Paavinistuimen velikullat

Uutinen vatikaanista kertoi vihdoin sen että muutosvastarinnan airut sekä väestöräjähdyksen ylipappi Paavi Johannes Paavali II on vihdoin siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja että kilpailu paikasta Vatikaanin vallankahvasta on vihelletty virallisesti alkaneeksi ja kabinettipolitikointi käynnistyneeksi.

Lehdet ja ohjelmat ovat muistelleet Karolin uran alkumetrjä sekä kirjoittaneet artikkeleita paavinistuimen vaiheista ja historiasta mutta miksi ihmeessä kaikki vähänkin mielenkiintoisemmat tuttavuudet on historiikeissä ohitettu ja siirretty hiljaisuuteen. Heidän kauttaan sitä sentään näkee mitä valta tarkoittaa, miten se ihmikstä turmelee ja miten sitä häikäilemättömästi tavoitellaan.

Esimerkiksi Borgian suvun sankareista ei kukaan kirjoita vaikka tuon renessanssi suvun politiikantaidot ovat pitkälti olleet vaikuttimia Machiavellin kirjaamissa Ruhtinaan valtiomiestaidoissa ja menestys muutenkin tunnettua historiankirjoissa. Ei edes vaikka samasta suvusta syntyi jopa kaksi 1400-luvun paavia, Callixtus III ja Alexander VI.

Callixtus III, eli Alphonso de Borgia nyt ei vielä ollut niin merkittävä veijari kuin ehkä sen suhteen että hänen nepotisminsä nosti myöhemmässä vaiheessa paavinistuimelle hänen kasvatti veljenpoikansa Rodrigo Borgian.

Alexander VI sitten olikin jo omanlaisensa koijari. Hänen pitkän CV:nsä ehkä tunnetuin saavutus oli Firenzessä vallan itselleen haalineen vanhoillis-kovaotteisen Dominikaanipappi Girolamo Savonarolan hirttäminen ja polttaminen, mutta listalle mahtuu myös koko joukko muita valtapolitiikan peliliikkeitä Milanon Sforza-suvun kaltaisten valtaklikkien välisessä kamppailuissa ja poliittisista nimityksissä joiden kautta hän mm. nimitti aviottoman, pahamaineisen poikansa Cesare Borgian Valencian arkkipiispaksi ja sitämyöden vallankahvaan.

Nykypäivän politiikka taitaa olla loppupeleissä aika kilttiä touhua verrattuna siihen miten ennen osattiin kabinettipolitikoida viittaan ja tikariin pukeutuneena ja lobata vastustaja tarvittaessa muurinreunalta alas kivetykseen. Tosin Renessanssissa on kyllä tiettyä tyyliä.