Jäljet johtavat sylttytehtaalle

Ei. Virusten ja haittaohjelmien tehtaileminen ei enää aikoihin ollut pelkkää kiusantekoa ja koodaustaitojen demoamista jota on tehty vain tekemisen vuoksi vaan taustalta löytyy aina vain useammin raaka bisnes ja harmaa raha.

Haittakoodin luomien aukkojen kautta pahaa-aavistamattomien koneita on valjastettu roskapostin lähettämiseen ja siten roskapostibisneksen pyörittämiseen sekä enemmän tai vähemmän epämääräisten tiedostojen jakamiseen ja omien jälkien peittelemiseen. Taustalta on voinut löytyä pönkäleitten tapaisia harmaan vyöhykkeen helppoheikkejä tai sitten mustempaa alamaailman bisnestä mutta yhteistä tälle kaikelle on raha ja voitontavoittelu.

Viimeisimpien haittaohjelmien variantit taas herättävät esiin uusia kysymyksiä virustehtailun harmaista eminensseistä ja liike-elämän kiertyvistä lonkeroista. Nabir.B oli tämän saagan ensimmäinen julkisuuteen ponnahtanut yrittäjä levitessään vertaisverkoissa ja tuhoten musiikkia sisältäviä mp3-tiedostoja ja nyt esiin noussut Whiter.f seuraa samoja polkuja eläessään elämäänsä vertaisverkoissa. Kenen intressejä tälläiset virukset palvelevat, kuka näistä hyötyy, kenen etua palvelee se että luottamus vertaisverkkojen tiedostoihin rapautuu.

On selvää että tälläisen harmaan eminenssin taskussa on oltava rahaa, tälläisellä toimijalla on oltava voimakas motiivi asiaan kenties suurten taloudellisten etujen kautta. Tälläisellä kummisedällä on lisäksi oltava kanttia astua laittomuuksien tielle joko kenties siksi että laki ei merkitse paljoakaan, tai kenties siksi että taustalta löytyy legioonallinen lakimiehiä viivyttämään, harhauttamaan sekä muuttamaan mustaa valkoiseksi mahdollisen käryn käydessä. Kaiken tämän lisäksi on löydyttävä vielä motiivien ja keinojen lisäksi paljon lujaa tahtoa pitkäjänteiseen viivytyssotaan.

Ei tarvitse kummoistakaan Occamin partaveitseä kun väistämättä katse alkaa kääntymään MPAA:n ja RIAA:n kaltaisiin väritettyä ja painotettua totuutta kauppaaviin media-alan etujärjestöihin joiden asenne kuluttajien viimeistenkin pennosien nyhtämiseen ja saman tuotteen moneen kertaan kauppaamiseen on tunnettu ja joiden historia tallennusteknologian vastustuksessa on tunnettu aina VHS-videon ja C-kasetin päivistä lähtien. En hetkeäkään ihmettelisi jos nyt paljastuisi että Hollywoodista olisi kannettu matkalaukuissa dollarinippuja filippiiniläisille koodareille ja kaiken tietoliikenteen häirinnän takana olisi mediateollisuuden luinen koura.

Kotimaassa kotoinen teosto on jo yrittänyt vaatia tietoliikenteen seuraamiseen sellaisia valtuuksia jotka nykyään kuuluvat poliisin repertuaariin ja viimeistään nyt pitäisi kansalaisten havahtua siihen että Soneran esimerkkiä muistaen ei tälläisiä oikeuksia pidä antaa voittoa tavoitteleville tahoille joiden kynnys väärinkäytöksiin on luultavimmin hyvinkin matala. Aina on vaihtoehtoja.