Myönnetään. Olen varmasti jotenkin skitsofreeninen yksilö jos yhtäällä totean olevani pitkän linjan partiolainen ja toisaalla myönnän avoimesti että en yleisestiottaen tule kovinkaan hyvin toimeen lasten kanssa.
Ei.. ei mitään inhoa tai muutakaan mediaania enemmän vaan minä en kertakaikkiaan osaa hahmottaa sitä miten tuollaisen muutaman vuoden ikäisen vaahtosammuttimen kanssa pitäisi olla ja kommunikoida.. Kulunut viikonloppu asettikin minut siten hyvin eriskummalliseen asemaan ja paikkapaikoin henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna paikkapaikoin epätodelliseen olotilaan.
Olin siis mukana Korkeasaaressa minun paremman puoliskoni ja hänen +3v kummityttönsä kanssa kolmistaan. Minun onnekseni parempi puoliskoni osallistui koko sydämellään tyttösen viihdyttämiseen ja eläinten ihasteluun ja minulle lankesi lähinnä yhdistetyn valokuvaajan, autonkuljettajan ja apumiehen rooli mutta sekin toi mukanaan kaikenlaista pientä. Kuten sen että minä, siis minä, päädyin lykkimään lastenrattaita pitkin korkeasaaren käytäviä kesäisen viikonlopun paikalle houkuttelemassa ihmisvilinässä.. En siis tahdo sanoa että tuollaisessa puuhassa olisi mitään epämiehekästä vaan ainoastaan sen että tilanne oli minulle outo uus ja paikkapaikoin olotila hivenen orvohko..
Autonkuljettajan roolissa sensijaan tein itsestäni mielenkiintoisen havainnon. Heti kun arvon vieras oli vyötetty lainaistuimeen ja autoni takapenkille matkaamaan kohti ZOOta niin jotenkin sitä itse ajoi paljon rauhallisemmin ja maltillisemmin kuin mitä silloin kun kyydissä on vain aikuista väkeä omasta itsestäni nyt puhumattakaan. Muutos ei ollut edes mitenkään tietoinen vaan tapahtui ikäänkuin luonnostaan. Liekö meissä sittenkin jotain geneettistä koodausta piilemässä kuoren alla tälläisten tilanteiden varalla jemmassa..
Mutta päivä oli kyllä oikein mukava. Olisi ollut ehkä mukavampikin jos minä en olisi tuntenut oloa hieman ulkopuoliseksi.. :)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
No comments:
Post a Comment