2007-01-29

Toverit, meitä on huijattu

Asiamiehet

Netti mahdollistaa helpon bisneksen teon laillisuuden rajamailla ja kuluttajien kustannustehokkaan lähestymisen mutta netti toimii myös tehokkaana sosiaalisena verkottajana jolloin kyseenalaisten toimijoiden mahdollisuudet kummasti kutistuvat tietoisuuden levitessä.

Joku aina tietää jonkun joka tietää asiasta ja sopivassa tilanteessa ääneen esitetyt epäilykset yhdistyvät ja kuviot paljastuvat. Hyvänä esimerkkinä tästä syntynsä saanut vapaaehtoissivusto asiamiehet.com joka on syntynyt käsittelemään netissä tapahtuvan liiketoiminnan varjopuolia ja paljastamaan yhteyksiä eri yritysten ja yrittäjien taustalta.

Vaikka tämänkertainen soppa taitaa olla ensimmäinen joka on ylittänyt perinteisen median uutiskynnyksen ja saanut toimittajat kautta linjan kiinnostumaan aihepiiristä ei tässä sentään mistään uudesta asiasta ole kyse.

Esimerkiksi jo pyöreät 10 v sitten erään Finalta-nimisen puljun toimien tiimoilta käytiin kukoistuskauttaan vielä eläneen sfnet:n piirissä vastaavanlaista keskustelua ja taustoitusta ja tältä ajalta on edelleen netissä hengissä Jukka Pöyryn luoma sivusto huijareista ja huijauksista mutta tuohon aikaan netti ei ilmeisimmin ollut vielä niin arkipäivää että tuosta olisi Hesarissa uutisoitu.

Todellinen kymmenen taalan kysymys olisikin sitten se miten tulevaisuudessa voitaisiin taata erilaisten tukiapukerääjien asianmukaisuus.. pitäisikö esimerkiksi laatia toimijoille sertifikaatti jonka saisi vain taustaselvitetty organisaatio ja jonka puitteissa toiminta-ajatukseen voisi luottaa edes vääsen paremmin vai mitäkö.

Jokatapauksessa jokaisen kansalaisen tulisi ainakin miettiä kahteen kertaan sitä mihin kampanjaan rahojaan laittaa ja ehkä jopa parilla googlauksella katsoa että missä mennään ja onko kerääjästä olemassa edes minkäänlaisia referenssejä..

No comments: