja jos kassa hupenee niin ennenpitkää vastassa on pohja jolloin ei sitä seuraavaa tiliä tipahdakaan tilille kuun 15. päivänä lisineen ja ekstroineen kun pankki sanoo EI:n Työnantaja ei ole mikään kiveenhakattu ikuisuus vaan taho joka on aina jatkuvassa muutoksessa ja tuomittu kaatumaan jos ei ole terveellä pohjalla.
Joskus tulee mieleen että Suomalaiset voivat olla gallupeissa AY-lojaaleja mutta teoissaan he ovat vielä lyhytnäköisempiä henkilökohtaisen voiton tavoittelijoita kuin liike-elämän johtajat konsanaan.
Liike-elämässä sentään tiedetään että alihankkijalle on syytä jättää kustannusten päälle terve kate mutta nämä tuulipukukapitalistit keskittyvät nylkemään toimittajat ja palveluntarjoajat hengiltä viimeisten tarjoussenttien kautta ja ihmettelevät korkeintaan hetkenpäästä sitä miksi tuokin kauppa lopetti kun se oli niin hyvä paikka hypistellä kameroita käsissä ennenkuin ne saattoi tilata Saksasta halvalla.
Pyrrhoksen nimi on kuuluisa hänen mukaansa nimetystä Pyrrhoksen voitosta. Hänen kerrotaan sanoneen voitettuaan roomalaiset Heraclean taistelussa vuonna 279 e.Kr., kärsien itse erittäin raskaat tappiot: "Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa".Meneillään olevasta lentohenkilökunnan työtaistelusta tulee mieleen pahemman kerran Merimies-unionin mahtivuodet ja ne työtaistelutekniset voitot joita unioni sai taisteltua lävitse.
Taisteluita Unioni voitti mutta nyt on selvillä se että sodan he hävisivät ja jos ihmeitä ei tapahdu niin suomalainen kauppamerenkulku on kohta kokonaan ulosliputettu muiden lippujen alle ja suomalaisen merimiestyön päivät ovat luetut. Toivottavasti lentohenkilöstö ei edes AKT:n tuella taistele nyt itselleen sitä viimeistä Pyrhhoksen voittoaan ja sinetöi siten oman työnsä kohtaloksi enemmän tai vähemmän hidasta katoamista. Lentoemännän koulutuksella ei ole Suomessa paljoa muuta kysyntää ja todellisuus voi olla kovaa.
Joskus oikein ihmetyttää se kuinka sokeaa AY-väki osaa olla ulkopuolisen maailman trendien suhteen. Viime vuosina suomalaiset ovat en masse oppineet juoksemaan Ryanairin ja Blue1:n halpojen lentojen perässä ja päässeet käsiksi halpaan lentämiseen ja siihen ettei lippu saa maksaa liikaa. Eivät he enää muutu Finnairin kalliiden kotimaanlentojen ( Euroopaan pääsee muutamalla kympillä, listahintainen sinivalkea reittilento Kokkolaan ~300 euroa yhteen suuntaan. ) vakioasiakkaiksi ja tuo taloon helppoa rahaa vaan he ovat kunnon kvartaalikapitalistin hengessä oppineet ostamaan sieltä mistä halvimmalla saa.
Ei ole enää sitä samaa onnelaa missä maailmalta sulkeutuneessa Suomessa pelattiin omaa pientä peliä vaan jatkossa asiakkaat tulevat määräämään yhdessä ulkolaisen kilpailun kanssa sen paljonko lipusta on varaa pyytää.
Ja jos sisäänpäin tuleva kassavirta pienenee on menojen myös pienennyttävä tai muuten kassa alkaa hupenemaan. Ja jos kassa hupenee niin ennenpitkää vastassa on pohja jolloin ei sitä seuraavaa tiliä tipahdakaan tilille kuun 15. päivänä lisineen ja ekstroineen kun pankki sanoo EI:n Työnantaja ei ole mikään kiveenhakattu ikuisuus vaan taho joka on aina jatkuvassa muutoksessa ja tuomittu kaatumaan jos ei ole terveellä pohjalla.
Joskus tulee mieleen että Suomalaiset voivat olla gallupeissa AY-lojaaleja mutta teoissaan he ovat vielä lyhytnäköisempiä henkilökohtaisen voiton tavoittelijoita kuin liike-elämän johtajat konsanaan.
Liike-elämässä sentään tiedetään että alihankkijalle on syytä jättää kustannusten päälle terve kate mutta nämä tuulipukukapitalistit keskittyvät nylkemään toimittajat ja palveluntarjoajat hengiltä viimeisten tarjoussenttien kautta ja ihmettelevät korkeintaan hetkenpäästä sitä miksi tuokin kauppa lopetti kun se oli niin hyvä paikka hypistellä kameroita käsissä ennenkuin ne saattoi tilata Saksasta halvalla.
2006-10-18
2006-10-17
Ennen romahdusta
YLE: Pohjois-Korea: YK:n pakotteet ovat sodanjulistus
Puheet Korean niemimaalla alkavat olla siinä mitassa että ilmeisemmin Pohjois Korea alkaa sisäisesti olla selkä seinää vasten ja maan romahdus on enää ajan kysymys. Kysymys vain on se tapahtuuko romahduksen ensimmäinen liike ulos- vai sisäänpäin ja yrittääko tuo sosialismin ulkoilmamuseo viedä mukanaan naapureitaan vai suostuuko ihmiskoe kuolemaan itsekseen.
Tuo sodalla uhkaaminen alkaa olla jo sellainen pöytäänlyöty kortti että sillä Kim muuraa itsensä jo kovin lähelle nurkan seiniä. Jos todella hyökkäät.. noh.. olet kusessa.. jos et hyökkää.. niin millä uhkaat seuraavan kerran ja millä uhittelet. "ihan varmasti mää sit seuraavalla kerralla.. ihan .. usottekste.." Saa olla tuo kansansa valo kovin innovatiivinen jos tuosta lovesta vielä onnistuu luikertelemaan ulos..

Taas uutta länsirintamalta eli pieni purkaus viikon alkuun.
Hulluus ei ole välttämättömyys mutta siitä on täällä työskennellessä etua. Vitsikahvikuppi- ja klisee T-paitateksti pahimmasta päästä mutta ehkä siinä on jotain ideaa..
Sitä kun sattuu työskentelemään laatua varmistavassa ja tuotantoa tukevassa toimessa niin väistämättä on sellaisessa välikädessä että yleensä asiat johon törmää ovat sävyltään negatiivisia ja melkolailla usein kun joku tulee kertomaan jostain niin tiedossa on ongelma. Joko jokin ei toimi, jokin on rikki, jotain täytyy tutkia, rajata, analysoida, kartottaa..
Ja usein on välikädessä jossa negatiiviset asiat tavallaan ovat tavalla tai toisella omasta organisaatiosta lähtöisin ja ei ole edes kyse siitä että olisi ammatissa jossa joutuisi paikkailemaan kokonaan toisten jälkiä. Pitäisi olla proaktiivisempi mutta aina jossain välissä jokin pieni asia voi unohtua ja vasta oireiden ilmetessä sitä täytyy ruveta reaktiivisesti ja kiireellä. Tuotanto jauhaa parhaimmillaan automaation tukemana 24/7 ja kovin pitkiin breikkeihin ei ole varaa.
Hauskaa ja haasteellista mutta aina väliin on päiviä ja periodeja jolloin V-käyrä on korkealla ja nousujohdannainen ja jolloin sitä toivoo edes paria päivää jolloin ei tulisi mitään uutta. Kuten esimerkiksi juurikin tällä viikolla.
Mutta jotenkin sitä on senverran kajahtanut että kotiin päästyään ravistaa päivän rummutuksen niskastaan.. lataa akut sohvalla tai koneen äärellä ja lähtee seuraavana aamuna jatkamaan savottaa eteenpäin. Kai sitä jossain hommassa pääsisi helpommalla.
Ryhtyisi vaikka toimittajaksi niin ei tarvitsisi puuttua vakaviin asioihin kun kansaa voidaan pitää tyytyväisenä vaikka kyselemällä TV-luvista ja muista Oikeista Asioista.. Tarjoillen mediaanikansalaisille leipää ja sirkushuveja.. muutenhan joku voisi vaikka erehtyä kyselemään sellaista että ovatkos ne ministerit sitten rehellisyyden lisäksi myös päteviä ohjaamaan valtiolaivaa missin ja seiväshyppääjän sivistystasoillaan...
*tut kansantaloudesta ja kilpailukyvystä.. tärkeintä että Teeeeveeee luvat on maksussa ja kaikki voivat hymyillä maireasti rivissä ja hörppiä kaffetta.

2006-10-16
Merkintä aikakirjoihin
Muistiin merkittäköön että 16. lokakuuta oli se vuoden 2006 ensimmäinen päivä jolloin Vantaan korkeudella joutui kuski skrabaamaan autostaan akkunoita ohuen mutta sitäkin todellisemman jääriitteen johdosta. Että osasikin olla lyhyt kesä..
Sivumennen todettakoon että työelämässä auttaa kummasti eteenpäin jos on kehittänyt itselleen hivenen mustan ja morbidin huumorintajun ja osaa kääntää ne huonotkin uutiset sarkasmiksi.. Tiedä siten miten tätä osattaisiin opettaa opintojen yhteydessä..

2006-10-15
Palaneen käryä
HS: Nuori mies otettu kiinni Kaivokselan kirkkopalon tutkinnassa
HS: Jehovan todistajien valtakunnansalin paloa Vantaalla epäillään tuhopoltoksi
Jaha.. taas on naapurusto uutisissa. Jotenkin en jaksa uskoa etteikö näillä kahdella tapauksella olisi tekemistä keskenään ottaen huomioon sen että molemmat rakennukset olivat jos jonkinsorttisia yhden ylimmäisen palvontapaikkoja ja välimatkaa toistensa välillä taitaa olla jopa kilometrin verran linnuntietä yli Mätäojan kosteikkojen..
Lieköhän joku paikallisista avohoitotapauksista aloittanut henkilökohtaisen ristiretkensä talonpoika Lallin hengessä..

Totuus ja taru kauneudesta
'boards - Screening Room (via Killinki)
60 sekunnin video siitä miten tavis muuttuu mainostaulun kiiltokuvakaunottareksi meikkaajien, kampaajien ja photoshoppaajien hellässä huumassa. Maailma saattaisi olla parempi paikka jos peruskoulussa käytettäisiin edes 10% uskonnonopetukseen hukatuista tunneista tämänkaltaisen mediakriittisyyden opettamiseen..

2006-10-10
Isku omaantuntoon
Niinpä tietenkin. Heti kun olin linkkaantunut sattumalta keskusteluun jossa pohditaan sitä miten kaikenlaiset hyvään tarkoitukseen rahaakeräävät yrittävät iskeä uhrin omaantuntoon ja tiristää sieltä vähän rahaa sinne ja vähän rahaa tänne niin eikös sitä joudu yrityksen kohteeksi ihan omassa kodissaankin.
Tietyllä tapaa nämä invalidiliiton joulukortit ovat melkein pahimpia tapauksia. Ensin sinulle lähetetään nippu sinänsä ihan kivoja ja kauniita joulukortteja yllätyksenä ja pyytämättä ja samassa kysytään että paljonkos pistät tilille.
Ja mitä noille korteille nyt tekisi. Jotenkin ei hotsittaisi osallistua taas jälleen yhteen keräykseen mutta toisaalta ei noita kortteja oikein moraali anna periksi käyttääkään jos ei niistä maksa. Mutta toisaalta taas tuntuu hölmöltä sekin että tuosta vain dumppaisi kierrätyskuiduksi nuo sinänsä rahalla ja taidolla painetut käyttämättömät kortit..

Omituisia sananvalintoja
Iltalehti: Pidennetty työaika olisi lapsilta pois
Kyllähän toimenkuva tekstissä myöhemmin mainitaan mutta jotenkin outo valinta iltahöpinän toimittajalta käyttää sekä kuvatekstissä että aloituksessa suhteellisen anonyymiä nimikettä "yrityksessä työskentelevä" vaikka haastateltu henkilö on yrityksen pääluottamusmies.
Mutta täytyy myöntää että itsekin hieman ihmettelen tuota Gustavsonin lausuntoa joka kuulostaa lähinnä hapuilevalta taktisen tason ajattelumallilta vaikka Oy Suomi Ab:n pitäisi keskittyä enemmän strategiseen kilpailukyvyn kehittämiseen.
En usko että täällä enää on oikeasti mahdollisuuksia pitkässä puussa kilpailla perustyön tuntihinnalla vaikka tunti jostain kaivettaisiinkin lisäksi ja avuksi vaan todellinen viisastenkivi olisi siinä miten kehittää tehdyn työtunnin tuottamaa lisäarvoa ja siten hakea ekonomista oikeutusta halpamaita oleellisesti kalliimmalle henkilötyötunnin hinnalle. Automaatiota, pidemmälle jalostettua työtä ja monimutkaisempaa lopputuotantoa jossa henkilötyötunnin osuus tuotteen tehdashinnasta minimoituu... sanoisin.
Kiinalaisia on maanpäällä päälle miljardin jampan verran ja intialaisia vähän vajaasti samanverran. Ei 5 miljoonan Suomalaisen ole relevanttia ajatella kilpailevan sellaisen työn tekemisestä joka osaamisen ja lokaation puolesta voidaan siirtää itään ja teettää paljon halvemmalla.

2006-10-09
Hate to be right... ?
HS: Venäläislehti: Politkovskajan murhaajalla oli naispuolinen apuri
Lehtitietojen mukaan tutkijat pitävät mahdollisena, että Politkovskajan murha on organisoitu "ulkomailta käsin poliittisen provokaation luomiseksi".Niin.. tulinko edellisessä merkinnässä mainitsemaan mitään aiheesta..
2006-10-08
Za Rodina..
HS: Onko Venäjällä toivoa
HS: Politkovskaja valmisteli kirjoitusta Tšetšenian kidutuksista
Taloussanomat: Totuus elää, Anna
Yllättyisikö kukaan enää vähempää jos ensin Politkovskajan kone ja materiaalit katoaisivat "tutkinnallisista syistä" ikuisiksi ajoiksi FSB:n syövereihin ja hetkenpäästä esiin raahattaisiin muodottomaksi piesty lavastetty syyllinen joka on virallisen totuuden mukaan toiminut "hetken mielihäiriössä" ja aivan tosi tosi varmasti aivan yksin. Todennäköisesti vielä sopivasti Georgialainen sellainen että maan painostamista voitaisiin jatkaa taas uusin ja tekaistuin syin...
Jos naapurimaamme ensimmäinen presidentti olikin juoppo ja sai maan tuhannen sekaisin niin vielä synkemmät ovat olleet sen seuraukset että tämä nykyinen stal.. putinistisen hallinnon arkkitehti on laatuaan entisiä KGB:n miehiä..

2006-10-07
Hymyile, olet kamerassa !
Nasa: Opportunity rover Mars Reconnaissance Orbiterin kuvaamana
Eräs avaruustutkimuksen virstanpylväs tämäkin: Marsia kiertelevä Opportunity-ajokki selvästi erottuvana Marsia kiertoradalta kuvaavan Reconnaissance Orbiterin kuvassa...

2006-10-06
2006-10-02
Huonon liikennesuunnittelun kukkasia
Liikenneympyrät saavat tukkoiset risteykset vetämään ja joukkoliikennekatujen etuoikeusvalot bussireitit kulkemaan. Ei näissä vielä mitään mutta yhdessä ja yhdistettynä ne saavat aikaan ainakin Viikissä mielenkiintoisen suman seisomaan ainakin ruuhkahuippuina.
Ongelmakohtahan on tuo Pihlajamäentien ja Viikintien ympyrä jossa Maaherrantien joukkoliikennekatu katkaisee Pihlajamäentien kääntyessään Viikkiin. Tällöin Jokerin ja parin muun linjan bussit katkaisevat aina säännöllisesti liikenteen Pihlajanmäentiellä ja hyvä näin. Ongelman muodostaa se mitä tapahtuu Viikintiellä.
Herttoniemen suunnasta tullessa ympyrää edeltää vain yksi kaista
jolloin liikenteen katketessa Pihlajamäen suuntaan n. ensimmäiset 3 sinne suuntaan pyrkivää autoa tukkii ympyrän rajallisen tilan siten ettei kukaan enää mahdu jatkamaan suoraan Viikintietä kohti Viikinmäkeä vaan yhden tien katkaisevat valot katkaisevat käytännössä liikenteen kahteen suuntaan sillä seurauksella että iltapäivästä ympyrään aletaan jonottaa jo Gardenian kohdalla olevasta Viikintien ja Viikinkaaren liittymästä. Ei hyvä..
Tämänkin sumpun olisi voinut välttää rakentamalla ympyrästä samanlaisen mitä on esimerkiksi Kaivokselassa Vantaanlaaksontien ja Vaskivuorentien risteyksessä eli vasemmalle kääntyy suoraan yksi kaista ja ymppyrän ylittää toinen jolloin tällä kaistala olisi liikenteellä tilaa odottaa joukkoliikennekadun vapautumista ilman että odottajat tukkivat liikenteen yli ympyrän...
Mutta ilmeisemmin tälläisen tehokkuuden aikaansaaminen on kunnalliselle suunnittelulle kovin vaikeaa..

Lisää raflaavia otsikoita
Iltis: SALAMA iski Finnairin lentokoneeseen.
Nyt tiedämme että SALAMA iski lentokoneeseen. Seuraavaksi varmaan on luvassa lööppi jonka mukaan Finnairin lentokone KASTUI vesisateessa. Kun tämä ässä on pois hihasta niin seuraavaksi voidaan dramatisoida sitä miten RÄNTÄÄ kasautui kentällä Finnairin lentokoneen päälle. Ja viimehädässä voidaan hehkuttaa sitä miten Finnair on joutunut turvautumaan JÄÄNESTOON turvatakseen lentoturvallisuuden...

Subscribe to:
Posts (Atom)