Oopiumia kansalleko

Elämänkatsomus on tietenkin jokaisen oma asia ja jokaisella on oikeus hahmottaa maailmankuvansa omalla tavallaan mutta väliin satunnainen ajattelija joutuu väkisin miettimään milloin vakaumus voi olla jo vaarallisella tasolla.

Kuten likimain aina kulki työmatka taas metron ja asematunnelin kautta junalle ja siinä kävellessä katselin kun pari korkeintaan parikymppistä nuorta hoilasivat jotain ylistystä Jumalalleen parin kaverin jakaessa jotain lehdyköitä. Siinä laulajien autuaan ilmeetöntä hymyä ja kaukaisuuteen tuijottavaa katsetta ohikulkiessani ihmetellessä mietin sitä missä vastaavaan ulkoiseen olemukseen olin viimemmäksi törmännyt ja lopputulos oli vähintään hätkähdyttävä.

Tyhjästä ilmeestä, kaukaisuuteen tuijottavasta katseesta ja arkitodellisuudesta irtautuneesta olemuksesta tuli hätkähdyttävästi mieleen ne haahuilevat sekakäyttäjät joita metrossa välillä näkee ja jotka ovat napsineet itsensä yhteiskunnan sivuraiteille. Usko voi todellakin olla oopiumia kansalle jos sen väärin ymmärtää.