Teinipoika sytytti itsensä tuleen Jönköpingin lähistöllä sijaitsevan Tahesjön-järven rannalla. Hänen toverinsa seurasivat temppua puoliympyrässä vierestä ja hurrasivat 15-vuotiaalle toverilleenMelkoinen stuntti äkkiseltään suoritettuna ja en suosittelisi kokeilemaan kotona samaa ex-tempore, ainakaan jos ei ole hallussa tietoa siitä miten liekeiltä oikeasti suojautua ja miten eri luokitusten palavat nesteet käyttäytyvät joten tässä suhteessa viranomaistiedotteet lienevät paikallaan jopa ruåtsissa:
YouTube-sivuille internetiin laitettu video järkytti viranomaistahoja. Teinipojan koulu, Jönköpingin pelastuslaitos ja poliisi varoittivat välittömästi muita nuoria tulitemppuilun vaaroista.Metsään sensijaan mennään niiden tyylissä ja perusteissa:
Jönköpingin pelastuslaitoksen mukaan 15-vuotias olisi hyvin voinut joutua lieskojen keskellä paniikkiin, eikä hän olisi silloin pystynyt hyppäämään ajoissa järveen. Pelastuslaitos kävi opastamassa nuoria temppuilun vaaroista videon julkitulon jälkeen pojan koulussa.Että oikein paniikkiin.. En tietenkään tiedä muista mutta uskoisin että kohtalaisen monella omankin ikäluokkani edustajalla, etenkin retkeilyharrastuksiin vihkiytyneillä miespuoleisilla sellaisilla, on omasta takaa kokemuksia erinäisistäkin tuleen liittyvistä aktiviteeteista ja en jaksa uskoa että tilanteessa jos toisessakaan paniikki olisi ollut ongelmana mikäli tilanne olisi livennyt lapasesta (hulluilla on tuurinsa.. knock knock.. ) jolloin tämänkaltaisen viranomaisperusteet ovat lähinnä naiiveja ja eivät todellakaan uppoa kohdeyleisöönsä.
Paljon toimivampaa olisi luultavasti se että suoraan kerrottaisiin se että stuntin tekijä tiesi mitä teki ja jos olette niin kertakaikkisen idiootteja että yritätte toistaa saman tempun kylmiltään bensan ja uhon kera niin päädytte parhaimmillaan teholle täydelläteholla pariloituina kun I-luokan palavan nesteen leimahduspiste yllättää teidät housut nilkoissa.
Niin.. ja että jos on pakko leikkiä niin käyttäkää hyvät ihmiset sitä valopetrolia bensiinin sijaan. Ja älkää missään nimessä käyttäköä niitä tekokuituvaatteitanne vaan villaa, nahkaa ja puuvillaa.. Ja mielellään muovipulloja lasipullojen tilalle..