Matkan pää

Eilinen takanapäin ja edessä totuttautuminen lopullisesti uudenlaiseen arkeen. Olo edelleen aika tyhjä ajatuksista ikäänkuin alitajunta ei vieläkään olisi kokonaan hahmottanut tapahtunutta ja sitä että Isä on lopullisesti poissa keskuudestamme ja ainoastaan elää muistoissamme. Kai nuo ajatuksen vähän kerrassaan alkavat sopeutumaan todellisuuteen.


Isäni: 1943 - 2004

Muistotilaisuus itsessään oli tunnelmaltaan hyvin lämmin, juuri Isän näköinen, jossa sijansa saivat niin työtoverit konsernijohtoa myöten kuin sukulaiset ja tuttavatkin jotka hänet vuosien varrella ovat tunteneet. Paljon kauniita muistoja ja paljon yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja sanatonta kaipuuta. Voisi kirjoittaa paljonkin mutta toisaalta ei oikein keksi parempaakaan sanottavaa.