2005-03-15

1984 - Isoveli valvoo taas

HS: Poliisi haluaa Tiehallinnon kamerat jahtaamaan autovarkaita

Mitäpä kameravalvonnalla ei kohta yleisen hyvän vuoksi tehdäkään. Hahmontunnistus pystyy jo nyt lukemaan kuvista autojen rekisterikilpiä ja siten jopa jäljittämään varastettuja autoja liikennettä kuvaamalla pelkän tietokoneen passiivisen valvovan silmän alla.

Huomispäivän hahmontunnistus pystynee jo tunnistamaan henkilöllisyyden aukottomasti kasvojen geometriasta ja muista tunnusmerkeistä jolloin rikollisten seulominen ihmisvilinästä automatisoituu ja ilmoitus lähtee poliisipartion kännykkään kun naama kamerassa vilahtaa.

Kätevää eikö totta

Vai tuleeko sittenkin mieleen taas jälleen kirjan 1984 dystopinen todellisuus ja koputtaako poliisivaltio jo ovella. Varastettujen autojen tunnistelu tietenkin saa helposti puolelleen suuren enemmistön populistisen oikeudentajun ja hakee siitä oikeutuksensa mutta kuka jälleen valvoo vartijaa.

Soneran oikeudenkäynti todistaa hyvin että tilaisuus tekee varkaan ja on melkoisen varmaa että ennenpitkää joku keksii soveltaa valvontakeinoja vähemmän yleviin tarkoituksiin. Kenties pitää akkaansa hellan ja nyrkin välissä ja seurailla tuleeko kauppamatkaan ylimääräisiä mutkia, kenties seurata mitä lapsensa puuhailee vapaallaan..

Kyttäämisen maailma on rajaton, haluammeko todella avata tälle todellisuudelle ovia vähän kerrassaan, ihan huomaamatta.

No comments: