Elämää ja sarjakuvaa

Dilbert

Taas ollut niitä viikkoja viimeajat jolloin tuntuu siltä että Scott Adams osuu sarjakuvassaan tuskallisen lähelle työelämän totuuksia ja ettei yrityskulttuurien todellisuus aina vastaa aivan prikulleen sitä mitä missioissa ja visioissa kirjoitellaan vaan että ainakin silloin kun on kiire ja kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu alkaa usein yhteispeli hieman takkuamaan ja käy ilmi se millaisia ongelmia voi mukanaan tuoda se että organisaation eri haaroilla on hieman eritavoin painotetut tulostavoitteet ja näkemykset asioista.

Dilbertmäiseksi tilanteen tekee taasen se että tuotannon etulinjassa työskentelevät joutuvat puolestaan usein yhtäaikaa ja hivenen skitsofreenisesti venymään kohti näitä kaikkia tavotteita vaikka työfysiikan lait siinä samalla hieman natisevatkin.. Mutta meidän erikoisalaammehan onkin mahdottoman muuttaminen ainakin lähes mahdolliseksi *sarkastinen äänensävy*

Näistä nykyisin pinnalla olevista työelämää käsittelevistä sarjakuvista Dilbert on nimenomaisti se kaikista pisteliän ja hauskin siinä missä esimerkiksi tämä kotimainen B. Virtanen jaksaa kyllä hetkenaikaa naurattaa muuttuen kuitenkin melkoisen nopeasti hivenen tylsäksi ja itseääntoistavaksi vitsinheitoksi.

Ero johtunee siitä että siinä missä Dilbert on ennenkaikkea arkitodellisuudesta ideoita ammentavaa satiiria on B. Virtanen pelkkää parodiaa joka ammentaa huumoriansa stereotypioista jotka ovat ainakin suuremmissa yrityksissä jääneet jonnekkin 70-80 luvuille eivätkä enää edusta arkea sitten niin mitenkään. Murikan kuritukselle jaksaa hymähdellä siinä missä Roope Ankan oikuillekin mutta molemmat tunnistaa kuitenkin pelkäksi saduksi ja vitsiksi. En ainakaan minä tunnista tuosta komiikasta mitään sellaista mitä näkisin työssä päivittäin tai edes vuosittain.