2005-12-28

Eurooppalaista suomettumista islamin suuntaan

HS:Muslimijärjestö esittää Tanskan saartamista pilapiirrosten takia

Tanskalainen Jylland Posten taisi onnistua liiankin hyvin etsiessään islamilaisen maailman rauhanomaisuuden rajoja ja koetellessaan fundiksien huumorintajua. Muutamalla pilapiiroksella Muhammedista lehti on saanut islamilaisen maailman kääntymään tanskaa vastaan ja hankittua tappouhkauksia pilojen piirtäjälle:
Isescon pääsihteeri Abdul Aziz Othman al-Twaijiri sanoi televisiokanava Arabiyyalle esittävänsä järjestön 51 jäsenmaalle Tanskan taloudellista ja kulttuurista boikotointia, ellei maa pyydä virallisesti anteeksi pilakuvia, uutistoimisto TT kertoi tiistaina.
Joulukuun alussa paljastui, että pakistanilainen Jamaat-e-Islami -puolue on tarjonnut palkkioita sille, joka surmaa tanskalaiset piirtäjät.

Tosin voidaanko sanoa että kuka on oikeasti yllättynyt. Uhkauksia huolestuttavampaa on kuitenkin se miten eurooppalaiset suhtauvat näihin
ylilyönteihin taas jälleen naiivin ymmärtäväisesti ja komission tasolla jopa ennemmin tuomitsevat piirtäjän kuin uhkaajat:

"Suoraan sanottuna tällaiset piirrokset voivat lietsoa kasvavaa islamofobiaa Euroopassa. Kunnioitan sananvapautta, mutta anteeksi vaan, tulisi välttää tällaisia lausuntoja, jotka vain kiihottavat ja lietsovat radikalisoitumista", Frattini (Euroopan komission varapuheenjohtaja) sanoi Jyllands-Postenin haastattelussa.
Siis anteeksi vain. Kumpikohan tässä nyt lietsoo mahdollista islamfobiaa.. pilapiirrokset ja satiiri jotka ovat kuuluneet jo herraties kuinka kauan länsimaiseen kulttuuriin vaiko kenties islamilaisen maailman sisäsiittoinen ja raivofundamentalistinen suhtautuminen eurooppalaisen kulttuurin vapauksiin.

Jos lehti nyt demoaa tätä ja osoittaa todellisuuden raadolliset kasvot lukijoilleen niin onko vika osoituksessa vai olisiko se sittenkin todellisuudessa. Onneksi sentään tanskalaisilla itsessään tuntuu olevat asiassa suhteellisuudentaju kohdillaan:
Myös lukuisten arabimaiden edustajat ovat ottaneet yhteyttä Tanskan pääministeriin Anders Fogh Rasmusseniin ja halunneet keskustella lehdistön toiminnasta. Fogh Rasmussen kieltäytyi tapaamisista sananvapauden vaalimisen takia.




No comments: