2006-12-12

Kuudes Vuosaareen

HS: YTV: Kasvihuonekaasujen päästöjä vähennettävä reilusti

39% pudotusta per capita on noheva tavoite millätavoin sitä mitataankaan mutta ei mitenkään mahdoton sellainen. Vahinko vain etten tarvitse edes kristallipalloa tietääkseni sitä että ensin todennäköisesti yritetään iskeä ihmisten liikkumiseen ja muihin lillukanvarsiin kuvitellen että keskinkertainen joukkoliikenne on se kaikki kaikessa vaikka tarjolla olisi muitakin hyvin varteenotettavia vaihtoehtoja.

Yksi suurimmista CO2:n jauhajistahan on lämmitysenergian tuotanto ja siitähän täälläpäin vastaa pääasiassa Hana- ja Salmisaaren voimalat yhdessä Martinlaakson voimalan kanssa tuotannon ollessa yhteenlaskettuna about 592 MW sähkötehoa ja 1,08 GW lämpötehoa kaiken perustuessa fossiilisten polttamiseen vaikka osaksi ollaankin hiilen sijaan Venäjän kaasun varassa ja vähän paremmilla hyötysuhteilla.

Samaan aikaan Olkiluotoon keskelle ns ei mitään ollaan rakentamassa uutta 1,6 GW:n sähköntuotantoyksikköä jonka lauhdelämmöllä ei kyetä tekemään muuta kuin lämmittämään Pohjanlahtea voimalan syrjäisen sijainnin sijaan.

Miksi kuudetta reaktoria ei voitaisi rakentaa pääkaupunkiseudun välittömään läheisyyteen vastaavalla tekniikalla lämmöntuotantoa optimoiden jolloin koko perusenergiantuotanto kyettäisiin tuottamaan jatkossa CO2 & pienhiukkasvapaasti ja olemassaolevat voimalat kyettäisiin säilömään varakapasiteettina kulutushuippuja ja mahdollisia huoltoseisakkeja silmälläpitäen ja säästötavoitteet kyettäisiin täyttämään ihmisten asumisenlaadusta tinkimättä hyvinkin helposti..

No comments: