2004-10-06

Rekryä ja kokouksia

Taas yhdensortin päivä. Aamulla duuniin ja sitten pikainen pyörähdys kotona ja sitten kololle vetämään lippukunnan johtajaneuvoston palaveria ja kotona taas vähän ennen kymmentä.

Muutoin hyvin, mitä nyt kokouksen esityslista oli vain minun PDA:ssani ja sihteerin koneella muistitikun kautta siirrettynä kun unohdin sen laatimisen senverran ennakkoon että olisi vielä ehtinyt ottaa printtejä ja että nyt pitäisi kirjoittaa syysretken ohjelmarunko puhtaaksi huomista retkikokousta silmälläpitäen. Partio on byrokraattinen harrastus..

Mutta kyllä oli sellainen päivä että voisi ottaa vasaran, taltan ja piikata kolon seinään rastin muistoksi tuleville polville. JN:n kokoukseen päätyi vierailulle peräti 2 uutta ja tuoretta vierailevaa tähteä joilla on kiinnostusta liittyä toimintaamme. Toinen muuttoliikkeen mukana Vantaalle päätynyt ja toinen lippukuntaansa hivenen kyllästynyt Tarukselta tuttu johtaja jolla ainakin syksyn ajan jalat kahdessa lippukunnassa yhtäaikaa.

Kautta aikain kysymys "mitä pääsisi tekemään" on tuon pöydän ääressä esitettynä ollut hyvin harvinainen johtajiston ollessa täydessä työkuormassa ja roolitettuna useampaan hommaan yhtäaikaa mutta tulipahan tuokin tänään kuultua. Kerrassaan iloisia uutisia ja tuo hyvän mielen kun kerrankin näin päin asiat eikä vain ainaista hommien pallottelua puolelta toiselle :-)

No comments: