2006-03-27

Palasia paikalleen.

Joskus tuntuu siltä että elämä menee toistuvasti päin seinää ja kierros kierrokselta yhä vain lujemmin ja joskus tuntuu siltä että palaset vain loksahtavat paikoilleen ja kaikki alkaa olla niinkuin pitääkin. Taisin aloittaa tämän bloginpitämisen aikana jolloin tietämättäni toisaalta pahin seinääpäin törmääminen oli vielä edessäpäin mutta toisaalta kaikki loksahtamiseen tarvittavat palaset olivat jo tavallaan kasassa jossain muodossaan.

Nyt alkanut vuosi on ottanut ja loksauttanut palasia oikein mukavalle mallille ja huolimatta siitä että töissä on hyvin hektistä ja pientä tuotejohdannaista poikkeustilaa päällä ja toisaalta opinnot edelleen kesken tuntuu siltä että elämä hymyilee kevään kanssa kilpaa varsin aurinkoisesti.

Sitä jaksaa kummasti pitkiä työpäivä ja kotiinraahattuja työpähkäilyjä kun soppansa kanssa ei tarvitse olla omin nokkinensa vaan tarpeen niin vaatiessa stressiään voi tilittää toiselle joka vieläpä jaksaa kuunnella huolia ja murheita ja johon tietää voivansa luottaa myös elämän huonompinakin hetkinä. Ei tässä kuviossa aivan näin kaiketi pitänyt mennä mutta elämä joskus yllättää ihmiset ja joskus vieläpä varsin positiivisesti...

No comments: