Myrskyn silmässä

Kumman rauhallinen olotila ottan huomioon tämän kaiken tapahtuneen. Ikäänkuin sitä olisi jollaintapaa ottamassa tilanteen sellaisena kuin se on ja hyväksynyt tämän kaiken lopullisuuden alitajunnassaan tai sitten sitä on viimeviikon tunnemyrskyn jälkeen hurrikaanin tyynessä silmässä odottamassa sitä viimeistä uutista ja sitä kaikkea prosessia mikä siitä sitten seuraa.

Kumma miten sitä tulee yleensä elämässä puhuttua aivan liian vähän vaikka miten yrittäisi. Harvoin kiitettyä lähimpiään niistä kaikista asioista ja kerrottua kuinka tärkeitä he sitten kuitenkin ovat vaikka väliin olisikin hermot kireällä ja ilmassa vähintään kipinää kovapäisten luonteiden ottaessa yhteen. Tälläisinä hetkinä sitten löytyvät ne sanat kun aikaa puhumiseen ei ole enää paljoa ja kaikesta tulee lopullista. Onneksi edes niille on ollut aikaa.

Väistämättä tulee mieleen se että millainen olo olisikaan jos kaikki olisi käynyt silmänräpäyksessä ja asiat jäänyt puhumatta. Mielessä pyörisi se että sekin ja tuokin olisi pitänyt sanoa mutta koskaan ei ollut ehtinyt tai oli pitänyt asioita itsestäänselvinä. Olisi kaipuun ja ikävän lisänä vielä paha mieli ja huono omatunto. Tietenkin nuo asiat ovat varmasti olleet kaikkien tiedossa jollaintapaa mutta silti sanomatta. Nyt onneksi saanut sanansa sanottua ja siitä rauhallinen mieli. Ei enää sellaista mikä pitäisi sanoa tai kertoa.

Kun vain muistaisi aina sen että ei kiitosta ja kauniita sanoja pidä säästää hautajaisiin arkun äärelle vaan sanoa ne silloin kun toinen on vielä ne kuulemassa.