Ihmiskoe omalla itsellään.

Toisaalta tämä taival on eräänlainen ihmiskoe jossa itseään käyttää koe-kaniinina ja tarkkailu on reaaliaikaista ja kaikenkattavaa. Aiheena kaiken lopullisuus ja ihmisen psyyke.

Läheisen kuolema on tähän asti ollut elämässä kuitenkin hieman etäisempää vaikka isovanhempia olenkin ollut saattamassa ja kantamassa viimeiseen lepoon mutta 90 vuoden iässä elämän loppuminen on tavallaan luonnollisempaa ja toisaalta isovanhemmat ovat aina olleet, ainakin fyysisesti, jossainmäärin etäisempiä. Toiset Porissa, toiset Keskisuomessa ja eivät siten niin oleellinen osa arkipäivän elämää.

Oman Isän päivä päivältä lähenevä poismeno on sensijaan aivan toisen kertaluokan ravistelu psyykelle ja tajunnalle. Inhimillisesti aivan liian varhain ja niin kovin läheinen ihminen. Toisaalta tähän mahdolliseen kohtaloon on vuosien kuluessa ja sairauden roikkuessa Damokleen miekkana päiden yllä jollain tapaa alitajuisesti valmistautunut ja ehtiä ajattelemaan asioita moneen kertaan monelta kantilta.

Tunteet vaihtelevat sopeutuneen rauhallisesta kipeän tuskalliseen ja takaisin. Ikävä ja kaiken lopullisuus päälimmäisinä tunteina. Kaipuu niihin kaikkiin hyviin hetkiin. Väliin nousee kevyemmät ajatukset pintaan ja ystävien seurassa saattaa hymy nousta huulille ja hetken olla iloinen mutta sitten siitä voi taas romahtaa hetkeksi aivan kasaan. Ravistelevaa.