2006-11-14

Kyllä YTV osaa mainostaa..

www.ytv.fi/rikastu

Ytv lienee palkannut taustatuekseen Pjong Jang:n parhaat propagandistit tai ainakin senverran auvoista kuvaa joukkoliikenteen riemuista on viimeaikoina ytv:n mainonnassa annettu.

Ensin näytetään julisteissa ruuhkassa rivissä kököttäviä hymynaamoja kuin pohjoiskorealaisia kansan isälle tanssivia väkimassoja ikään luomassa kuvaa että aamuruuhkassa bussi olisi omaa autoa viihtyisämpi väline vaikka jokainen 190-senttinen tietää kuinka hauskaa on sulloa itseään japanilais-mitoitettuun ruuhkasardiinirasiaan kuuntelemaan kakaroiden parkua ja jarrujen vinkunaa ja nyt vielä kerrotaan kuinka julkisilla RIKASTUU

Ikävä kyllä totuus on toisenlainen. On toki totta se että jos autonkäyttökulut laskee kaikista konservatiivisemmalla ja kalleimmalla tavalla ja laskee kilometrille 42 snt hinnan tämän vuoden verovapaan kilometrikorvausarvon mukaan ja ottaa huomioon siten myös pääomakuluja & auton arvon alenemaa ja laskee julkisten kulut seutulippupäivän mukaan muodostuu julkisten käyttö tilin kannalta päivää kohden 15 euroa halvemmaksi mutta edes tällä sangen epäsuhtaisella laskentamallilla julkisilla ei rikastu.

Laskennassa unohdetaan näet autuaasti julkisiin hukkaantuneet vuorokautiset tunnit jotka voi yksityisesti liikkuessa hyödyntää työntekoon tai käyttää lisääntyneenä vapaa-aikana.

Itsellä tämä tarkoittaa kokemuspohjaisesti n. 60-70 minuuttia päivässä jotka kuluisivat siihen että raahauttaisin itseni kotiin julkisella poikittaisliikenteellä sen sijaan että ajaisin omalla autolla suoraan töistä kotipihaan jolloin julkisen rikastumisen tuntipalkasta ei enää tulisikaan niin kovin paljoa päätä huimaava puhumattakaan siitä että todellinen taloudellinen ero on tuosta paljon pienempi syystä että Suomen kokoisessa maassa elävänä & liikkuvava auton joutuu kuitenkin omistamaan ja pääoman kustannukset, verot ja vakuutusmaksut juoksevat jokatapauksessa ajoi sitä itse tai ei.

Puhumattakaan siitä että ainakin minun hymyni on paljon suurempi omalla kotisohvalla hyvässä ja kultaisessa seurassa loikoillessa kuin mitä kököttäessä bussin peltipenkissä polvet edessäolevan istuimen selkänojassa kiinni odottaessa sitä että pääsisi edes joskus kotiin.

No comments: