2005-12-23

Mitä kirjoitetaan.. mitä jätetään kirjoittamatta

Siinä missä sensuurilla estetään asioiden nousemista julkisuuteen voidaan valikoivalla kirjoittamisella vaikuttaa vielä tehokkaammin siihen millaisena julkisuus näyttäytyy alaspäin ja kenen intressejä annettu kuva palvelee tehokkaimmin.

Viime vuodet tämän demaristanin vallitsevana totuutena on ollut se että kaikki menee päin seiniä, ahneet yritykset siirtävät tuotantoa ulkomaille ja työt katoavat ja kaikki kurjistuu ja kaiken alku ja paha on raha. Kehityksen eräs ikoni on ollut Wärtsilän Turun moottoritehdas jonka toiminta ajettiin alas ja tuotteet siirrettiin yhtiön muille tehtaille, pääosaltaan Vaasaan tai Triesteen. Julkinen totuus oli se miten yritys ahnehti ja miten ihmiset menettivät työnsä.

Mutta mitä ei kerrottu on merkitsevämpää. Suunnilleen heti lopettamispäätöksen jälkeen ympäröiviltä teollisuuspaikkakunnilta lähtivät rekrytoijat viivana Turkuun palkkaamaan Wärtsilältä vapautuvia ammattitaitoisia koneistajia sillä alan rautaisista ammattilaisista on nykyisellään oikeasti pulaa. Tästä ei kuitenkaan kukaan kirjoittanut..

Hyvä kysymys on sitten että miksi ei ?

No comments: