2006-02-08

Ad Hoc

Kotosalla ehtii taas käymään lähinnä kääntymässä työkiireiden ja muiden rientojen viedessä aikaa. Muut riennot kyllä tasapainottavat arkea mukavasti mutta töissä osaa olla harvinainen härdelli päällä.

Yhtäällä pitäisi viimeistellä yhtä proggista, toisaalla tehdä hieman pitkäjänteisempää tilannekartoitusta ja kolmanneksi reagoida aina tarpeen mukaan esiin tunkeviin ongelmiin. Tänään taas livahti työpäivä aina liki puoleen seitsemään asti ennenkuin äärettömän tieteellisillä menetelmillä koostettu ad hoc testisetuppi oli pystyssä ja jauhamassa pienimuotoista kestotestiä jonka tuloksille olisi tarve jo huomenna ( kuinkas muutoinkaan) ja kriittisiin sähköposteihin oli saatu aikaan edes jonkinmoiset vastineet ( "vain" kiireelliset meilit voivat odottaa huomiseen ja normaalit aikaa parempaa )

Sinänsä kyllä noiden testauskokoonpanojen kasaaminen on tervetullutta vaihtelua koneen ääressä istumiselle, rautaa siirrellessä ja pneumatiikkaletkuja viritellessä tuntee aina paremmin saavansa jotain aikaan kuin pelkästään kaavioita piirrellessä ja koodia kasaillessa ja saapi tuossa ainakin kätensä likaiseksi. ( eikös se ole se oikean työn merkki, sarkastinen huomautus )

Nyt voisi vaihteeksi taas nukkua ja katsella mitä huominen päivä tuo tullessaan.

No comments: