2005-12-28
Matkailu ja turvallisuus
Tornion koiravaljakko-onnettomuus on tapauksenaan surullinen ja on toivottavaa että siihen mahdollisesti liittyvät väärinkäytökset ja puutteet selvitetään ja noilta osiltaan estetään vastaavien onnettomuuksien toistuminen ja saadaan Lapin matkailuelinkeinon mainetta pidettyä yllä.
Toivottavasti tuo surullinen tapaus ei myöskään johda toisaalla ylilyönteihin ja siihen että kaikesta matkailusta ei passipakoilla tai muilla keinoin tehdä myöskään liian turvallista ja sitämyöten joillekin kohderyhmille liian tylsää ja siten karkoiteta osaa asiakaskunnasta muille maille vierahille. Oleellista ja tärkeintä on tietenkin se että asiakas tietää mitä saa ja millaisen palvelun ostaa mutta ei kaikkea viihdykettä voi myöskään mitoittaa siten että se sopii kaikille ja kaikenkuntoisille vauvasta vaariin.
Vaikka järjestelyt olivatkin mallillaan ja varusteet märkäpuvuista kypäriin kunnossa ja pikaisella koulutuksella perusasiat kerrattuna niin oli toki selvää että aikanaan oli riskitekijöitä ilmassa silloin kun lähdin raftaamaan Rangitatan kanjoniin 4-5-luokan koskea tai Waitomossa Haggaksen luoliin köyden ja varusteiden kanssa kiertämään. Tyhmähän sitä olisi ollut jos muuta olisi kuvitellut ja toisaalta tuossa oli osittain homman suola. Tietty riski kuuluu asiaan tai muuten voi tyytyä Linnanmäen tukkijokeen...
Eurooppalaista suomettumista islamin suuntaan
Tanskalainen Jylland Posten taisi onnistua liiankin hyvin etsiessään islamilaisen maailman rauhanomaisuuden rajoja ja koetellessaan fundiksien huumorintajua. Muutamalla pilapiiroksella Muhammedista lehti on saanut islamilaisen maailman kääntymään tanskaa vastaan ja hankittua tappouhkauksia pilojen piirtäjälle:
Isescon pääsihteeri Abdul Aziz Othman al-Twaijiri sanoi televisiokanava Arabiyyalle esittävänsä järjestön 51 jäsenmaalle Tanskan taloudellista ja kulttuurista boikotointia, ellei maa pyydä virallisesti anteeksi pilakuvia, uutistoimisto TT kertoi tiistaina.
Joulukuun alussa paljastui, että pakistanilainen Jamaat-e-Islami -puolue on tarjonnut palkkioita sille, joka surmaa tanskalaiset piirtäjät.
Tosin voidaanko sanoa että kuka on oikeasti yllättynyt. Uhkauksia huolestuttavampaa on kuitenkin se miten eurooppalaiset suhtauvat näihin
ylilyönteihin taas jälleen naiivin ymmärtäväisesti ja komission tasolla jopa ennemmin tuomitsevat piirtäjän kuin uhkaajat:
"Suoraan sanottuna tällaiset piirrokset voivat lietsoa kasvavaa islamofobiaa Euroopassa. Kunnioitan sananvapautta, mutta anteeksi vaan, tulisi välttää tällaisia lausuntoja, jotka vain kiihottavat ja lietsovat radikalisoitumista", Frattini (Euroopan komission varapuheenjohtaja) sanoi Jyllands-Postenin haastattelussa.Siis anteeksi vain. Kumpikohan tässä nyt lietsoo mahdollista islamfobiaa.. pilapiirrokset ja satiiri jotka ovat kuuluneet jo herraties kuinka kauan länsimaiseen kulttuuriin vaiko kenties islamilaisen maailman sisäsiittoinen ja raivofundamentalistinen suhtautuminen eurooppalaisen kulttuurin vapauksiin.
Jos lehti nyt demoaa tätä ja osoittaa todellisuuden raadolliset kasvot lukijoilleen niin onko vika osoituksessa vai olisiko se sittenkin todellisuudessa. Onneksi sentään tanskalaisilla itsessään tuntuu olevat asiassa suhteellisuudentaju kohdillaan:
Myös lukuisten arabimaiden edustajat ovat ottaneet yhteyttä Tanskan pääministeriin Anders Fogh Rasmusseniin ja halunneet keskustella lehdistön toiminnasta. Fogh Rasmussen kieltäytyi tapaamisista sananvapauden vaalimisen takia.
Vielä ehtii oppimaan
Lex Karpelan voimaanastuminen lähestyy ja kotimaiset kaupalliset toimijat varmistelevat selustojaan. Afterdawn muiden muassa on poistamassa jakelusta osaa kopiointi-oppaistaan ja apuohjelmistaan mutta vielä ne ovat saatavilla parin päivän ajan ja siten muistiin tallennettavissa.
Ja luonnollisesti materiaali on myös saatavilla pakattuna tiedostona torrenttien kautta.
2005-12-27
Darwinismiä ?
Toivottavasti henkilö on sentään edelleen tätä kirjoitettaessakin hengissä ja yhtenä kappaleena sen sijaan että koristaa kiitolinjan rekankeulaa..
2005-12-26
Iloinen jouluylläri perheen riiviölle
Miksei tälläisia vanhempia ole maailmassa enempiä. Harrastuksissa on tullut törmättyä niin usein poispilattuihin päälle kymmenkesäisiin vapaan kasvatuksen tai jonkin sellaisen herranterttuihin jotka kuvittelevat saavansa kaiken tahtonsa lävitse riittävästi mankumalla että suorastaan lämmittää mieltä lukea tällaista:
Selling My Kid’s XBox 360—$100My kid has been an absolute terror for the last month. He has been demanding more and more from my wife while constantly pestering us to give him his X-box 360 early so he can play it. Last night was the last straw when he kicked my $2000 stereo system after I refused to give it to him early.
It is an X-box 360 system. It has the console, harddrive, a couple of cables, and some sort of little headset or something.
So we have decided to get some revenge this Christmas. I will need to keep the box.To purchase this system, you must be able to pick it up at my house or at work during normal hours. Call in advance so I can get the wife to take the kid out for a drive or distract him downstairs.
I am asking $100 cash. I will also need you to bring a bag of charcoal so I can fill the box up with. Let me stress again that you will get the full contents of the box-the 360, controller, headset, those cords, etc. YOU WILL NOT GET THE BOX, as we will need it along with the charcoal for a little x-mas surprise.
I would prefer that this goes to a kid who deserves it and treats his mom nice, but I will sell it to anybody just to get rid of it. If nobody buys this by christmas eve, I will just go and toss the contents of the box in a dumpster.
Ei.. en minä kannata sitä että lapsia pitäisi kasvattaa mihinkään spartalaiseen askeettisuuteen ilman mitään riemuja ja iloja mutta terveellä tavalla olisi syytä opettaa se missä rajat kulkevat, kuka perheessä kuitenkin viimekädessä päättää asioista ja että asioilla ja teoilla on seurauksensa.
2005-12-24
Dannyn joulu
Reality-TV:tä tämäkin.. Tokihan tämä tirkistelykonsepti voi olla oikeastikin tekijöittensä mainostama kannanotto yksinäisyyskeskusteluun mutta miten minulle heti uutisen lukemisen jälkeen tulivat mieleen Juicen paperitähtien sanat eräästä toisesta viihteen suuruudesta:
Taas muistan Olavi Virtaa.Niin lujaa eli hän.Ja nähtyänsä kaiken,hänJotenkin surullista
näki enemmän.hänen kunniansa vietiin,hänelle jäi vain maineen mies.
Ja kun hän oli valmis luopumaan,vielä saapui myyntimies.
2005-12-23
Mitä kirjoitetaan.. mitä jätetään kirjoittamatta
Viime vuodet tämän demaristanin vallitsevana totuutena on ollut se että kaikki menee päin seiniä, ahneet yritykset siirtävät tuotantoa ulkomaille ja työt katoavat ja kaikki kurjistuu ja kaiken alku ja paha on raha. Kehityksen eräs ikoni on ollut Wärtsilän Turun moottoritehdas jonka toiminta ajettiin alas ja tuotteet siirrettiin yhtiön muille tehtaille, pääosaltaan Vaasaan tai Triesteen. Julkinen totuus oli se miten yritys ahnehti ja miten ihmiset menettivät työnsä.
Mutta mitä ei kerrottu on merkitsevämpää. Suunnilleen heti lopettamispäätöksen jälkeen ympäröiviltä teollisuuspaikkakunnilta lähtivät rekrytoijat viivana Turkuun palkkaamaan Wärtsilältä vapautuvia ammattitaitoisia koneistajia sillä alan rautaisista ammattilaisista on nykyisellään oikeasti pulaa. Tästä ei kuitenkaan kukaan kirjoittanut..
Hyvä kysymys on sitten että miksi ei ?
Imagonrakennusta ja ajatuksia oikeassaolosta
Ei liene aina palkitsevaa olla yleishyödyllisen nettifoorumin ylläpitäjänä ja joskus lienee inhimillistä taipua asiattoman painostuksen edessä jos kyseessä on vain harrasteesta ja kiireidensä keskellä ei halua antautua sanalliseen kädenvääntöön periaatteitaan puolustaen. Siltikin hieman surullista havaita että edelleen julkisen keskustelun voi vaientaa uhkailemalla ja öykkäröimällä kuvitellen että kritiikki katoaa kuin tuhka tuuleen.
Jos kyseessä ei olisi ilmeisimmästä kamelin selän taittumisesta sen viimeisen oljenkorren alla saattaisin tässä jopa sortua kritisoimaan pingstaten ylläpitoa sensuuriin sortumisesta ja positiivisesta singaalinannosta sille että painostuksella ja uhkailulla voidaan totuutta vaientaa ja kiillottaa kilpeä mutta inhimillisen aspektin vuoksi ei moisessa kritiikissä olisi mitään mieltä. Varsinkaan kun netti, blogistan monissa eri muodoissaan ja googlen välimuisti eivät unohda ja viimeistään tämän öykkäröinnin jälkeen on selvää että tämä S1t:n Jussin referoima Mainospisan tarina tulee säilymään ja leviämään laajemmalle piirille.
Mutta ei kaikkien tarvitse aina pahimmillaan verissäpäin seistä asiansa takana ja kärsiä seurauksia ylpeydestään joko lakituvassa tai stressin kynsissä, varsinkaan jos moraalisesta oikeassaolosta ei saa lisää virtaa ja intoa kinata. Toivottavasti tämä ei ole alkua vaan enemmänkin loppua tälläiselle viestintäkulttuurille.
Sivumennen todeten synkkäsävyisesti koomista tässä nimenomaisessa Mainospisan tapauksessa on se että ensimmäistä potentiaalista asiakasta vielä tuskin satunnaiset foorumikeskustelut paljoakaan hetkauttavat mutta kuka oikeasti haluaa hankkia imagonrakennuksensa tueksi palveluita mainostoimistolta jonka kyvyt hallita pelkästään omaa julkiskuvaansa ovat näin ala-arvoiset ja tilannetajuttomat. Väistämättä herännee kysymyksiä siitä miten Mainospisa edes ylipäätään kykenee sitten markkinoimaan muita ja kohentamaan asiakkaittensa imagoa.. kenties uhkaamalla lakituvalla jos kauppa ei käy ?
Melkoista amatöörimäistä omaan jalkaan ampumista..
Naurun paikka
Sinänsä pienen micronesialaisen saarivaltion konkurssinuhassa ei ole mitään hauskaa ja se että kaksi keskellä Tyyntä valtamerta nököttävää piskuista saarivaltiota jää lentojen suhteen mottiin ei ole vitsikästä mutta kaikista moraalisista seikoista huolimatta tälle Air Naurun uutissaagalle on töissä jaksettu naureskella pariinkin kertaan.
Tosin noille nauruille on kyllä sinänsä hyvät perusteet. Nimittäin tuossa taannoin pääsi käymään siten että meiltä katosi yksi kiirellinen toimitus. Sitä ei koskaan kuulunut asiakkaalle ja asiaa ryhdyttiin sitten selvittämään ja jäljittämään että mitä oikein oli tapahtunut. Kuormalava oli lähtenyt tehtaalta vallan hyvin ja eräs kansainvälinen rahtiyritys oli sen ottanut vastaan aivan oikein..
Mutta mutta..
Oli käynyt niin että rahtitietoihin oli lähetyksen kohdemaan kenttään hiipinyt pikkuinen typo ja tuo epäonninen kuormalava oli kaikista maailman maista ja paikoista päätynyt.. noh.. taidatte jo arvata.. Kiribatille.. Tuonne keskelle Tyyntä valtamerta mahdollisimman kauas kaikesta mahdollisesta mahdollisimman vähäisten liikenneyhteyksien päähän..
Ei sillä.. tuon selvittyä moni tarjoutui vapaaehtoiseksi lähtemään hakemaan kadonnutta lähetystä suoraan paikanpäältä...
Luottamus verkkopankkeihin
Mutta ainakin huijauksista kuulleet ihmiset osavaat todennäköisesti varoa niitä paremmin kuin sellaiset asiakkaat, joille pankki on vakuuttanut, että tietonne täällä pienessä Suomessa ovat turvassa.Minä en oikein ymmärrä itse tuon kolumnin henkeä. Tähänasti en ole vielä kertaakaan törmännyt sellaiseen phishingiin joka oikeasti vaarantaisi pankkiyhteyttäni vaan tietääkseni kaikki yritelmät ovat enemmän tai vähemmän tukeutuneet käyttäjän omaan tyhmyyteen.
Viime viikko osoitti, että pankin väite oli väärä; se jos joku nakertaa luottamusta verkkopankkeihin.
Nakertaako luottamusta Abloy-lukkojen toimintaan se jos sinisilmäisesti annat avaimesi ensimmäiselle ja hieman nuhruisesti pukeutuneelle vastaantulijalle joka vakuuttaa käsipäiväätä sanoen olevansa lukkoseppä ja haluaa ottaa avaimesi tarkastettavaksi ettei siitä vain ole otettu kopioita ja tyhjentää sitä käyttäen kämppäsi työpäivän aikana vai pistettäisiinkö tämäkin kentiesn oman tyhmyyden piikkiin.
Miksi verkkopankkeja pitäisi käsitellä toisin. Jokainen voi omaa tyhmyyttään kyllä vaarantaa tuottamuksellisella toiminnallaan tietonsa mutta ilman tälläistä idiotismia ne tiedot ovat edelleen täällä pienessä Suomessa turvassa.
Pharming-hyökkäykset ovat sitten jo astetta monimutkaisempia ja peitellympiä yrityksiä mutta hyvällä turvallisuuspolitiikalla niistäkin pitäisi selvitä. SSL-suojauksen tilan tarkistamisesta ei ole koskaan suurta vaivaa mutta sillä kykenee helposti tarkastamaan sen että yhteyden toinen pää on oikeassa osoitteessa ja oman kotipesän tietoturvalla kykenee asiakas varmistamaan sen ettei yksikään troijalainen vakoile häntä omasta koneestaan.
Verkkopankkien tietosuojaa alan kyseenalaistamaan siinä tapauksessa että joku todistettavasti kykenee murtamaan pankkien salasanalukot ilman asiakkaalta saatua apua.
2005-12-22
DNA ei vain osaa
Yritysblogien kulttuuri on edelleen Suomessa melkolailla lapsenkengissänsä eikä tämä DNA:n sekoilu ainakaan auta asiaa mihinkään suuntaan. Suuressa maailmassa yritysten blogit pyrkivät olemaan kurkistusikkunoita seinien sisälle mutta ilmeisemmin DNA on käsittänyt tämän median muodon ainoastaan osana normaalia markkinointiviestintää jossa ei ainakaan saa olla mitään mikä voisi aiheuttaa keskustelua.
Tokihan mikään ei velvoita yritystä julkaisemaan omilla sivuillaan mitään wirallisesta totuudesta poikkeavaa viestiä ja sinänsä DNA:n itsesensuurissa ei ole mitään juridista eikä välttämättä eettistäkään vikaa mutta tavattoman koomista tälläinen toiminta siltikin on.
Varsinkaan kun ainakaan Digitoday:n uutisoinnin perusteella ei artikkelissa niinkään käsitelty tai arvosteltu DNA:ta vaan ilmeisen objektiivisesti tarkasteltiin kovaan ääneen vaadittujen sensuurifilttereiden aukkopaikkoja ja sitä miten tälläinen verkkosensuuri ei todellisuudessa kuitenkaan pääsisi haluttuihin tavotteisiin ja olisi lähinnä itsepetosta ja silmien peittämistä ongelmilta.
- Palvelinten ip-osoitteet muuttuvat ja samassa osoitteessa voi olla tuhansia tai jopa miljoonia muita sivustoja, jotka tulisivat suodatetuiksi täysin perusteettomasti, nimetön kirjoittaja sanoi.Mutta ehkä DNA haluaa täten profiloituna operaattorina joka mielummin kiistää keskustelun, haluaa ainakin julkisuudessa olla oikeassa ja pettää asiakkaitaan sillä että kaikki olisi näennäisesti kunnossa vaikka järjestelmä vuotaisi kuin entinen seula ja toimisi todellisuudessa taas yhtenä ennakkopäätöstä kirjan 1984 maailmalle.
Ei sillä ettenkö minä uskoisi siihen että ehdotetut filtterit pystyisi suodattamaan 90% laittomasta materiaalista pois satunnaisten uteliaiden silmistä ja netin arkitodellisuudesta mutta pelkään pahoin että tuosta jäisi jäljelle se todellinen ongelmakymmenprosenttinen joka osaa jo nykyiselläänkin peittää jälkiään, käyttää salauksiaan ja joka myös tuottaa tuon materiaalin ja on todella vaaraksi ympäristölleen ja lähimmäisilleen.
Mutta pahaa pelkään että lastensuojelun varjolla seuraavaksi vaaditaan filtteröintiä ogrish.com:n kaltaisille kuvasivustoille ( tarkoituksella EI linkkiä, googlatkaa itse omalla vastuullanne jos oikeasti kiinnostaa ja haluatte riskeerata unikuvianne ) joissa esiintyy hyvin raadollista materiaalia onnettomuuksista ja sensellaisista..
Ei tässäkään vielä ehkä mitään mutta tästä olisikin taas jo lyhyempi matka varsinaisen uutismateriaalin suodattamiseen ja pian ollaankin jo laajemmin maailmassa jossa kaatuneiden sotilaiden arkkujen kuvaaminen on kiellettyä jottei kotirintaman moraali kärsisi ja jotta kansa ei kyseenalaistaisi vallanpitäjien sotapolitiikkaa ja opposition ääni saisi lisää pontta.
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla mutta ainakaan minä en halua olla laskemassa seuraavaa katukiveä oli kiven ajatus kuinka kaunis tahansa.
2005-12-21
Ajatuksia tekijöistä ja oikeuksista
Se mikä käytävässä tekijänoikeuslakikeskustelussa minua itsenä väliin korpeaa on se miten eri alojen innovatiivisia ihmisiä kohdellaan lainsäädännössä ja juridiikassa aivan eri tavoin ja miten nuo ns. luovan työn tekijät kuvittelevat olevansa jotain käsittämättömän kallisarvoisia kullanmuruisia joiden sieluista reivttyjä jollotuksia pitää suojata hamaan ikuisuuteen asti. Jos joku nyt sattuu saamaan aikaan idean ja sitämyöden soittamaan jonkin viisunpätkän levylle niin tätä pitää rajoittaa ja hallita ja joka kerrasta kun se sattuu soimaan radiosta pitäisi maksaa rahaa jne ad nauseam.
Mutta annas olla jos satut kehittämään jotain konkreettista ja yleishyödyllistä. Esimerkiksi jonkin koneen tai laitteen jossa halutut ominaisuudet yhdistyvät uudella tavalla tai jotain vastaavaa. Kuka suojaa ideaasi ja luovaa työtäsi ?
Vastaus: ei kukaan jos et itse näe tavattomasti vaivaa ja tee lisätyötä ja hae ideallesi patenttia. Patenttia joka myönnetään vain jos tuote on riittävän uniikki ( itseääntoistavat listashitit ja coverit tuskin täyttäisivät edes tätä ehtoa), ennestään julkistamaton* ja ainutkertainen ja joka on voimassa siltikin rajallisen ajan ja sitäkin vain jos itse ylläpidät patenttiasi:
Kielto-oikeus on alueellisesti rajallinen, se on voimassa niissä maissa, joissa patentti on haettu ja saatu. Kielto-oikeus on voimassa rajoitetun ajan, yleensä korkeintaan 20 vuotta hakemuksen tekemispäivästä. Kielto-oikeus on voimassa vain, jos patentti on voimassa. Jotta patentti pysyisi voimassa, siitä on maksettava vuotuiset ylläpitomaksut, ns. vuosimaksut.Eli karu totuus on se että mitä tahansa levylle roiskaistua luritusta suojaavat tekijänoikeudet automaattisesti 70 vuotta ylitse tekijän kuoleman mutta vaivalla aikaansaatua tuotekehitysinnovaatiota suojaa patenttioikeus maksimissaan 20 vuoden siitä kun patenttia on haettu ja sitäkin vain silloin jos siitä erikseen maksetaan..
Onko tässä mitään järkeä..
*) Patenttioikeutesi pystyt ryssimään jo sillä että menet itse kertomaan omasta ideastasi julkisuuteen ennenkuin olet itse jättänyt patenttihakemukseni tuolle ideallesi..
Sivistynyttä kettuilua
Action plan
Mikään ei miellytä minua niin paljoa kuin sivistynyt kyky kettuilla päin naamaa pukemalla kettuilun keinot kauniiseen kuoreen siten että näennäisesti sanomassa ei ole mitään vialla mutta viestin rivienväleistä pursuaa merkityksiä ulos enemmänkuin sisään mahtuu. Tässä valossa arvon kansanedustajien joululahjatempaus vetää väistämättä suuta hymyyn.
Mikäpä olisikaan täydellisempi joululahja T. Karpelalle kuin kopiosuojattu CD-levy mp3-soittimen kera.. Toivottavasti olivat osanneet valita vielä Van Zant:ia Sonyn tapaan tarjoiltuna esimerkkinä siitä miten lainsäädätömme onnistuneesti tulee velvoittamaan tuottajat tuottamaan turvallisia ja toimivia suojausmetodeita.
Edustajat kiittivät Karpelaa hyvästä taistelusta tekijänoikeuslain käsittelyssä ja kehottivat siirtämään musiikin uuteen soittimeen ennen uutta vuotta ja tekijänoikeuslain voimaantuloa.Aivan mahtavaa !!
Ja samaan kategoriaan uponnee myös käyntiinpolkaistu toimintasuunnitelma tekijänoikeuslain organisoituun rikkomiseen. Pitäisiköhän linkittää tuolle organisoidulle foorumille taannoinen pohdintani audiosignaalin loggaamisesta vai mahtaisikohan tuo suunnitelma esimerkkikoodeineen päivineen täyttää kopiosuojauksen murtamisen tunnusmerkit..
Suunnitellun kansalaistottelemattomuuden ytimen muodostaa organisoitu keskustelupalvelu, jonka osallistujien on tarkoitus informoida muita erilaisista tavoista kiertää erilaisia kopiosuojauksiksi itseään nimittäviä käytönestojärjestelmiä. Kampanjan hengessä kaikkien kierto-ohjeiden tulee olla varustettu lähettäjän omalla nimellä.
2005-12-19
Joulukiireitä
Onneksi sentään jouluostokset ainakin suunnilleen ja suurinpiirtein kasassa ja hankittuna. eilen oli kyllä hilpeää kierrellä Vantaalaisessa ostoshelvetissä tekemässä loppuja hankintoja ja katselemassa menoa ja meininkiä. Harvoin näkeekin niin ryytyneitä ilmeitä ja turhautuneita perheitä kuin mitä sunnuntaisilla liian pitkään jatkuneilla jouluostoksilla. Oikeastaan olisi pitänyt olla kamera mukana niin olisi voinut napata sarjan sesongin henkeen soveltuvaa katukuvausta luomaan tunnelmaa..
Sivuhuomiona täysin ohitse muun aiheen: taas ihmetyttää miten joillain kappaleilla on erinomainen taipumus jäädä päähän soimaan.. Itselleni varsinainen killeri on niinkin erikoinen kuin Bizet:n L'Arlesienne jonka alkuteema jää liki takuuvarmasti soimaan korvienvälille aina kun sen sattuu jostain kuulemaan..
2005-12-15
Ammuskelua isoilla tykeillä
Näistä lähi-idän veijareista ei aina tiedä milloin puheissa on kyse retoriikasta ja milloin ovat tosissaan mutta nyt taas alkaa vaikuttamaan siltä ettei tuolle suunnalle kannattane paljoa matkailla hetkeen aikaan. Senverran painaviksi ovat sanat menneet että ilman ala voinee
muuttua astetta painostavammaksi tuosssa tuokiossa:
Yhtäällä:
Miksi te olette tämän verilöyly-tekosyyn( viittaus holokaustiin) varjolla tulleet Palestiinan sydämeen, Islamin maille? Miksi olette luoneet keinotekoisen sionistisen valtakunnanJa siihen toisaalla:
- Mahmud Ahmadinejad. Iranin presidentti
Kiitos Jumalalle, että Israelilla on käytössään keinot Iranin kiihkohallinnon hävittämiseen,Historia on ainakin näyttänyt sen ettei Israel enää suostu noin vain kansalliseksi altavastaajaksi, omaa kyvyn iskeä ensin kuten 6 päivän sodassa sekä Osirakissa ja ei mitä varmimmin antaudu samalla tavalla yllätettäväksi mitä 1973 Jom Kippurin sodassa sekä aihetodisteiden perusteella omaa jonkinasteisen ydinasearsenaalin..
toista "lopullista ratkaisua" ei tule.
-Raanan Gissin, Israelin pääministerin edustaja
2005-12-14
Toivoton tapaus
Itse olen jo muutaman viimevuoden ajan ollut ketjussa mukana mutta tänään tein tässä juuri tältä istumalta hieman tragikoomisen havainnon kirjeistäni tai oikeastaan siitä miten minä niitä saan aikaan.
Postin DL joulukorteille ja kirjeille on ollut jo useamman vuoden 15.12 ja milloin minä olenkaan kirjeitäni kirjoitellut. Pdf-käännösten hyvä ja huono puoli on siinä että niiden luontiaika tallentuu hyvinkin luotettavasti koneelle ja viimeisen 3 vuoden putki on melko kuvaava
- v 2003 joulukirje: 14.12.2003 23:38
- v 2004 joulukirje: 14.12.2004 23:50
- v 2005 joulukirje: 14.12.2005 23:54
Mitä artiklassa vaaditaan.. miten lainsäädännössä tulkitaan
Jos katsoo tarkemmin tuota lakiesitystä ja siinä tehtyjä tulkintoja voidaan helposti havaita se että tämä tapaus on lajissaan loistava case-esimerkki tuosta lainsäätäjien tulkintakyvyttömyydestä josta tulin tuossa äsken kirjoittaneeksi.
Tekijänoikeusfarssin viimeisimmässä käänteessä käsitellään tekijänoikeusdirektiivissä säädettyjä lisävaateita lainsäädännölle ja perustellaan esitettyjä ja osin järkijättöisiä muutoksia sillä että direktiivi sanelee ja Suomessa vain totellaan mutta tarkemmin tutkailtuna tämä ei ole sittenkään aivan niin totta kuin annetaan ymmärtää.
Esityksen 7. jaksossa (linkitetyn pdf:n sivu 18) käsitellään artiklaa 15 ja tulkitaan ensialkuun artiklan vaateita seuraavaan tapaan:
Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeusviranomainen voi kantajan pyynnöstä määrätä, että loukkaajan kustannuksella päätös julkaistaan kokonaan tai osittain. Myös mahdollisuudesta muihin tapauksen olosuhteiden mukaan tarkoituksenmukaisiin julkistamistoimenpiteisiin, muun muassa näkyviin ilmoituksiin, voidaan säätää.Artiklassa siis asetetaan selkeästu vaatimus päätöksen julkaisemiseen loukkaajan kustannuksella mutta kuten tästä esitykseen kirjatusta selvitteestä hyvin ilmenee, ei artiklassa itsessään oteta kuitenkaan kantaa mitenkään julkaisun mahdolliseen formaattiin ja käytettyyn tapaan jolla tietoa päätöksistä saatetaan suuren yleisön tietoon.
Artiklaa kuitenkin tulkitaan lainsäädännön suhteen seuraavaan tapaan:
Artiklan vaatimusten täyttämiseksi ehdotetaan, että teollisoikeuslakeihin ja tekijänoikeuslakiin lisättäisiin säännökset siitä, että tuomioistuin voisi pyynnöstä antaa kantajalle luvan vastaajan kustannuksella toteuttaa soveltuvia toimenpiteitä tietojen levittämiseksi lainvoimaisesta tuomiosta, esimerkiksi julkaisemaan lehti-ilmoituksena tai muuna vastaavana ilmoituksena tuomion olennaiset tiedot sisältävän lyhennelmän. Samalla tuomioistuimen tulisi määrätä enimmäismäärä kustannuksille, jotka vastaaja on velvollinen korvaamaan. Toimenpiteet olisi toteutettava tuomioistuimen määräämässä ajassa lainvoimaisen tuomion antamisesta uhalla, että oikeus saada korvaus kustannuksista muutoin menetetään.
"esimerkiksi lehti-ilmoituksena tai muuna vastaavana iloituksena" Mistä ihmeestä tähän lakiesitykseen on tähän asiayhteyteen ilmestynyt määritelmiä julkaisun formaatista ja siitä miten julkaisu tulee suorittaa. Direktiivin artikla ei em. tulkinnan mukaan sellaisia vaadi vaan puhuu ainoastaan julkaisemisesta eli tietoon saattamisesta.
Direktiivi ei myöskään em tulkinnan mukaan myöskään vaadi antamaan kantajalle oikeutta määrätä julkaisun muodosta vaan puhuu ainoastaan kantajan kustantamasta oikeusistuimen määräämästä julkaisusta.
Kuka mediateollisuuden edustaja tämän tulkinnan on esitykseen oikein ujuttanut ja mistä tämä, ilmeisimmin ainoastaan mainostuloja optimoiva ehdotus on oikein syntynyt. Lakiin esitetyllä tekstillä ei ole paljoakaan liittymäpintoja siihen mitä direktiivissä oikeasti minimissään vaaditaan vaan sen lisärangaistuksenomainen äänensävy on ainoastaan kotoisten lainsäätäjiemme tekosia..
Onko kenties matkan varrella unohtunut se että julkaisun voi suorittaa annoo dominii 2005 (tai kohta 2006) myös sähköisten medioiden kautta täysin yhtä kattavasti ja sitämyöden huomattavan kustannustehokkaasti ilman että julkaisutavalla itsellään kierrätetään mediaeuroja mediateollisuuden taskuun. Tuolla vaatimustasolla artiklan vaatimukset pystyisi täyttämään sillä että valtio perustaisi virallisen tiedotuspalstan virallisen lehden webbisivuille ja julkistaisi tuomioistuinten päätökset tuolla mustalla listalla hyvin kompaktein kustannuksin.
Kuka lienee tämän lakiehdotuksen harmaa eminenssi.. kuka vetelee kulisseissa langoista..
Edesvastuutonta.. tulosvastuutonta
Lainsäätäjät eivät juurikaan joudu säätötyön jälkeen tekemisiin lain todellisten elinkaarikustannusten kanssa vaan ilmeisimmin tyytyvät minimoimaan säätötyönä ja lähinnä ctr-c ctrl-v periaatteella siirtämään direktiivisuomennosten sanat lakiin sellaisenaan valitellen sitä että tirektiivi velvoittaa. Helppoa ja yksinkertaista jos laiskottaa eikä säätötyö oikeasti kiinnosta. Kun kirjatyöt on tehty on muiden tehtävänä elää lakien kanssa ja selviytyä järjettömyyksistä miten parhaiten taitaa.
Teollisuudessa asiat ovat toisin.
On väärin kuvitella että lainsäätötyö olisi ainoa osa-alue johon direktiivit vaikuttavat vaan niihin törmätään myös muualla.. On vaarallisten alueiden elektroniikan turvallisuutta säätävää ATEX-direktiiviä.. elektroniikan ympäristökysymyksiä ohjeistavaa Rohs-direktiiviä ja lukuisia muita standardeja ja määräyksiä joiden ehdot täytyy tuotannon ja tuotteiden kyetä täyttämään. Mutta mitä me puolestamme teemmekään ja miten me toimimmekaan ?
Toisin kuin armoitetut virkamiehemme me joudumme myös elämään päätöstemme kanssa joten se mitä me teemme on se että ensin luemme huolella direktiivien rivit.. sitten rivien välit ja sitten vielä rivit ja rivienvälit kertaalleen ja yritämme oppia sen mitä oikeasti halutaan ja miten yhtäällä kykenemme laatimaan tuotteemme siten että maksimoimme turvallisuuden ja turvaamme vaatimuksenmukaisuudet mutta kuitenkin vähimmäisvaatimuksin ja järkeä käyttäen. Panostaen siis ennakoivaan työhön kaikkinaisten elinkaarikustannusten minimoimiseksi..
Kummallisinta tässä on se että nuo asiaperusteiden tehdyt linjavedot kelpaavat vallan hyvin hyväksyntälaitoksille joiden ainoa elämäntehtävä on valvoa vaatimustenmukaisuuksia ja standardien täyttymistä ja osaavat olla siinä hyvinkin tarkkoja ja tarkkaavaisia.. Ei puhettakaan että kaikki sanamuodot pitäisi ottaa aina helpoimman mukaan sellaisenaan vain koska "siinä ny sanotaa nii eikä me muuta voida eikä osata (eikä viitsitä)"
Hyvä ja kullanarvoinen kysymys on nyt vain se miten virkamiehien kalloon saisi taottua alkeellista tulosvastuuta ja järjen käyttöä ennenkuin laiska orjallisuus ja saamattomuus tulee kansantaloudelle kertakaikkisen liian kalliiksi,
WTF !! ??
Ei jumalauta.. tämä maailma on menossa vain yhä järjettömämpään suuntaan:
Esimerkiksi musiikkia tai tietokoneohjelmia laittomasti kopioinut henkilö voi joutua kustantamaan tuomionsa julkaisemisen lehti-ilmoituksena, mikäli tekijänoikeuslakiin kaavailtu muutos astuu voimaan.Siis kuka tämän unionin virkamieskoneiston on oikein ostanut ja kenen kynästä näitä direktiivejä oikein laaditaan ? Onko joltakulta päässyt unohtumaan se että Orwellin 1984 on luonteeltaan dystopia.. ei utopia vai onko kouluvuodet käytetty takapenkissä kattoon räkien ja senjälkeen työllistytty poliittiseen virkamiessuojatyöpaikkaan mistään mitään ymmärtämättä. Ainakin kohta ollaan siinä pisteessä ettei taannehtivin perustein pidettyä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä tarvitse pitää suomalaisen oikeustajun ja periaatteen räikeimpänä rikkomuksena vaan esimerkit löydetään paljon lähempää..
Lakiin sisältyvä pykälä antaa riita-asioissa jutun voittaneelle osapuolelle mahdollisuuden tuomiosta ilmoittamiseen tiedotusvälineissä tekijänoikeuksia loukanneen kustannuksella. Lupa julkaisuun pitäisi hakea tuomioistuimelta.
Viimeistään nyt lienee selvää ainakin se että suomalaiset virkamiehet ovat melkoisia lampaita joilla ei ole rahtuakaan omaa tahtoa tai päättäväisyyttä.. Siinä missä muutoin umpikierot italialaiset sentään osaavat venkoilla vastaan niin kauan kunnes saavat tahtomansa viraston ja muut edut antautuvat suomalaiset kuin märät rätit.
- Se ei oikein sovellu meidän oikeusperinteeseemme. Jäimme vähemmistöön, joten nyt velvoite on direktiivissä, Sunila toteaa.Selitttelystä "I just followed my orders" ei ollut apua -40 luvulla käytäessä oikeutta Nurnbergissä ja yhtä heikko selite se on tänäkin päivänä.. Missä piilottelevat ne suomalaiset virkamiehet jotka tämän samisunilamaisen akkamaisuuden ja neiteilyn sijaan uskaltaisivat seistä selkä suorassa ja Runebergin siteeraaman maaherra Wibeliuksen sanoin pyyhkisivät paremman puolensa mediateollisuuden ostamilla direktiiveillä:
Te voiton saitte. Teill on valta nyt / siis minun tehkää, miten mielikää. / Mut laki ennen mua syntynyt,/myös jälkeheni jää. *
Lisää aiheesta mm:
Hesarin 5G
Vahtikoira
*) Sivuhuomiona terveiset kaikille sisältöpohjaisen nettifiltteröinnin ja hysteerisen lastensuojelun ystäville: Kiitos firmamme verkkofiltterin en päässyt lukemaan projekti Gutenbergin tallentamaa Runebergin vänrikki stoolia koska:
"This page will not be displayed because it contains prohibited words or it has exceeded its tolerance of questionable words."
Eihän tuossa nyt ollut kyse toisaalta muusta kuin kansallisrunoilijamme tuotannosta ja eräästä kirjallisuutemme ikonista.. Elämme hienossa maailmassa.. prkl..
2005-12-13
Onnettomuuden estetiikka
Hempsteadin aikaistettu pääsiäisvalkia on tietenkin valitettava onnettomuus mutta jos asiasta etsii edes jotain positiivista niin tuon mittakaavan katastrofin visuaaliset ulottuvuudet ovat paikoittain häkellyttäviä. Tuollaisen kuvan kun edes kerran saisi elämässään otettua mitä linkin takaa löytyy..
Ainakin itseeni vetoaa tuon otoksen tunnelma ja tietty teollinen synkkyys.. Tai mieleen tulee varjon alle ajautuva Minas Tirith..
2005-12-12
Valvontaa ja ratsioita
Lisäävätkö palovaroitinratsiat sitten kattoon unohtuneiden varoittimien patterinkestoa, herättääkö pikkuinen piippari tupakan kanssa sänkyyn sammuneen laskuhumalaisen, hälyttääkö patterirasia palokunnan kun hellanlevy on jäänyt päälle ja onko ylipäätään todennäköistä että stasistinen ratsiajärjestelmä koskaan maksaisi itseään takaisin. Kaikkiin kysymyksiin voinee vastata asiaa edes sen enempiä kaivelematta yksinkertaisesti ja ytimekkäästi: EI
Eli kannattaisiko ratkaisuja etsiä hieman laajemmalta pohjalta ? Miten olisi esimerkiksi 150% verovähennysoikeus oikein kalibroidusta sekä normaaleja palokaasuja että hiilimonoksidia tunnistavasta varoitinjärjestelmästä joka on kiinni verkkosähkössä ja joko osana taloyhtiön tai yksityisen palveluntarjoajan hälytysjärjestelmää ja lähettää hälytyksen osoitetietoineen päivineen suoraan palokunnalle pelkän staattisen piippauksen sijasta ? Hälytystasosta riippuvat alennukset kotivakuutuksiin ? Kenties kerrankin oikeita porkkanoita kepityksen sijaan..
Äkkiseltään voisin veikata että jo tuollaisella verovähennysmenettelyllä tämän verokammoisen kansan saisi hyvinkin helposti varustamaan kiinteistönsä viimeistä huutoa olevilla hälyttimillä ja ongelmista saatettaisiin päästä ihan oikeasti osittain eroon.
2005-12-09
Eivät ole lelutkaan niinkuin ennen
Ennen leikki oli sillä tasolla että tää tulee nyt ja syö sut.. nykyisellään lelut tallustelevat aggressiivisina ympäri kämppää ihan itsekseen ja purevat tarvittaessa:
Dinosaurs are back and roaming the earth in the 32” long Roboraptor, an advanced fusion of technology and personality. With his advanced artificial intelligence personality, realistic biomorphic motions, direct control and autonomous (free-roam) modes, the Age of Dinosaurs has truly returned.Mitenköhän mahdollinen lemmikkikoira mahtaisi suhtautua siihen että robon jättäisi päiväksi vaeltelemaan ympäri kiinteistöä..
2005-12-08
Kadonnutta kaupunkia etsimässä
www.geocities.com/infiltraatio
Jostain syystä itseäni on aina jollain tapaa kiinnostanut kaupungeissa ja ympäristöissä kaikki näkymättömät asiat. Eivät siis mitkään huuhaanäkymättömyydet vaan asiat ja rakenteet jotka ovat siinä aivan nenän edessä kaikkien nähtävillä mutta joita ei vain joko näe tai tunnista muutoin sen kummemmiksi. Joko siksi että jäljellä on enää pelkkiä raunioita varjoineen tai sitten kyseessä ovat silmältä piiloon jäävät pienet yksityiskohdat..
Siksi tälläisiä tutkimusretkisivustoja lukee aina suurella mielenkiinnolla ovat kyseessä sitten brittiläiset II-maailmansodan aikaiset bunkkerikaupungit, kylmän sodan aikaiset ohjussiilot, katoamassa olevat rautatiet tai muut vastaavat kummallisuudet. Hylätty rappio kertoo aina omaa kieltään menneistä vuosista ja menneestä ajasta.
Oma lempikohteeni on jo pitkään ollut Helsingin maalinnoitus joka rakennettiin I-maailmansodan aikoihin ja joka kiertää kaupunkia suunnilleen Kehä-I:n linjassa ja jonka päälle kaupunki on sittemmin levinnyt.
Väistämättä tulee mieleen että kuinkakohan moni vallikallion valoissa aamusella seisova autoilija aavistaa jumittavansa etelänpuolen ylärinteessä olevien asemien edessä kuin tarjottimella.. tajuaa turunväylää ylittäessään ajavansa ohitse katetuista betonilinnoitteista ja Tapiolaan kurvatessaan ajavansa ylitse betonilla tuetusta juoksuhaudasta. Kuinka moni M-junan matkustaja havaitsee sen että Pohjois-haagan kieppeillä juna puhkaisee linnoituskehän ja graffiteilla tuhritut betonimuurit ovat joskus kätkeneet pesäkkeisiinsä konekiväärejä ja taaemmat vallituksen suojanneet tykistön asemia..
Kun tietää millä tasalla kaupunkia silmiään pitää auki ei kohta vuosisadan takaisista töistä voi olla näkemättä vihjeitä liki jatkuvalla syötöllä vaikka kiireessä niiden ylitse astuu epähuomioissaan mitään tajuamatta. Tai ehkä jopa asuu vuodet sellaisten naapurissa autuaan tietämättömänä paikallishistoriansa kiemuroista..
Verkottuneen maailman kummallisuuksia
Täytyy sanoa että netin ilmiöt jaksavat aina vain hämmästyttää.. Jos joku vakuuttaisi minulle kykenevänsä tienamaan päälle 600 000 taalaa sillä että jakaa kotisivunsa 100 pikselin ruutuihin ja rupeaa myymään pinta-alaa mainoskäyttöön hintaan pikseli / taala pitäisin henkilöä joko hyvin toiveikkaana, naiivina tai jälkeenjääneenä mutta ilmeisemmin tuossakin voi joku onnistua..
Ainakin tämän artikkelin mukaan Mr. Alex Tew on jo tuon 600 kilotaalan rajapyykin ohittanut matkallaan miljoonan taalan tavoitteeseensa ja en voi kuin hämmästellä.
2005-12-07
Martsarissa sattuu ja tapahtuu
No kas.. uutistapahtuma vallan tuossa melkeinpä takapihallani ja missä minä taas olen kameroineni.. No.. minä töissä ja kamera kotosalla..
2005-12-05
Luonnon voimaa
Saa nähdä joutuuko Google päivittämään kohtapuoleen sateliittikuviaan ja onko linkissä näkyvän trooppisen Tyynen valtameren saaren kohdalla trooppinen monttu valtameren pohjassa vai jäävätkö ennusteet toteutumatta. Jokatapauksessa ei näytä hyvältä:
"Jos kraatteri rikkoutuu ja vesi valuu sulan laavan sekaan, seurauksena on valtava räjähdys", jollaista maassa ei ole ennen nähty, varoitti tulivuoritutkija Douglas Charlie Vanuatu Daily Postin haastattelussa.Metalliteollisuuden puolella tiedetään hyvin se että pienikin määrä sadevettä valusenkan pohjalla saattaa aiheuttaa ikävän onnettomuuden veden höyrystyessä silmänräpäyksessä rautasulan alla ja tässä on mittakaavana sentään tulivuorellinen magmaa ja pienehkö järvi jolloin voi vain arvailla millaisia paine-eroja tuossa saattaa päästä syntymään pahimman mahdollisen tapahtuessa.. Hyvällä tuurilla vain pirusti höyryä ja kiehuvaa vettä mutta huonolla tuurilla melkoinen pommi..
Tosin artikkelissa kyllä sorrutaan pieneen liioitteluun: Eivät tuonkaltaiset vulkanniset räjähdykset niin uniikkeja ole.
Esimerkiksi keskellä Uutta Seelantia ja sitäkautta keskellä mannersaumaa nököttää esimerkiksi nykyisin turistien suosiossa oleva Taupo-järvi joka on itseasiassa lukuisten ja säännöllisten vulkaanisten räjähdysen tulosta. Viimeksi Taupo on purkautunut 1800 vuotta sitten mutta alueen geologisesta historiasta toistuneita purkauksia on tunnistettavissa useita.
Ja toisin kuin tuo mt Manaro ei Taupo sijaitse liki asumattomalla pikkusaarella keskellä Merta vaan jotakuinkin keskellä Uuden Seelannin tiiviisti asuttua Pohjoissaarta saumassa josta pohjoiseen on Rotoruan vulkaaninen alue kiehuvine järvineen, geysireineen ja rikkilähteineen ja etelään Tongariron kansallispuisto jonka lumihuippuinen Ruapehu on purkautunut viimeksi -90 luvulla...
Autsh.. The Real End to Calvin & Hobbes
Miten voikin yksinkertainen 4 ruudun sarjakuvastrippi ollakin sisällöltään samalla simppelin suoraviivainen ja samalla melkoisen masentava..
Lähde: Kasa
Kummallisia tapauksia
En tiedä mistä maskotit olivat peräisin mutta takaosan jätepuristimen sivukahvan välissä killui maailmaa katselemassa 2 kohtuullisen suurta teddykarhua.. Hämärään jää se oliko joku kenties kyllästynyt leluihinsa eikä roskakuskilla ole ollut sydäntä dumpata nallekarhuja suoraan puristimeen vai mistä tuossa on ollut kyse mutta yhtäkaikki hyvin epätavallinen näky itäisissä kaupunginosissa...
2005-12-03
Kevennys: Tässäskö syy Sonyn sekoiluihin..
Niin.. miksiköhä Sony julkaisi haittakoodi-drm:n joka toimii nimenomaan Microsoftin käyttöjärjestelmässä..
2005-12-01
Turhuuksien turhuudet
Ei mikään ihme miksi ulkolaiset ystävämme ovat väliin helisemässä suomen kielen kanssa. Taivutuskaavastot poikkeuksineen ja poikkeuksenpoikkeuksineen ovat yleisesti ottaen hepreampaa kuin heprea ja lopulliset syy seuraus-suhteiden hahmottaminen usein hämärän peitossa.
Pelkän kuriositeettiarvon lisäksi tuo lista herättää mieleen kaikenlaisia muistumia sellaisista asioista joita on joskus takonut päähänsä.. Pluskvamperfektejä.. partisiippejä.. perfektejä..
Äidinkielemme rakenteita joita ala- ja yläasteella luettiin suorastaan pyhällä hartaudella ja opeteltiin papukaijamaisesti ulkoa koska niin piti tehdä. Luettiin ja tankattiin ilman että kukaan edes koskaan olisi kyseenalaistanut moisen kielioppiknoppologian tarpeellisuuden ja pysähtynyt miettimään sitä että mitä kertakaikkista hyötyä tuon terminologian ulkoaoppimisella on ja mitä tekemistä tuolla termistöllä oikeastaan on edes äidinkielen todellisen käytön ja hallinnan kanssa.
Mieleen ei noilta vuosilta tule oikeastaan mitään niin kertakaikkisen turhaa oppia kuin äidinkielen kielioppikurssit. Uskontoa on hyvä osata että ymmärtää edes vähän hihhuleiden maailmankuvaa ja yhteiskuntaa jossa edelleen elämme, biologiaa senverran että tietää mitä geenimuuntelu oikeastaan tarkoittaa ja mitä viruksia tulee pelätä ja miksi on huono juttu vaatia antibiootteja influenssaan.. Maantiedosta senverran että tajuaa juosta korkeimmalle mäelle jos ensin tärisee ja sitten meri vetäytyy karkuun.. jne jne..
Kaikilla aineilla on edes jotain sovelluskohteita siinä maailmassa jossa elämme mutta että äidinkielemme kieliopilla joka eroaa vieläpä likimain täydellisesti kaikista muista maailman oleellisista kielistä ja ei siten edes tarjoa paljoakaan apua Englannin, Saksan tai muiden hyödyllisten kielten opiskeluun..
Onneksi Lukiossa alkoi opintosuunnitelmassa olla jo vähän enemmän järkeä ja sen yhden pakollisen kielioppikurssin lisäksi opeteltiin teorian sijaan käytäntöä ja siten miten ihminen voi ilmaista tehokkaasti itseään omalla äidinkielellään puhuen, kirjoittaen, väitellen ja esiintyen. Ja omakohtaisesti tapahtui se ihme että yläastevuosien eräästä vastenmielisimmästä kouluaineesta tuli yksi lukiovuosien mielenkiintoisimmista asioista..
Joskin tähän muutokseen saattoi myös opintosuunnitelman lisäksi vaikuttaa myös kohdalleni osunut opettaja jonka asenne ja ote kieleen ja kielenkäyttöön oli ja on aivan toiselta planeetalta kuin yläasteen leipääntyneellä opettajalla joka keskittyi ainoastaan opettamaan kielioppia ja luetuttamaan suomalaista äärimmäisen keskinkertaista ja tasapaksua nuortenkirjallisuutta..
(Verbikaava Via Visa Kopu)