2006-02-01

Ikävä osua oikeaan

HS: Tuomioja: Tanska olisi voinut toimia nopeammin.

Jotenkin vaikuttaa siltä että arveluissani taisin jo alkuaan osua oikeaan. "Radikaali"vuosinaan selkärangattomasti itään päin kumartelemaan tottunut ulkoministerimme olisi kaikesta päätellen rynnännyt viivana kumartelemaan vuorostaan Mekan suuntaan mikäli Tanskan "comic-gate" olisi tapahtunut Suomessa:
"Ehkä asia olisi kannattanut ottaa vakavammin jo silloin kun 11 islamilaisen maan suurlähettiläät pyrkivät pääministerin puheille, eikä pääministeri halunnut ottaa heitä vastaan", Tuomioja sanoi.
Mikä tarve meillä on antaa muun maailman sanella meille sitä missä kulkee meidän kulttuurissamme sananvapauden ja sanomisen vapauden raja. Maassa maan tavalla ja he jotka eivät tapoihin sopeudu matkatkoon muualle. Sama pätee myös toiseen suuntaan meidän matkaillessamme ja eläessämme muualla mutta ei suvaitsevaisuuden tule olla mitenkään yksisuuntaisesti velvottavaa.

Jos lähi-idässä mullahit lietsovat uskon hurmoksessa nuoria syöskymään pommit vöillään paratiisiin niin ei liene kovin epäasiallista kuvata kuvituskuvissa muhammedia ja pommia samassa yhteydessä. Jos arabit todella haluaisivat tähän mielikuvaan todellista muutosta niin kannattaisikohan mielenosoitukset ja protestit suunnata peiliin katsoen aivan toisaalle.

Samoin jos suomettuneiden somaleiden mielestä Islamia kuvataan ennenkaikkea väkivallan ja naisten alistamisen kautta niin kannattaisikohan pilapiirrosprotestien sijaan puuttua omiin tapoihinsa ja tyttölasten silpomisiin...

Onneksi maailmalta löytyy sentään tukea Tanskalaisille:
Järjestön ( Toimittajat ilman rajoja ) pääsihteerin Robert Menardin mukaan arabimaiden reaktio osoittaa, että maat eivät ymmärrä lehdistönvapauden luonnetta. "Reaktio kertoo erittäin hyvin, mikä käsitys heillä on lehdistön ja hallituksen suhteesta, kun he pyytävät Tanskan hallitusta puuttumaan asiaan".

RSF:n mukaan Tanska kuuluu maailman neljän tai viiden johtavan maan joukkoon mitä tulee lehdistönvapauden kunnioittamiseen.

Menardin mukaan ei ole epäilystä siitä, oliko tanskalaislehdellä oikeutta julkaista kyseisiä Muhammadin kuvia.

Lehdistönvapaus kattaa myös sellaisen tiedon julkistamisen, joka voi järkyttää väestöä, Menard sanoi. Hän lisäsi, että kaikkien Euroopan maiden tulisi olla tanskalaisten tukena selkkauksessa.


Voisiko tuota enää sanoa selkeämmin.

No comments: