Pitikin kirjoittaman viime perjantaista jolloin juhlistimme jo kunnioitettavan 35 ikävuoden ikään ehtinyttä lippukuntaamme ja itse jo tiiviimmästä aktiivitoiminnasta hivenen taustahahmoksi vetäytyneenä istuin pöydässä jo vanhojen naamojen joukossa.
Paikalla oli heitä jotka olivat nuoria johtajia silloin kun itse olin alta kymmenkesäisenä sudenpentuna ensimmäisiä kesiä leireillä aavistamatta tuon taivaallista siitä mihin kaikkeen harrastus vielä minut heittäisi ja paikalla oli ennenkaikkea sitä vanhaa omanikäistä jengiäni jonka kanssa tuli aikanaan harrastettua yhtä ja toista.
Metsässä yövyttyjä öitä on takana ties kuinka monia ja nuotion äärellä istuttuja tunteja ei saata laskea. Kaikenkaikkiaan kyse oli aikanaan hyvinkin tiiviistä porukasta jonka nyt elämä on sekoittanut kenet sinne kenet tänne opintojen ja työn kautta. Kuka edelleen opiskelee, kuka töitä tekee ja kuka on ajautunut politiikan pauloihin.
Tuon porukan osalta tuo ilta todisti taas sen että hyvä ystävyys ei ole sidoksissa aina siihen kuinka tiiviisti näkee ja tekee vaan ystävyys säilyy läpi vuosien. Ei sitä tarvinnut etsiä puheenaihetta tai kärsiä kiusallisesta hiljaisuudesta vaan tuntui siltä että viimeisestä näkyilemisestä ei ole edes aikaa ollut juuri paljoakaan vaikka todellisuudessa tainnut jokunen vuosi joidenkin osalta kulua. Ystävyys on ystävyyttä.
Näin jälkeenpäin taas tietyn sattuman tapaamiseen ja näkemiseen toi se että aikanaan se musiikki jota tuolla porukalla kuunneltiin tai epävireisesti laulettiin oli sitä tutuinta suomirokkia. Leevejä, Eppuja, Karjalaista ja tietenkin nimenomaisesti perjantaina ajasta ikuisuuteen siirtynyttä mestari Leskistä.
Sittemmin musiikkimaku on laajennut ja muuttunut, suomirokki on jäänyt hieman sivummalle ja tilalle on tullut kaikkea sekalaista progesta metalliin ja soulista jazziin mutta nuo tietyt aikansa klassikot ovat noilta vuosilta jääneet jonnekkin tuonne syvälle sisimpään ja tietyssä vilpittömyydessään ne ovat edelleen kovin rakkaita tapauksia. Mustan auringon nousut, Kaksoiselämät, Lääninmurhaajat, Bluesit Pieksämäen asemalla, Perusdiini Mussoliinit ja monet muut. Kappaleet onneksi jäävät vaikka tekijät poistuvat yksi kerrallaan.
Why I Don’t Convert My Raw Images To DNG
1 day ago
No comments:
Post a Comment