Kirveellä kiveä

HS: Tuomioja tyrmää julkisen hallinnon tuottavuusohjelman

Wanhaan maailmanaikaan kuningas oli hän joka tempaisi miekan kivestä mutta nykymaailmassa vallankahvaan päässee sillä jos iskee kirveensä kiveen. Tai vahvasti tältä ainakin välistä tuntuu.

Omassa aatevahvassa radikaaliudessaankin E. Tuomioja on usein puhunut puheissaan edes jossainmäärin loogisia mutta tässä artikkelissa mieheltä kyllä menevät puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin ja yksityisten & yhteiskunnallisten työpaikkojen perimmäiset piirteet menevät iloisesti sekaisin..

Hesarin referaatista ei toki käy ilmi artikkelin täyttä sisältöä mutta jo tämä yksikin yksityiskohta paljastaa sen miten on ajauduttu pahasti hakoteille:

Hän suomii tavoitteena olevan, että kaikki yksityisen sektorin työpaikkavitsaukset pätkätöistä eläketurvattomuuteen ja keskinäisestä kyräilystä optioihin olisi tuotava myös julkiselle sektorille.

Sillä tietääkseni tällä hetkellä nimenomaisesti valtio itsessään on jo Suomen suurin pätkätyöllistäjä eri osa-alueillaan harrastaessaan työntekijöiden työsuhteellista kyykyttämistä niin hallinnon sisällä kuin esimerkiksi yliopistomaailmassa

Ja sattuneista syistä sivusta seurattuna tilanne ei esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnallisella terveydenhoitosektorilla ole yhtään sen parempi vaan täyttämättä jätettäviä virkoja tekohengitetään tietoisilla pätkätyösuhteilla ja organisaatioita hallinnoidaan suorastaan amatöörimästen tuuliviiriesimiesten mielenliikkeiden mukaan.

Itse olen koko työurani tehnyt yksityisellä sektorilla ja täytyy sanoa että en ole kertaakaan nähnyt niin huonoa työkulttuuria tulosvastuullisen teollisuuden piirissä mitä meno ja meininki näyttää kunnallisella ja valtiollisella puolella olevan.

Resurssit ovat toki vedettynä tiukoille ja työtä on miestyötunneissa mitattuna enemmän kuin tekijöillä on tarjota mutta ainakin meilläpäin työn jatkuvuuteen voi luottaa vakituisen työsuhteen verran, eläkettä kertyy sen mitä talousmatematiikka suo, kriittisiin vakansseihin rekrytoidaan korvaavat henkilöt työsuhteeseen henkilöiden vaihtaessa paikkaa ja hallintokoneistolla on ainakin jonkinmoinen visio siitä minne kehittyä ja miten kehittyä.

Kirjoitusta lukiessaan tulee mieleen väistämättä se että rajoittuuko ministeritason tietoisuus yksityisen sektorin työoloista B. Virtaseen ja kuvitelmiin siitä että maailma ei voisi olla omaa ministeriötä parempi paikka..