2006-11-30

Nuo rauhantahtoiset asekauppiaat läntisiltä mailta

Yle: Ruotsalaistutkija: Suomi vääristelee sotahistoriaansa

Maailman rauhaarakastavimmat asekauppiaat ovat taas näemmä kirjoittamassa historiaa uudelleen. Tällä kertaa Suomi oikein oli vaarantamassa Ruåtsalaisten turvallisuutta rikollisella hyökkäyssodallaan ja vapaaehtoisesti liitossa Saksan kanssa..

1970-luvulla tälläiset propagandistiset heitot olisi vielä ymmärtänyt mutta että edelleen. Olisi mielenkiintoista tietää miten arvon tutkija pitää Suomen asemaa sosialistisen ja kansallissosialistisen puun ja kuoren välissä jotenkin vapaaehtoisena ja Ruotsin asemaa vaarantavana vaikka on hyvinkin tiedossa se että nimenomaisesti Ruotsi oli maa joka varusti Saksan sotakonetta Kiirunan rautamalmilla ja myi Saksaan aseita ja komponentteja Saksan aseteollisuuden tarpeisiin ja oli sotaan osallistumattomana maana hyvinkin vapaaehtoisesti tukemassa Saksan sotilaallista menestystä...

2006-11-28

Ystävyydestä, menneistä ajoista ja sattumasta

Pitikin kirjoittaman viime perjantaista jolloin juhlistimme jo kunnioitettavan 35 ikävuoden ikään ehtinyttä lippukuntaamme ja itse jo tiiviimmästä aktiivitoiminnasta hivenen taustahahmoksi vetäytyneenä istuin pöydässä jo vanhojen naamojen joukossa.

Paikalla oli heitä jotka olivat nuoria johtajia silloin kun itse olin alta kymmenkesäisenä sudenpentuna ensimmäisiä kesiä leireillä aavistamatta tuon taivaallista siitä mihin kaikkeen harrastus vielä minut heittäisi ja paikalla oli ennenkaikkea sitä vanhaa omanikäistä jengiäni jonka kanssa tuli aikanaan harrastettua yhtä ja toista.

Metsässä yövyttyjä öitä on takana ties kuinka monia ja nuotion äärellä istuttuja tunteja ei saata laskea. Kaikenkaikkiaan kyse oli aikanaan hyvinkin tiiviistä porukasta jonka nyt elämä on sekoittanut kenet sinne kenet tänne opintojen ja työn kautta. Kuka edelleen opiskelee, kuka töitä tekee ja kuka on ajautunut politiikan pauloihin.

Tuon porukan osalta tuo ilta todisti taas sen että hyvä ystävyys ei ole sidoksissa aina siihen kuinka tiiviisti näkee ja tekee vaan ystävyys säilyy läpi vuosien. Ei sitä tarvinnut etsiä puheenaihetta tai kärsiä kiusallisesta hiljaisuudesta vaan tuntui siltä että viimeisestä näkyilemisestä ei ole edes aikaa ollut juuri paljoakaan vaikka todellisuudessa tainnut jokunen vuosi joidenkin osalta kulua. Ystävyys on ystävyyttä.

Näin jälkeenpäin taas tietyn sattuman tapaamiseen ja näkemiseen toi se että aikanaan se musiikki jota tuolla porukalla kuunneltiin tai epävireisesti laulettiin oli sitä tutuinta suomirokkia. Leevejä, Eppuja, Karjalaista ja tietenkin nimenomaisesti perjantaina ajasta ikuisuuteen siirtynyttä mestari Leskistä.

Sittemmin musiikkimaku on laajennut ja muuttunut, suomirokki on jäänyt hieman sivummalle ja tilalle on tullut kaikkea sekalaista progesta metalliin ja soulista jazziin mutta nuo tietyt aikansa klassikot ovat noilta vuosilta jääneet jonnekkin tuonne syvälle sisimpään ja tietyssä vilpittömyydessään ne ovat edelleen kovin rakkaita tapauksia. Mustan auringon nousut, Kaksoiselämät, Lääninmurhaajat, Bluesit Pieksämäen asemalla, Perusdiini Mussoliinit ja monet muut. Kappaleet onneksi jäävät vaikka tekijät poistuvat yksi kerrallaan.

Miksi paperia edelleen tarvitaan

Normaalissa työprosessissa olen jo melko hyvin päässyt eroon paperista ja pyrin skannaamaan kaikki raportit ja sertifikaatit aina sähköiseen muotoon mutta tietyissä työtarpeissa paperi on edelleen ylittämätön media ja en usko että mikää sähköinen korvike sitä vielä ainakaan hetkeen korvaa.

Paperilla on näet puolellaan ehdoton pinta-alaetu. Vaikka monitorit olisivatkin isoja ja pari ikkunaa pysyisikin rinnakkain auki ei ongelmanratkaisutilanteessa korvaa ainakaan minulla mikään sitä että ongelman voi visualisoida työloosheja erottavan sermin pinnalle tapetoimalla nastoilla vieri-viereen A4 ja A3 printtejä mittaustuloksista ja tuloksista jalostetuista jakauma- ja trendigraafeista jolloin syntyy parhaimmillaan neliömetrin-parin yhtenäinen yhteenvetonäyttö tilanteesta ja tilanteeseen vaikuttavista muuttujista ja kaiken saa sisäistettyä yhdellä silmäyksellä.

Toisessa vaiheessa tästä installaatiosta saa vielä jalostettua melkoisen mindmapin ajatustensa tueksi kun kynällä voi alkaa vetämään yhteyksiä tulosten välille ja ajatuksia voi lätkiä toiseen kerrokseen muistiin keltaisille pienille lappusille. Tiedän että monen korvissa voi kuulostaa siltä että järkikulta on viimeinkin kaikonnut ongelmien edessä mutta ainakin itselleni tälläinen pinta-alaa hyväksikäyttävä visuaalinen esitystapa on enemmän kuin hyödyllinen...

2006-11-27

Näin se susipelko syntyy

IL: Iso eläin hyökkäsi pojan kimppuun

Lyödäänkö vetoa että vuoden päästä tästäkin tapahtumasta muistetaan vain se että iso eläin hyökkäsi pojan kimppuun ja kovin näytti koiralta eli rivienvälissä sudelta mutta kukaan ei muista sitä pikkupikkutarkennusta että kyseessä olikin perheen lemmikkikultainennoutaja että pojat vain kirkkain silmin valehtelivat koko tarinan.

Ja koska tapahtumasta muistetaan vain se iso eläin joka muistetaan viimeistään parin vuoden päästä varmana sutena saadaan taas syy ensin pelätä susia ja sen jälkeen ennenkaikkea ampua susia kun sudet noin raatelivat lapsipoloja...

2006-11-26

Ajankuvaa tämäkin

IS: En jaksa enää valehdella

Siinä missä HS kunnostautuu julkaisemalla Venäjä-kriittistä materiaalia Putinin vierailupäivänä vetää IS taattua lokalinjaansa niin syvällä kurassa että jälleen lööppilukijaa oksettaa.

Suoranainen ihme on se että niistä lööpeistä joissa esiintyy väkivaltaa jaksetaan keskustella lähinn lapsiin kohdistuvien vaikutteiden kautta mutta ketään ei tunnu kiinnostavan se jokapäiväinen vähä-älyllisyys mikä lööpeistä huokuu ja se miten rivien välissä kirjoitetaan oikeastaan niin lähellä valhetta olevia viestejä kansan tajuntaan kuin on mahdollista kirjoittaa sortumatta silti varsinaisiin valheisiin.

Niinkuin nytkin. Lööpeissä kirjoitetaan siitä miten jätetty pyrkyri ei jaksa valehdella ja mikä onkaan tuo suuren suuri ja dramaattinen synkkä musta valheen taakka joka viattoman naispolon sydäalaa on rusentanut. Peräti se ettei pariskunta kerotnut ihan oikein sitä missä he tapasivat. Pöyristyttävää eikö otta. Eivät kertoneet akkainlehdille tätä maailman tärkeintä ja tähdellisintä asiaa analysoitavaksi ja kirjoiteltavaksi sillä seurauksilla että maailman kaupat ovat nyt täpösellään sulhojaan etsiviä naispoloja:
Kerron totuuden tästä nyt vain siitä syystä, etten jaksa enää valehdella lähipiirilleni. Yksi ystävänikin pyörii koko ajan Ikeassa, kun toivoo, että hänkin löytäisi sieltä elämänsä miehen.
Parasta jättää kommentoimatta tätä enää sen enempää sillä sanavalinnat ja kielikuvat voisivat järkyttää nuoria lukijoita. Kunhan ajattelen ääneen sen että olisikohan sittenkin parempi jättää tälläiset roska- ja rahastusartikkelit ostamatta ja osoittaa rahat ammattitaitoisemmalle ja asiakkaan älyä oikeinkohtelevalle journalismille..

Ajat muuttuvat

HS: A letter from Russia
HS: Juice Leskinen on kuollut

Samaan viikonloppuun osuneet uutisotsikot joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa mutta jotka muistuttavat hyvin siitä miten ajat ovat muuttuneet.

Siinä missä Juice aloitteli taiteilijauraansa kekkoslovakialaisessa Suomessa missä pelättiin UKK:ta, kumarrettiin Moskovaa ja elettiin melko yhtenäisessä kulttuurissa missä kenenkään ei sopinut erottua massasta millään uudella päättyi hänen uransa maailmanaikaan jossa suomalainen valtalehti voi julkaista huomattavan kriittisen Venäjä-kirjoituksen koko täyden sivun mittaisena samana päivänä jolloin Venäjän Tsaa..presidentti saapuu maahan vierailulle..

Vaikka satunnaisia takaiskuja maailman vapaamman kehityksen matkalle osuukin niin ajat ovat paremmat mutta samalla tuntuu siltä että sellaisten koko kansan suosikkien mitä esimerkiksi Spede tai Juice olivat aika on ollutta ja mennyttä ja että samanlaisia instituutioita ei enää synny. Alakulttuurit ovat hajautuneet eri suuntiin ja ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Nuoremmille on ehkä jo nyt hankalaa hahmottaa sitä mitä Juice on merkinnyt meille edes vähänkin vanhemmille puhumattakaan sukupolvista jotka elivät nuoruuttaan 70-luvulla..

2006-11-24

Varokaa niiden viemäriputkienne kanssa

IS: Rakensi tykin, sai sakot

Nyt kun on todettu että pelkkä toisesta päästä suljettu putki jossa umpiperän lähellä on pieni porattu reikä läpi kuoren riittää täyttämään ampuma-aseen tunnusmerkit vaikka ajopanoksesta tai ammuksista ei olisi edes tietojakaan muuttunee elämä esimerkiksi LVI-alan liikkeissä ilmeisen jännittäväksi.

Lasketaanko seuraavaksi pelkkä viemäriputken omistaminen jo ampuma-aserikoksen valmisteluksi vai tarvitseeko odottaa siihen saakka että onneton putkimies menee ja tulppaa toisen pään kiinni umpitulpalla. Tuosta kun syntyisi selvä tykinputki pienellä porausliikkeellä ja maailma vaarantuisi..

Ei voi taas kun ihmetellä viranomaisten yksinkertaista vähäjärkisyyttä...

2006-11-22

Jos ja Jos ja Jos

YLE: Kansakunnan käännekohtia

Jossittelu on päässyt taas televisioon asti mutta miksi ensimmäisessä jaksossa valittiinkaan noinkin "helppo" ja turvallinen jossittelunaihe kuin Talin-Ihantalan murtuminen ja Neuvostomiehitys loppukesästä 1944. Tuolloinhan kyseessä ei enää ollut edes valinnasta vaan pelkästä sinnikkyydestä väistämättömän edessä.

Paljon herkullisemmaksi aiheen olisi saanut aloittamalla keväästä 1940 ja valinnasta joka on jo kohta 7 vuosikymmenen ajan jakanut mielipiteitä eli Suomen valinnasta lähentyä Saksan kanssa. Olisikin otettu vaihtoehdoksi tie jossa Suomi olisi sanonut Saksalle kauniin kiitoksen ja pitänyt oman linjansa.

Ei olisi ollut Saksaa hillitsemässä Stalinin toimenpiteitä ja estämässä läsnäolollaan hyökkäystä johon Neuvostoliitto oli jo välirauhan aikana todellisuudessa keskittänyt divisiooniaan ja Talvisotaa rajumpaa sotatoimea jolla Suomi olisi mitä todennäköisimmin lyöty polvilleen ja miehitetty. (tarkempaa tietoa varautumisesta mm. E. Norbergin kirjassa Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla )

Ohjelmassa olisi sitten voitu seurata miten suomalaisia olisi pakattu karjavaunuihin ja lähetetty Uralin taakse gulagille kuolemaan virolaisten seuraksi ja miten ehken noin 400 000 suomalaista olisi jäänyt maatumaan Siperian multiin. Miten eteläinen Suomi olisi jäänyt Saksan ja NL:n sotatoimien näyttämöksi Leningradin operaatioiden yhteydessä ja miten jäljelle olisi jäänyt pelkät rauniot.. Mutta ilmeisemmin tälläinen paljon kiintoisampi ja paljon enemmän rauhantahtoisen itänaapurimme tavotteita availlut ohjelma olisi ollut edelleen liikaa Yle:n toimittajakunnalle ja Tali-Ihantalan ollessa sellainen tuttu ja turvallinen lähestymissuunta..

2006-11-20

Ja niin se alkaa

Suomi yrittää estää pääsyn.. HS 20.11. s A8, Nettiartikkelin laajempi versio

Siltävaralta että joku äärimmäisen naiivi yksilö vielä AD2006 kuvittelisi sinisilmäisesti jotta lapsipornon filtteröintilaki rajoittuisi tulevaisuudessa lasten suojeluun eikä siihen koskaan yritettäisi ujuttaa mukaan poliittista tai muutoin holhoavaa agendaa kannattaa vielä em artikkelista poimia esiin seuraavat Ficom:n johtajan kommentit:
(Robin) Svennon mukaan lainvalmistelussa oli esillä, että samalla pitäisi kieltää myös itsemurhiin tai pommien rakentamiseen liittyvät sivustot.
Olisiko Orwell tyytyväinen..

2006-11-16

Ajattelevatko ihmiset yleisestiottaen yhtään mitään.

HS Keskustelua/ Eduskunta luopumassa poissaolojen seurannasta

Ennalta-arvatta tulos ennalta-arvattavasta aiheesta. Kyllä kansa tietää että taas ne ovat laistamassa töistään kun kehtaavat ehdotella poissaoloseurannan keventämistä ja menettelyjen virtaviivaistamista nykyisestään. Keskustelua vilkaistessa tulee mieleen se että ajattelevatko ihmiset oikeasti yhtään omilla aivoillaan vaan ovatko he yksinkertaisesti näin tyhmiä.

Huijataanko näitä kaikenkarvaisia kaikentietäjiä todella niin helposti että he kuvittelevat edustajan hoitavan töitään kunnolla nimenomaisesti silloin kun hän kuluttaa persaustaan eduskunnan penkissä painaen nappiaan tyhmänä robottina eduskuntaryhmänsä päätösten mukaan ja että läsnäoleminen on se kaikki kaikessa..

Ainakin itse olisin paljon kiinnostuneempi siitä miten edustajani käyttää aikaansa yhteiskunnan ja maailman kehityksen seurantaan ja pystyy vaikuttamaan nimenomaisesti eduskuntaryhmänsä kannan muodostukseen ja siten äänestystulokseen huomattavasti merkityksellisemmin mitä ainoastaan ohjeiden mukaan nappia painaessaan ja tässä valossa minua ei edes kiinnosta niin ne akuutit läsnäolotunnit.

2006-11-15

Roomalaista menoa

Maaliskuun idus saapui televisioon ja Rooma:n ensimmäinen tuotantokausi siten päätökseen mutta sarjaa seuraillessa tulee väistämättä pohtineeksi sitä miten niin tunnetusta tarinasta onkin saatu aikaan niin suosittu ja tiivisjuoninen sarja.

Puolittain fiktiivisten ( Esimerkiksi Titus Pullo oli 11. legioonan kenturio, ei 13. legioonan legioonalainen ) sivuhahmojen kohtalot ovat vielä edes jossain määrin yllätyksellisiä mutta kenellekkään ei ole ollut missään vaiheessa tuskin yllätys se että Pompeius Magnus kohtasi kohtalonsa Egyptissä tai että Brutus jäi historiaan tikari kädessään.

Eikä seuraavaa tuotantokautta odotellessa edes tarvitse arvailla sitä mihin teemoihin tuolloin keskitytään ja että ennemmin tai myöhemmin katsojille alleviivataan se millä paljon, paljon tunnetummalla ja vuosittain Suomessakin yleisesti siteeratulla nimellä nuori Octavius on jäänyt elämään ihmiskunnan historiaan...

2006-11-14

Kyllä YTV osaa mainostaa..

www.ytv.fi/rikastu

Ytv lienee palkannut taustatuekseen Pjong Jang:n parhaat propagandistit tai ainakin senverran auvoista kuvaa joukkoliikenteen riemuista on viimeaikoina ytv:n mainonnassa annettu.

Ensin näytetään julisteissa ruuhkassa rivissä kököttäviä hymynaamoja kuin pohjoiskorealaisia kansan isälle tanssivia väkimassoja ikään luomassa kuvaa että aamuruuhkassa bussi olisi omaa autoa viihtyisämpi väline vaikka jokainen 190-senttinen tietää kuinka hauskaa on sulloa itseään japanilais-mitoitettuun ruuhkasardiinirasiaan kuuntelemaan kakaroiden parkua ja jarrujen vinkunaa ja nyt vielä kerrotaan kuinka julkisilla RIKASTUU

Ikävä kyllä totuus on toisenlainen. On toki totta se että jos autonkäyttökulut laskee kaikista konservatiivisemmalla ja kalleimmalla tavalla ja laskee kilometrille 42 snt hinnan tämän vuoden verovapaan kilometrikorvausarvon mukaan ja ottaa huomioon siten myös pääomakuluja & auton arvon alenemaa ja laskee julkisten kulut seutulippupäivän mukaan muodostuu julkisten käyttö tilin kannalta päivää kohden 15 euroa halvemmaksi mutta edes tällä sangen epäsuhtaisella laskentamallilla julkisilla ei rikastu.

Laskennassa unohdetaan näet autuaasti julkisiin hukkaantuneet vuorokautiset tunnit jotka voi yksityisesti liikkuessa hyödyntää työntekoon tai käyttää lisääntyneenä vapaa-aikana.

Itsellä tämä tarkoittaa kokemuspohjaisesti n. 60-70 minuuttia päivässä jotka kuluisivat siihen että raahauttaisin itseni kotiin julkisella poikittaisliikenteellä sen sijaan että ajaisin omalla autolla suoraan töistä kotipihaan jolloin julkisen rikastumisen tuntipalkasta ei enää tulisikaan niin kovin paljoa päätä huimaava puhumattakaan siitä että todellinen taloudellinen ero on tuosta paljon pienempi syystä että Suomen kokoisessa maassa elävänä & liikkuvava auton joutuu kuitenkin omistamaan ja pääoman kustannukset, verot ja vakuutusmaksut juoksevat jokatapauksessa ajoi sitä itse tai ei.

Puhumattakaan siitä että ainakin minun hymyni on paljon suurempi omalla kotisohvalla hyvässä ja kultaisessa seurassa loikoillessa kuin mitä kököttäessä bussin peltipenkissä polvet edessäolevan istuimen selkänojassa kiinni odottaessa sitä että pääsisi edes joskus kotiin.

2006-11-12

Tulisi edes uni

Joustavien työaikojen ja aamu-unisuuden varjopuolena on ainakin se että kun on totuttanut itsensä iltapainotteiseen rytmiin ja siihen että kustannuspaikalleen ehtii hyvin vajaaksi yhdeksäksi arkisin on melkoisen epätoivoista varautua aikaisempiin poikkeusaamuihin yrittämällä petiin normaalia aikasemmin. Huomenna taas kello piippaamassa 04:45 ja tällähaavaa teoreettista nukkumisaikaa enää sen 5h verran ja kokoajan vähemmäksi käy. Ei hyvä.. mutta minkäs teet.

Korkeintaan elimistöä voinee yrittää rentouttaa tavalla tai toisella tai ainakin tavalla josta varmaankin sosiaali ja terveystantat repivät pelihousunsa mutta josta Cognac:n maakunnan viljelijät kiittävät kauniimmin..

2006-11-11

Puhelinkäyttäytymisestä

Olen muistaakseni joskus jo ihmetellyt asiaa mutta taas jaksaa ihmetyttää. Mikä kumma siinä on että osalle ihmisistä ei käy pirtaan se etten ole heti vastaamassa puheluun vaan heti perään tarvitsee yrittää uudetsaan. Ja sitten vartin päästä uudestaan. Ja vielä varmuuden vuoksi puolentunnin päästä taas uudestaan. Ikäänkuin heti uudestaan soittaminen saisi minulle aikaan mystisesti paremman ajan ja hetken puhua..

Tavoitettavuus on toki kännykkäaikakaudella hyvästä mutta ainakin muutamat perusperiaatteet olen ajatellut pitää:

1. Palavereissa en lähde jutustelemaan niitä näitä keskenkaiken kovinkaan kevyin periaattein. Tuotelinjassa on muutamia henkilöitä joiden tiedän soittavan useimmiten silloin kun on jotain kiireistä asiaa mutta muutoin uskoakseni kaikilla on aikaa odottaa tunnin- parin verran. Uskoakseni.

2. Joskus pidätän itselleni oikeuden vetää puhelimen äänettömälle, kääntää luurin näyttö vasten pöytää ja vetää iPod:n napit korviin tilanteissa joissa jotain keskittymistävaativaa täytyy saada tehdyksi. Avokonttorissa katkoja tulee muutoinkin senverran tiheään että joskus se on vain otettava oma aikansa jos on tarkoitus saada jotain aikaa. Lyhytkin puhelu saattaa terminoida puolen tunnin ajatustyön ja skissailun heti alkuunsa ja tehdä työhön loven. Tällöin EN vastaa luuriin.

Mutta jostain syytä joidenkin nyt on vain soitettava ja soitettava ja soitettava koska kuvittelevat olevansa niin erityisiä ja niiin tärkeitä. Ikäänkuin muut asiat sitä eivät olisi.

2006-11-10

Addiktoivaa ajanvietettä

Line Rider ( Via Rajatapauksia)

Addiktoivimmat pikku sovellukset ovat usein niitä yksinkertaisimpia sellaisia.

2006-11-09

Ajatuksia immateriaalisista omistuksista ja ikuisuuteen siirtymästä.

Kuinka Sattuikaan juuri tänään harmaana vuosipäivänä töissä nenän eteen tiistain Kauppalehti ja sieltä silmiin osui sinänsä ilman tiettyä ajankohdallista osuvuuttakin kiinnostava artikkeli siitä miten perikunnan tulisi käsitellä edesmenneen sähköposteja sekä muita sähköisiä dokumentteja. Nykyiselläänhän meillä on toimiva lainsäädäntö joka käsittelee kivi-paperi-sakset aikakauden dokumentteja mutta nykypäivän viestintävälineet ovat edelleenkin harmaalla vyöhykkeellä.

Lehden luonnetta huomioiden artikkeli lähestyi asiaa juridiikan kautta mutta lukijalle tuli samalla mieleen käytännön ongelmat toisesta suunnasta lähestyen. Miten suojata dokumenttinsa elämänsä ajan mutta miten varmistua siitä että kun aika tulee niin jälkeenjääville avautuu pääsy kaikkeen tarpeelliseen. Isovanhempien ja vanhempien ajasta meille jää jälkeen valokuvakansioita, kirjeitä ja aikalaiskertomuksia piironkien lipastoista ja kaikkea muuta helposti luettavaa mutta entäpä tulevaisuudessa ?

Artikkelissa kaupallisen tietoturvayhtiön edustaja vakuuttelee kyllä lipevästi että dokumenttien salasanat kyllä tarpeen tullen aukeavat mutta luultavasti jokainen asioista tietävä tietää sen että tuo on vain puolitotuus. Käyttöjärjestelmän perussalasanat ovat helppoa kauraa ja perusdokumenttien "salaukset" pehmeitä kuin mitkä mutta miten toimia siinä tilanteessa jos edesmennyt on salannut levynsä oikeasti vahvalla salauksella ja keinoin joita ei murreta parissa päivässä eikä parissa vuodessa vaan avaimen puuttuessa tieto on iäti lukossa.

Olisiko esimerkiksi Suomessa mahdollista rakentaa niille tiedoille jotka jokainen haluaisi luovuttaa eteenpäin esimerkiksi Väestörekisteriin pohjaava salausavainpankki jonne voisi eläessään tallentaa avaimia ja tunnisteita ja joka avattaisiin kuolinpesän käyttöön siinä vaiheessa kun tieto edesmenosta kirjataan rekisteriin. Tänne voisi kirjata tiedot siitä mitä missäkin on ja miten mihinkin dataan pääsee käsiksi ja tämän jälkeen voisi olla varma siitä että myös seuraavat sukupolvet pääsevät katsomaan sitä miltä maailma näytti 3 vuosituhannen alkamisen aikoihin.

9. Marraskuuta Posted by Picasa

2006-11-07

Takaisinkutsuntaa

AKE: Automallien takaisinkutsut

Hyvään laatujärjästelmään kuuluu myös kyky jäljittää virheet ja suorittaa hallittuja takaisinkutsuja korjaavien toimenpiteiden implementoimiseksi mutta siltikin tämän listan laajuus hieman hämmästyttää jopa itseäni. Autoteollisuuden laatujärjästelmät ovat Toyotan luotsaamalla tiellä olleet perinteisesti niitä mallikkaimpia ja ainakin Japanissa & Alppien pohjoispuolisessa ja Reinin itäpuolisessa mannereuroopassa valmistetut autot niitä luotettavimpia mutta siltikin joukkoon näyttää aina mahtuvan kaikenlaista pientä josta ei kuitenkaan julkisuudessa juuri huudella..

2006-11-06

Talviunilla

Millaisenkohan suosion sitä saisi jos ehdottaisi mahdollisuutta vaihtaa 4 kesälomaviikon lomat 8 viikon lomiin sillä ehdolla että pitää lomansa keskellä kaamosta ja normaalin lomakauden ulkopuolella.

Itse ainakin voisin ottaa hyvinkin talviunilomaksi vuosittaisen periodin joka alkaa siinä marraskuun puolivälissä ja jatkuu siitä tuonne tammikuun loppupuolelle niille kieppeille jolloin päivä jo pitenee, maassa on todennäköisemmin hankea ja harmaa synkkyys on edes kirkasta pimeyttä helmikuisen kuutamon heijastaessa valoaan kuulaasta pakkashangesta.

Omasta mielestään sitä jopa ehti nukkumaan viikonloppuna mutta silti päivä sujunut lähinnä haukotellessa ja ilta ollut tavallista laiskempi eikä sitä ole saanut aikaan edes mitään järkevämpää merkintää vaikka kaikennäköistä huomioitavaa olisi vaikka miten.

Voisi vaikka taas haukkua hesarin terveyssivujen muroartikkelin kuvaajan lähinnä järkystä kuvavalinnasta.. ehkä siteerata HBR:n kiintoisaa artikkelia työelämän nollatoleranssista jota muuankin jenkkifirma harrastaa tai sitten hymyillä siitä kuinka palkitsevaa on välillä nokittaa IT-osastoa kertomalla sen että ohjelman asennusongelman vuoksi ei tarvitse asentaa käyttäjäprofiilia uudestaan vaan softan uudelleen rekisteröinti /r optiolla auttaa asiaan mutta ei oikein saa näistäkään sorvattua mitään pitkällevietyä. Lähinnä vain haukotuksia.

Korkeintaan jaksaa hehkuttaa sitä kuinka näppärä tälläinen 12" Ibarin läppäri on työkäytössä vanhan perässävedettävän työläppärin sijalla. Painoa ehkä vähän reilun kilon verran, viileänä käyvä virtapihi duo-core prossu, 1,5 Gigaa muistia, langattomuus sisäänrakennettuna ja akku näyttää edelleen 2,5h käyttöaikaa vaikka kone on ollut kotosalla auki jo jokusen tunnin.

Jipajee ja annos ironiaa..

Se seuraava säämerkintä eli Sääliksi käy matkamiestä

Ilmassa jälleen valkoista tavaraa väliin vaakasuorassa suunnassa ja ajosää sen mukainen ainakin tässä rannikkokaistaleella.

Ei siinä mitään että itse pääsee taas lakaisemaan autoaan pienen nietoksen alta mutta oikeastaan käy jopa sääliksi tässä oletettavasti tänään paikalla piipahtavaa auditoijaamme joka on lähtöjään Hollannista ja taas jälleen liikkeellään omalla autollaan pohjoismaissa suorittaen tämän kvarttaalin hyväksyntäauditointeja..