Varo vaan käsittelee sitä miten eri ihmiset ovat purkaneet blogeissaan luonnonkatastrofin aiheuttamaa suuttumusta ja angstia erinäisin tavoin. En kuitenkaan itse ainakaan oikein tunne noita nimenomaisia tunnetiloja oikein henkilökohtaiseksi sillä suuttumus oikeastaan minusta vaatisi jonkin objektin jolle suuttua ja luonnonkatastrofeissa sellaista ei ole tarjolla.
Jotkut katastrofit ovat vielä jotenkin kytköksissä muutoksiin ekologiassa ja ihmisen toimiin mutta kenelle sitä oikein suuttuisi jos mannerlaattojen liikuntasaumaan patoutunut jännitys laukeaa ja jurskauttaa maankuoren kappaleita hivenen verran suuntaansa ja oheisvaikutuksenaan tuhoaa parisataatuhatta ihmiselämää meren rannoilla.
Tuollaiset asiat vain sattuvat. Mannerlaatat liikkuvat fysiikan lakien ohjaamana sen saman lämmön liikuttamana mikä on aikanaan mahdollistanut elämän synnyn tälle kolmannelle kivelle auringosta laskien, liikkuvat kunnes törmäävät toisiinsa ja takertuvat ohikiitävän lyhyeksi hetkeksi (geologisessa aikaskaalassa) toisiinsa ja nytkähätävät liikkeelle.
Sama kuin syövän kanssa. Se vain iskee ja vie mennessään rakkaan ihmisen mutta ei sitä voi eikä osaa vihata.
Se vain on.
2004-12-31
Lue varoen
Kaakkois-Aasian tuhossa media on keskittynyt siihen hävitykseen joka kohtasi Phuketin lomakohteita ja idyllisiä turistirantoja mutta ehkä totaalisin tuho on kuitenkin kohdannut Indonesian eristettyä Aceh:n maakuntaa jossa ei ole ollut turisteja ja josta on tähän mennessä kuulunut vain vähän uutisia (kenties siksi että jäljellä ei ole enää kovin montaa raportoijaa) mutta alueelta otetut sateliittikuvat kertovat omaa kieltään...
Kuvissa ei näyt yksityiskohtaisesti kuolemaa ja ruumiita mutta ehkä tuhon mittakaava välittyy täydellisemmin kuin mistään yksittäisistä valokuvista...

Keltavihreää virtaa..
Kaikkea sitä näkeekin
Eilinen menikin sitten reippaasti muuttopuuhissa. Oma lähiöresidenssini ei kylläkään kokenut paikanvaihdosta vaan olin muuttoapuna ystäväpariskunnalle jotka saivat uuden katon päänsä päälle. Itseasiassa melkeinpä paras lähestymistapa muuttopuuhiin. Näkee saaneensa aikaan jotain, saa hyvän mielen ystävien jeesaamisesta muttei tarvitse enää purkaa laatikoita eikä siirtää tavaraa hyllyihin. Kätevää :-)
Mutta kun katsasti uutta kämppää hieman tarkemmin niin ei voinut taas muuta kuin päivitellä sitä millaisia säätäjiä maailmasta löytyy. Intoa on rakennella itse mutta kykyä ja osaamista sitten pari dekadia vähemmän. Pienet pikaisesti tehdyt pintarakenteet vielä menevät mutta siinä vaiheessa kun näki kylpyhuoneen peilikaapin sähkökytkennät niin meinasi nousta hiukset pystyyn. (onneksi ei konkreettisesti, koestuskynä on kiva keksintö)
Miltäpä kuulostaa ratkaisu jossa liitos on tehty ilman mitään kotelointia, avonaisella sokeripalalla ilman suojauksia ja jännitteelliset ruuvinkannat täysin näkyvissä. Ja vielä kaiken kukkuraksi kaapin päässä käytetty jatkojohdonpätkässä VAIN JA AINOASTAAN JA AINA suojamaakäyttöön varattua keltavihreää johdinta virtajohtimena...
Voi sitä itsensä tappaa kai helpommallakin
Ok ok, eihän minullakaan mitään sähkärin papreita ole eikä lupia pieniinkään asennuksiin :-) mutta kun sitä edes senverran tietää miten pienet hommat tehdään oikein ja ennenkaikkea tietää rajansa ja sen mihin hommiin ei enää oma osaaminen riitä. Ja aina ainakin mittaa ja koestaa kaiken ennenkuin teloittaa itse itsensä 230 volttisella vaihtosähköllä.
Väliin tulee mieleen se että on oikeastaan pienoinen ihme että tässä maassa tapahtuu niin vähän sähkötapaturmia.

2004-12-29
Mietteitä illassa
Niin.
Siltä varalta että asia ei ole tullut selväksi rivienvälistä ei maailmalla tapahtunut ole jättänyt allekirjoittanutta mitenkään kylmäksi vaan olen omalta osaltani kantanut korteni kekoon katastrofin todellisten uhrien auttamiseksi*
Se mikä minun silmääni on tapahtuneessa pistänyt on täkäläisen median tapa omia katastrofi jotenkin länsimaiseksi katastrofiksi (ok, omaiset elävät suomessa toki kipeitä hetkiä mutta onko oikeasti tapahtuneessa kissankokoinen uutinen se että Aki Sirkesalo on kadoksissa..) vaikka todellinen tuhon kärsivät ne Intian valtameren rannikkoseutujen asukkaat joilta omaisten lisäksi katosi myös kodit ja ammatti kalastuslaivojen ruhjoutuessa syvälle sisämaahan ja satamien liuettua rannan liejuun. Ei heitä lennä kriisiryhmät evakuoimaan ilmastoituihin sairaaloihin, debriiffaamaan traumoistaan tai muutoinkaan kädestäpitäen taluttamaan uuden elämän alkuun.
Todennäköisesti vuoden päästä he ovat yhtä unohdettuja kuin Bam:n asukkaat tänään teltoissansa raunioittensa äärellä.
Mutta onhan se kauheaa että niin monet turistit menettivät myös kaiken omaisuutensa ja jäljelle jäi vain uimahousut jalkaan. Mitä nyt koti on edelleen euroopassa ehjänä, auto tallissa, vakuutukset kunnossa, rahat tilillä..
*) Vaikka kyllä katsoin peiliin itseäni ja totesin että enemmän tuossakin länsimainen lahjoittaja auttaa huonoa omaatuntoaan kertaluontoisella hyvällä teolla.. Maailma on täynnä hätää ja sitten sitä reagoi vasta richter 9.0:n järistykseen jota kauhistellaan, kaksinaismoralismin tunnustan mutta tuskin tuosta haittaakaan oli. En minä vain ole oikeasti niin hyvä ihminen.

Kansallinen rauma
Voi jösses
Median suhteellisuudentaju on tainnut sitten lopullisesti kadota Kaakkois-Aasian katastrofin osalta. Nyt MTV3:n oma pikku populisti Kari Lumikero (muutkin huomanneet) leimaa tapahtunutta jo suorastaan kansalliseksi traumaksi Suomenmaassa.
OK, onhan tuo tapahtunut hemmetinmoinen juttu ja kovin monilla Suomessa parhaillaan suuri huoli ja suru rakkaimmistaan ( Kaikkia voimia ja jaksamista heille, läheisen menettäminen on aina raskasta ) mutta taas on tainnut lööppitoimittajiin iskeä pahimmanlainen hysteria ja unohdus sille että on tätä kansaa ennenkin kohtalo koetellut ja tälläerää tsunamien uhreja on suunnilleen samanverran mitä yksistään suomessa kaatui miehiä rintamalla 39-44..
Paljon ja liikaa mutta pystyykö edes mahdolliset 200 henkeä vielä muodostamaan erityistä traumaa muussa kuin lööppikirjailijoiden teksteissä. Rakkaita ihmisiä kuolee joka vuosi liikenteessä paljon enemmän, arvaamatta, äkisti ja liian nuorina. Yhtä riipaiseva on suruviesti tulee se sitten nelostien risteyksestä tai saarelta maailman toiseltapuolen.

2004-12-28
Katastrofipornoa
Kaakkois-Aasian katastrofin yhteydessä ainakin oma huomioni on kiinnittynyt uutisten sensaatiohakuisuuteen ja välillä esiintyvään suoranaiseen kärsimyksellä mässäilyyn. Ikäänkuin maanjäristystuhojen inhimilliset tuhot eivät muutoin välittyisi tänne kotisuomeen kuin lähikuvilla ja myyvillä silminnäkijähaastatteluilla.
Tottakai täällä kotisuomessa odottaa todella suuri määrä omaisia ja tuttavia uutisia ja tiedonrippeitä siitä mitä oikeastaan on tapahtunut ja mikä on todellisuus kaikessa karuudessaan mutta ketä oikein palvelevat hysteeristen ja perheensä ehkä menettäneiden matkailijoiden haastattelut.
Kuinka moni haastateltava edes oikeasti haluaisi päätyä todellisuudessa osaksi pääuutislähetyksen kuvavirtaa silloin kun hän on todellisuudessa vain hädissään itsestään ja lähimmistään, kuka tuossa vaiheessa pystyy edes harkitsemaan vastausta kun mikrofoni työnnetään suun eteen, kamera zoomataan ensin naamaan, sitten paljaisiin jalkoihin ja rakkikoirana räksyttävä toimittaja alkaa tenttaamaan että olihan varmasti hirveää ja kamalaa.
Ketä tuollainen oikein palvelee. Kuka tuollaisia uutisia oikeasti haluaa.

Pieni ihminen
Vaikka omaakin omasta mielestään melko paatuneen luonteen uutiskuville niin vetää kyllä hivenen hiljaiseksi kun katselee uutisia ja tunti tunnilta kasvavaa kuolleiden määrää Kaakkois-Aasiassa. Siinä taas näkee kuinka pieni ihminen kuitenkin on luontoon verrattuna ja loppujenlopuksi melkolailla tämän pienen pyöreän pallon armoilla. Ei tarvitse kuin mannerlaatan heilahtaa kokoonsa nähden mitättömän vähän ja tuho on taas valmis..
Jossain yhteyksissä tuollainen on vielä kokemuksena terapeuttinen, esimerkiksi silloin kun itse istuskelee autiotuvassa vuoristossa sateen ja kohonneiden vuoristopurojen saartamana parempaa keliä odottaen, mutta liika on aina liikaa..
Kummallista symmetriaa on vain siinä että tämä järistys tapahtui lähes tunnilleen vuoden jälkeen edellisestä suurjäristyksestä joka surmasi 30 000 henkeä Iranissa Bam:n kaupungissa. Bam tuhoutui 26.12.2003 klo 01:56:52 (UTC), Indonesian järistys tapahtui puolestaan 26.12.2004 00:58:49 (UTC) .
Referenssinä US. Geological Surveyn webbisivut.

2004-12-27
Idiootit
Mediassa on UM:n toimintaa kritisoitu ja viimeksi MTV3:n uutisissa toimittaja suorastaan hyökkäsi UM:n tiedottajaa vastaan sillä argumentilla että MTV3:n uutisilla saattaa olla tietoa useammista kuolleista Aasian tuho-alueilla ja miksi UM on vahvistanut tässä vaiheessa vasta yhden suomalaisen kuoleman Sri Lankassa..
Ei hemmetti, mitä noilla toimittajilla oikein on korvien välissä. Kuvittelevatko nuo järjenjättiläiset että UM:n virallinen tiedotus voi luottaa samanlaisiin uutishuhuihin ja epämääräisiin ja varmentamattomiin silminnäkijälausuntoihin joihin myytäviä uutisia voidaan kylläkin jo pohjata ja että tuolta pohjalta voisi julkaista virallisia tiedotteita...

Optimistin viikonaloitus
Luontoäiti näytti taas jälleen kerran voimansa Kaakkois-Aasiassa mutta vanhan optimisti-pessimisti vitsin(*) hengessä voisi luoda silmäyksen tulevaan ja katsoa että asiat voisivat toki olla vieläkin huonommin.
Maanjäristykset ovat vielä lokaaleja ilmiöitä mutta jos joistain asioista pitäisi ottaa huolta niin päälimmäiset stressinaiheet saattavat piillä viattomien kirjainyhdistelmien H5N1 ja 2004 MN4 kätköihin..
Kirjaimet eivät sinänsä vielä huoleta mutta kun tietää että noista ensimmäinen kuvaa tälläerää Kaakkois-aasiassa muhivan Lintuinfluenssaviruksen proteiinirakennetta ja jälkimmäinen kohtuuttoman isoa kivenmurikkaa jonka osumatodennäköisyys kohotettiin vuodelle 2029 jo 2,2% mikä on jo tähänastisista asteroideista huippuluokkaa.
Jaa ja miksikö noista kantaa huolta.. Lintuinfluenssa ei vielä sinänsä ole niin vaarallinen koska tarttuakseen ihmiseen tuo pirulainen vaatii suoran kosketuksen siipikarjaan mutta flunssavirusten elämää tuntien on vain ajan kysymys milloin tuo virus kohtaa ihmisflunssaviruksen ja muuntaa kantajassaan sen proteiinin muotoon H5N1 joka on ihmisen flunssavirukselle aivan uudenlainen ja jolle ei ole mitään resistanssia olemassa. Lopputuloksen voi olla hyvinkin ärhäkkä pandemia ja kun muistaa että Espanjantauti tappoi v 1918 maailmassa n 40 miljoonaa ihmistä niin voi jo ymmärtää stressinpoikasen..
Ja mikäkö siinä kivessä. Ei se kivi mitään mutta se jysäys ja 6 kilometrin kraateri saattaa haitata hieman eloa osuma-alueen lähistöllä..
Hyvää alkavaa vuotta t. optimistinen tietotoimisto !

-Pessimisti: "Voih, asiat eivät voisi olla enää huonommin..."
-Optimisti: " Voi, kyllä ne voisivat olla"
2004-12-26
Suhteellinen maailmankaikkeus
Einstein aikanaan tiesi että kaikki on suhteellista, tänään taas sai tuta sen että mies oli oikeassa. Käsite "lähellä" on aina kovin joustava mittasuure.
Jutun taustoja ei liene tarvetta selventää sen enempiä kuin kertoa että ajellessamme jouluretken saunalta kaverin kanssa kotiinpäin sai kaveri suhteellisen puhelun jonka sisältönä oli pääpiirteissään se että kaverin läheiseen sidosryhmään kuuluva henkilö X sijaitsi viettämässä iltaa jossain IKEA:n lähistöllä Espoossa ja kaipasi jotakuta ajamaan hänet ja autonsa takaisin kotiin.
Siinä sitten hetken kaveri ehti aprikoimaan diplomaattisesti kestävintä ratkaisua ja pidimme palaveria bussipysäkillä ja ehdin siinä enteellisesti laukaisemaan ääneen ajatuksen että naisväen mittakaavassa "lähellä" voi tarkoittaa mitä tahansa paikkaa läntisessä Espoossa ja mitäpä kävikään kun kuskiksi lupautunut kaveri soitti ja kyseli tarkempaa osoitetta mihin hänet pitää kuskata..
Noh.. selvisi sitten se että osoite sijaitsee Siikajärven kupeessa linnuntietä n. 9,5 kilometrin päässä IKEA:sta.. maantietä pitkin vielä vähäsen etäänpänä... Lähellä ja lähellä.. Kaikki ON suhteellista :-)

Kevyttä joululukemista kevein ajatuksin
Eihän sitä aikuisena niin jaksa edes kaivata lahjoja mutta aina sitä on kiva jotain saada ja tälläkertaa ainakin yksi paketti oli mieleinen.
Ehkei-niin-yllättävästi (kun olin hieman vihjaissut..) lahjapaperin kätköistä kuoriutui esiin jo hieman odotettu ja kaupassa hypistelty Michael Burleighin kirjoittama historiikki Kolmas valtakunta joka ainakin näin ensintutustumisella vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta katsaukselta siitä miten kaikki oikeastaan kävikään. Likipitäen 1000 sivua tanakkaa tekstiä ilman kummempia kuvia ja lopussa vain kevyehkö karttaliite, tiiliskivi johon kelpaa syventyä pimeinä talvi-iltoina.
Ainakin nopeasti selaillen kirja näyttää taas paljastavan suomalaisen koululaitoksen pinnallisuuden ja historianopetuksen heikkouden. Kouluhistoriassa jaksetaan kyllä keskittyä siihen miten suomalaisessa savupirtissä asusteltiin ennenwanhaan ja miten isä kävi metsällä pyytämässä hirven mutta vastaavasti viimevuosisadan suuret inhimilliset katastrofit sivuutetaan parilla sivulla ja todetaan että ensin oli Weimarin Saksa ja sitten tulivat Natsit ja natsit olivat Pahoja (TM) tai vastaavat lauseet Venäjän vallankumouksesta ilman että Stalinin diktatuuria edes sen tarkemmin ruodittaisiin kuin korkeintaan sivuviittauksella Gulagiin ja siihenkin hyvin hyssytellen.
Ei pohdintaa siitä miten kaikki oli mahdollista, ei pureutumista ihmisen perusluonteeseen ja siihen miten nuo kaikki totalitariat toimivat, millainen psykologia noita koneistoja pyöritti, miksi tavallisesta rivikansalaisesta tuli Natsien äänestäjä, keskitysleirien portinvartija, KGB:n ilmiantaja, Stasille raportoiva naapurinkavaltaja, liipasimenvetäjä vuodelta 1918 tai vaikkapa 70-luvun stallarinuori.
Herää vain mieleen retorinen kysymys "miksi". Miksi keskitytään keskiajan hirvenhiihtäjään (ok, kiinnostavaa tuokin mutta kun opetusresurssit ja aika on rajallista..) samalla hyläten oleellisemmat aiheet ja lähihistorian kipeät kohdat.
Ikääkuin toivoen että historia toistaisi taas itseään ja Karpon - Mooren akselin yksisilmäinen kritiikitön populismi pääsisi leviään valtoimenaan ilman että kansalaisille annettaisiin kyky katsoa kokonaisuutta laajemmalta..
Täytyy jatkaa kirjan kahlaamista ja kommentoida jos eteen hyppää jotain kiintoisaa.

(e)X-mas
Joulu sitten tuli ja meni ja jäljellä enää viimeiset Tapaninpäivän edustukset. Erilainen joulusta tosiaan tuli mutta siitäkin selvittiin vaikka jatkuvasti olikin sellainen olo takaraivossa että jotain puuttuu kokonaisuudesta, niinkuin puuttuikin, ja voi olla että menee vielä pitkään ennenkuin kaikki eheytyy. No vähän kerrassaan, vähän kerrassaan.
Sitä vain tuossa joulunpyhinäkin ehti muutamaan kertaan miettimään että miten se onkin ihmisen elossa niin että kun kaikki on suunnilleen OK ei ystävistään jaksa iloita aina niin kovin paljoa mutta nyt kun kaikki ei ole OK ei ole sellaista päivää jolloin ei muistaisi olla onnellinen siitä että ympärillä on ystäviä joihin voi luottaa täysin ja joilta tietää saavansa aina hetken aikaa jos sitä todella tarvitsee.
Kun jaksaisi vastakin olla siitä iloinen ja onnellinen.

2004-12-24
Hyvää Joulua !
Hyvää Joulua ja joulunaikaa kaikille tutuille ja tuntemattomille. Eiköhän tästäkin vielä joulu saada aikaan vaikka vähän erilainen joulun onkin luvassa (jos erilaiseksi ei laske joulua 1998 Mission beachilla ausseissa..) ja kokemuksena taas uudenlainen. Seuraavaksi onkin ohjelmassa siirtyminen joulupuuron äärelle!
Hyviä jouluja ja joulunaikoja
Hyviä jouluja ja joulunaikoja
2004-12-22
Ajatuksen aihetta
Slashdot | What Happens To Your Data When You Die?
Pikkujoulun jälkeinen työpäivä ei ole todellakaan niitä tuotteliaampia mahdollisia ja SQL-käskytyksiä setviessä sitä lipsahtaa herkästi slashdotia silmäilemään mutta tämä vanha keskustelunsäie herätti mieleen paljon ajattelemisenaihetta. Mitä oikeastaan minun datalleni käykään kun aika joskus minusta jättää.
Monella meistä alkaa olla kovalevyllä, kenties salasanan takana, paljon sellaista materiaalia jonka soisi päätyvän omaisten haltuun ja toisaalta myös sellaistakin materiaalia jonka toivoisi katoavan sen siliän tien jälkiä jättämättä..
Isovanhempiemme ja vanhempiemme kuva-arkistot ja aikalaismuistelmat löytyvät kansioista, mapeista ja kirjoituspöydänlaatikoista mutta mite meidän jälkikasvumme pääseekään perille siitä keitä me oikein olimmekaan ja mitä me teimmekään jos kaikki muistot ovat salattuja, salasanalla suojattuja, formaatiltaan vanhentuneita tai hajonneella kovalevyllä.
Tiedostoformaatteja en pitäisi niinkään suurena ongelmana sillä jos vain jossain säilyy formaatin speksaukset niin 100111001110101-informaation voi aina koodata uudelleen auki mutta miten turvata tietojen säilyminen ja tavoitettavuus ?
Toinen mielenkiintoinen kysymys on sitten se että jos tästä työmatkalla jään hkl:n sinisen bussin liiskaamaksi (koputtaa puuta) niin miten tieto tuosta sitten päätyisi kaikille ystäville ja tuttaville ja minä en vain yksinkertaisesti katoaisi selittämättä mustaan aukkoon.
Vanhassa yhteisöllisyydessä usein kaverit ainakin etäisesti tuntevat toisiaan ja tieto liikkuu suusta suuhun mutta entäpä nykyään. Jos ystävä on "olemassa" pääasiassa messengerin kaverilistassa niin kuka oikein asiasta kertoisikaan.
Yksi vaihtoehto olisi tietenkin rakennella tuollainen ohjelmallinen kuolleen miehen kytkin joka ajaisi koneessa tietyt ennaltamääritellyt prosessit ja lähettäisi meilit liikkeelle jos tunnuksella ei kirjauduttaisi sisään riittävän usein mutta tuossa lienee sitten riskinä inhimilliset virheet ja pienen unohdukset aiheuttamat turhat järkytykset jos tiedot kuolemastani olisivat turhan ennenaikaisia..
Hankalaa..

2004-12-21
Vanhaan malliin naapurissa
Taas jälleen päivän uutiset kertovat omaa kieltään siitä mitä naapurimaassamme oikein on meneillään ja mihin suuntaan yhteiskunnan kehitys liikkuu:
Stalinin vallan aikana Isä aurinkoisen arvosteleminen saattoi lähettää liian avosuisen neuvostokansalaisen nauttimaan leirielämän autuuksista Kolyman siirtoloihin ja nyt näyttäisi siltä että häkki alkaa heilahtamaan Putin suuren arvostelemisesta. Toki nyt ensialkuun linnatuomioon tarvitaan suoranaista herjaamista mutta eiköhän kohta olla jo siinä pisteessä jossa pelkästä arvostelmisestakin aletaan toisinajattelijoita rankaisemaan.. aika näyttää..
Oma lukunsa on sitten koko Jukos-sotku huutokauppoineen ja salamyhkäisyyksineen. Venäjän ongelmana on ennen pidetty rikollisuutta ja suojelurahojen maksamista mafialle mutta taitaa siinä maassa suurin mafia pitää hoviaan Kremlin muurien suojassa ja todellisia lunnaita joudutaan maksamaan valtakoneistolle tai muutoin voidaan firma kuin firma muutamalla lainsäädännöllisellä toimenpiteellä pilkkoa palasiksi ja siirtää kulisseissa vallalle mieluisammille omistajille.. vai pitäisikö sanoa marioneteille..
Sitten vielä ihmettelevät miksi Euroopassa Venäjään suhtaudutaan välistä hyvin ennakkoluuloisesti ja yritysten halu toimia ja investoida alueella ei ole suurin mahdollinen..

Älä koskaan luota.. tarkasta
Murphy on lakeineen oikeassa, jos järjestelmään jättää mahdollisuuden virheeseen, se todennäköisesti joskus tapahtuu vaikka miten luottaisi ihmisen huolellisuuteen.
Taas hyvänä esimerkkinä se että vaikka tuotantoprosessissa onkin syötettäville tiedoille tarkastukset yhteen kertaan, ei se vielä välttämättä takaa kaiken oikeellisuutta vaan jostain nurkantakaa voi testausvaiheeseen livahtaa laite jonka data on joko syöttämättä tai korruptoitunutta ja päästä lävitse liian luottavaisista automaattitarkastuksista. Kone kun ei osaa edelleenkään oma-aloitteisesti huomata virheitä vaan sille mokomalle joutuu asettamaan tarkastusrajat 1 kerrallaan halutunlaisiksi.
Joten mitä taas opimmekaan tästä: Kriittiset tiedot pitää vielä kertaalleen tarkastaa testauksen yhteydessä ja varmistaa siten että lähtevä tavara on tilauksenmukaista vaikka aiemmassa vaiheessa olisi jo kertaalleen tarkastukset poka-yoken hengessä ehkäisemässä virheitä kertaalleen ja vähentämässä kaksinkertaisen työn riskiä..

2004-12-20
Kaipaus
*Huokaus*
Siitä on jo kohta vajaat 2 kuukautta kun Isä poistui keskuudestamme..
Ja ehkä vasta nyt sen alkaa hiljalleen kaikessa lopullisuudessaan tajuamaan. Sen että vaikka mielessä oliksikin monia asioita joita haluaisi Isälle kertoa ja mieleen pomppaisikin ajatus että "tuosta pitäisi sanoa" on se mahdotonta ja läheistä ja niin kallista ihmistä ei enää ole..
Elämä on pirullinen paikka.

Wanhan vallan henkeä
Rakennuksilla ei välttämättä ole sielua mutta niillä on on oma henkensä.
Päivän aloitimme aamusaunalla firman edustustiloissa Vuosaaren sataman kupeessa ja täytyy todeta että niissä tiloissa oli taas aivan oma henkensä. Vanhan valtionyhtiön perimä näkyi kaikkialla pienissä ja viimeistellyissä 60-70-lukujen henkeä tavoitelleissa yksityiskohdissa ja saunassa saattoi suorastaan aistia niiden herrasmiessopimusten hengen joita niillä lauteilla on menneen vallan vuosina solmittu.
Tietyllätapaa aikaa jota EI todellakaan osaa kaivata kaikkine suomettumisineen mutta toisaalta aikaa jolloin kaikki on ollut niin kovin yksinkertaista käsittää ja hahmottaa...

Työpakko
HS Verkkoliite - Tuoreet - Kotimaa
" Kuntaliiton suunnittelujohtaja Reijo Vuorento ehdottaa alle 25-vuotiaiden ohjaamista pakkotöihin kolme kuukautta kestäneen työttömyyden jälkeen."Ei hullumpi idea mutta miksi ihmeessä vain alle 25 vuotiaille tuollainen ehdotus ? Eikö samaa pakko-ohjausta voisi soveltaa myös kaikkiin ikäluokkiin vai lieneeköhän taustalla se että nuoret ovat ainoa ihmisryhmä joka ei ole saavutettujen etujen puolustamiseen fakkiutuneen ay-liikkeen suojeluksessa ja siten vapaata riistaa tehostustoimenpiteille..
2004-12-19
Viikonloppuja
Joulu lähestyy vääjäämättä ja joulunalusajan ohjelma on taas harvinaisen hyvin bookattu. Viikonloppuna ehtinyt näkemään jo 3 ystävää joulua toivotellen ja viikolla pitäisi muiden rientojen lomassa vielä toimittaa parit pienet joulupuketit perille asti. Kiirettä pitää, sanoisin, mutta mikäs näitä rientoja rientäessä.
Huomenna olisi sitten vuorossa duunissa yhden osaston kehityspäivä aamusaunoineen ja illallisineen ja tiistaina vielä yhdet pikkujoulut joten ei tästä ainakaan tylsistymään ehdi. Ja töissä mukavasti lämmittää mieltä saatu positiivinen kannuste ja palkinta:

Omatoiminen ja ennakkoluuloton osaamisen ja työmenetelmien kehittäminen ja jakaminen ryhmän oman strategian mukaisesti. Oppimisen ilmapiirin edistäminen. Laajakatseisuus oman työkentän ulkopuolelle ja uusien asioiden nopea hyödyntäminen asiakkaan menestymiseksi.Ei hullumman kuuloista, sanoisin, vaikka itse onkin jäävi kommentoimaan kommentteja. Ja kyllähän tuo pieni kannustepalkkiokin lämmittää mieltä: Lahjakortti Chef Wotkinsin lihatukkuun ! Pelkkä tuotelistan selaileminenkin saa aikaan amatöörikotikokissa tietyn Pavlovinkoiramaisen reaktion.. Mitähän sitä oikein ostaisikaan !
2004-12-17
Tulikettu
Avoimen lähdekoodin webbiselainvaihtoehto Firefox sai vihdoin suunnitellun näkyvyyden kun tukijoiden keräämä mainos sai päivänvalon The New York Timesin sivuilla. Mainos sinänsä olisi voinut ilmestyä jo aikaisemminkin mutta todelliseksi haasteeksi osoittautui se miten 10 000 lahjoittajan nimet saatiin samalle sivulle siististi. Lopputulos on kuitenkin yksinkertaisen tyylikäs ainakin minun silmissäni.
Sopii toivoa että tuo tarttuu monen lukijan silmiin ja että ihmiset tajuavat että webbiselaimen vaihto ei ole niinkään aatteellinen teko vaan ihan oman edun mukaista sillä mikkisoftan Internet Exploderin tietoturvan taso on tunnetusti mitä on. Ei ne haitta- ja vakoiluohjelmat sinne koneelle verkosta ihan ilman syytä siirry vaan yleensä ne tarvitsevat IE:n kaltaisen matopurkin joka haluaa asentaa käyttäjältä mitään kysymättä koneelle yhtä ja toista häiritsevää..

2004-12-16
Vastustamme terrorismia
Terrorismin vastainen sota saa aina vain makaaberimpia muotoja. Parhaillaan Yle:n silminnäkijässä käsitellään murhamysteeriota Makedonian malliin.
Taannoin Makedoniassa surmattiin "terrorismin vastaissessa" operaatiossa 7 miestä joiden epäiltiin suunnittelevan terrori-iskuja länsimaisia kohteita vastaan. Tai näin ainakin asia uutisoitiin. Nyt kuitenkin on maassa tapahtuneen vallanvaihdon jälkeen selvinnyt että nuo 7 olivat tavallisia laittomia siirtolaisia matkalla länsi-eurooppaan ja koko operaatio tarkoituksella lavastettiin kalastelemaan Yhdysvaltain suosiota..
Tapahtumat ja asekassit lavastettuja, Koraaninsäkeitä väitetty kirjeiksi Osamalle, ruumiit raahattu löytöpaikkaan muualta..
Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Totuusministeriöstä päivää
Bush Prepares for Possible GPS Shutdown
GWB tyhmemmän älynväläykset tuovat väliin mieleen turhankin elävästi kirjan 1984 kaikkine käänteineen. Nyt idealistalla näyttää olevan suunnitelmat sulkea ainakin osittain navigointiin käytettävä GPS-verkko mahdollisen terroristihyökkäyksen tapahtuessa jotteivät pahat pojat pääse hyötymään tekniikan hedelmistä.
Kaunis ajatus mutta ikävä kyllä samaan aikaan GPS:stä on tullut mm. siviili-ilmailun ja merenkulun yksi tukipilareista ja vaikka periaatteessa kaikissa laitteissa pitäisikin olla myös varajärjestelmän tekniikan nikottelun varalle niin en viitsi lähteä spekuloimaan sitä millaisia seuraamuksia moisella järjestelmäsululla voisi olla..
Sopii toivoa että Eurooppalainen Galileo-järjestelmä saa ilmaa siipiensä alle ja jenkkien sateliittinavigaatiomonopoli saa pätevän haastajan Atlantin tältäpuolen
Via Slashdot

Rakenteiden kauneutta
HS Verkkoliite - Maailman kuvia
Monista nykypäivän rakennuksista voidaan olla montaa mieltä mutta täytyy tunnustaa ett vasta-avatussa Viaduc de Millau-sillassa on sitä jotain elämää suurempaa henke seistessään 343 metriä korkeana rakennelmana laakson pohjaan vajonneiden pilvien yllä ( 9.12. kuva, suora linkitys ei onnistunut )

Kreikkalainen ratkaisu
YLE uutiset
Kreikkalaiset näyttävät ottaneen käyttöön huomattavan lepsut otteen kaappaustilanteissa, mikään ei edes räjähtänyt ja kukaan ei edes haavoittunut varoituslaukauksissa.. Mitä peliä se sellainen oikein on.
Olisivat kutsuneet paikalle Venäjän sankarilliset erikoisjoukot vapauttamaan sekä panttivangit että terroristit hengestään ja selittämään sitten medialle kirkkain silmin että räjäyttelyn aloittivat terroristit eikä omassa toiminnassa ole koskaan mitään vikaa...

Turhautuma
Pitäisi aina ensin selvittää kaikki olemassaolevat todennäköiset virhesyyt ennenkuin lähtee pureutumaan yhteen vaihtoehtoon sen tarkemmin mutta joskus puhdas sattuma ohjaa väärille urille. Mikä todennäköisyys nyt sillekin pitäisi laskea että juuri samaan aikaan kun itse on kääntämässä testausohjelmistosta jakeluversiota kehitysympäristön työkaluilla ilmenee takkuilua myös eräällä tietokantaserverillä jolloin distron datalinkin toimimattomuus ikäänkuin ohjaa kehittäjän debuggaamaan omaa koodiaan epätoivon vimmalla vaikka vika onkin aivan toisaalla..
Turhauttavaa...
Turhauttavaa...
2004-12-15
Lego-logiikkaa
The Goldfish Online
Täytyy nostaa hattua tälle mekaniikkasuunnittelijalle. Kyllähän sitä itsekin lapsena Legoista kaikkea väkerteli ja tekniikkalegoilla toteutti mutta toimivien logiikkaporttien (AND, OR, NAND ja niinpäinpois) rakenteleminen on jo aivan toisen skaalan haaste mekaaniselle hahmoituskyvyllle.
Täytyy tunnustaa että noiden loppupään logiikoiden kanssa voisi kulua aikaa ja kirosanoja jos niitä joutuisi puhtaalta pöydältä rakentelemaan ilman mitään lähtökohtaa tai vihjettä ja viimeistään tuon flipflopin kanssa voisi tulla itku :-)
Tietenkin mekaaniset tietokoneet ovat näin puolijohdelogiikoiden aikakaudella hieman menneentalven lumia...

2004-12-14
Joulunalunaikaa
15. yön sijaan 15. päivää odotellessa.
Joulukirjeet pitäisi saada valmiiksi ja postiin sukulaisille ja muut hommat hoidettua siinä sivussa mutta eiköhän tämä taas tästä. Kirjekuoret alkavat olla jo onneksi valmiina joten kohta enää ei puutu muuta kuin sisus niille. Onneksi tässä on sentään vielä 24h aikaa viimeistellä urakka ja saada kaikki kuntoon mutta oikeastaan tämän varaan minä olin myös laskenutkin. Jos ei mitään yllättävää satu niin kaiken pitäisi taas onnistua taiteen sääntöjen mukaisesti..
Ovat nämä toisaalta hieman työläitä perinteitä mutta toisaalta myös noita kortteja ja kirjeitä on myös kiva saada ja kuulostella kuulumisia. Tosin sattuneista syistä suvun tässä vastikään näki koolla ja kuuli tärkeimmän mutta silti.. Ehkä joulukirjeissä jo vähän positiivisempia sävyjä mitä viimeaikain tapahtumissa muutoin

2004-12-13
Maanantai-ärsytys jatkuu..
Ja kun on maanantai niin on maanantai ja ärsytyskynnys on edelleen matalalla.
Vilkaisin ohimennen iltiksen lööppiä ja mikäpä muukaan silmille pomppasi kuin tämän syksyn ehdoton hypesana. En tiedä kuka on tuon lööppien kukkasen alunperin keksinyt ilmeisen pysyväksi vitsaukseksi mutta ihmiskunta tuskin kokisi menetystä jos salarakkaan ideoija raahattaisiin saunan taakse ja lopetettaisiin siihen paikkaan.. ainakin noinniinkuin vertauskuvallisesti..
En tiedä onko minulla sitten vain jokin omalaatuinen sana-allergia mutta jotenkin tuo sana kuulostaa kokonaisvaltaisen vastenmieliseltä ja joka ** kerta suorastaan hyppää löpistä lukijan silmille.
No.. ehkä tuo lässytyssana on jokin seitsemän-päivää kansanosan oma juttu mutta en pistäisi pahakseni jos sananvapautta ainakin tuon kielikukkasen osalta rajattaisiin. Jos nyt jostain pitää sitten tuolle juorukansalle kirjoitella niin mihin ihmeeseen kielenkäytöstä on rakastajatar hävinnyt...
Muutoin tänään oli ilmeisemmin herra Murphyn vapaapäivä.. ei yhtään tarkastajaa matkassa vaikka lippu majailikin kotosalla..

Mainoskuvotus
En katso itseäni kovin tiedostavaksi kuluttajaksi tai varsinaiseksi markkinatalousyhteiskunnan kriitikoksi mutta jossain tulee raja vastaan myös bisnesihmisellä sen suhteen millainen mainonnan asennemaailma alkaa lähinnä kuvottamaan kuuntelijaa ja tälläkertaa pohjanoteerauksen vetävät kyllä Gigantin joulumainokset..
Okei. Joulu on kaupallistunut juhla mutta onko sitä pakko alleviivata noin selkeästi ja teennäisesti kun kyseessä ei ole edes ironiaan tai sarkasmiin pohjautuva mainos vaan ulkoasultaan ja tyyliltään pelkkä jenkkihenkinen mainoshapatus pukkeineen, poroineen, tonttuineen ja lentävine rekineen.
Pukki, minulla ei ole kuin yksi toive, että maailmassa olisi rauha.. ja sitä ja tätä ja tuota lelua ja laitetta siihen päälle
Okei. Joulu on kaupallistunut juhla mutta onko sitä pakko alleviivata noin selkeästi ja teennäisesti kun kyseessä ei ole edes ironiaan tai sarkasmiin pohjautuva mainos vaan ulkoasultaan ja tyyliltään pelkkä jenkkihenkinen mainoshapatus pukkeineen, poroineen, tonttuineen ja lentävine rekineen.
Loistava alku viikolle
Mieltäylentävää huomata työmatkallaan että lompakko on jäänyt toisen takin taskuun ja killuu naulakossa kotosalla kortteineen ja matkalippuineen. Onneksi sentään ei matkalle osunut yhtään lipuntarkastajia lisäämään maanantaiketutusta ja tuottamaan lisäharmia mutta saas nähdä kuinka käy kotimatkalla minun murphyn lain tuntien..
Kerpele
Kerpele
2004-12-12
Rankkaa elämää
Näin vanhemmiten viikonlopunvietoista on tullut todella rankkaa viihdettä. Eilenkin oli ohjelmassa peräti piparkakkutalkoot ja saunomista vanhemmilla, vai pitäisikö sanoa nykyään äidin luona, ja sitten kiltisti kotio nukkumaan. Tosin aamulla kyllä riitti väsymystä siihenmalliin että uni oli myös taas tarpeen.
Muutoin ei paljoa raportoitavaa viikonlopusta, sitä samaa kuin ennenkin ja samanlaisin fiiliksin. Ei kummempia mutkia mihinkään suuntaan eikä liikaa energiaa oikeastaan mihinkään. Kämppää taas tuli järjesteltyä ja ostettua keittiönpöytää koristamaan sähkökynttelikkö ja kynttilälyhty makuuhuoneen pöydälle valaisemaan kaamosta.

2004-12-10
Yksi vastuu vähemmän
Jos oloa voi jollain keventää niin ainakin keskiviikkoinen lippukunnan vaalikokous sitä osaltaan teki ja syksyn ajan puheissa ollut lippukunnan sukupolvenvaihdos saatiin luotsattua luovasti lävitse. Nyt ei sillä sektorilla ole minulla ainakaan virasta riippuvaa vastuuta vaan voi keskittyä hieman kevyemmin harrastamiseen vapaana johtajana. No.. olisi siellä tulossa yksi Lapin vaellusleiri järjestettäväksi ja muuta pientä sensellaista mutta sehän on jo aivan eri asia..
Eipähän tuo vielä ihmeitä ole tehnyt mutta tämän kaiken kaamoksen keskellä ainakin vähän jeesaa oloa ja fiilistä ja selkeyttää ajatuksia kun ei tarvitse yrittää kantaa ihan kaikesta vastuuta tai potea huonoa omaatuntoa siitä kun kaikesta ei ehdi kunnolla kantaa vastuuta.

2004-12-08
Kuinkahan oli
Sarjassa huomioita maailmanmenosta:
Lyhyen uutisen perusteella ohjaaja Oliver Stone on antanut kunniaa Kuuban Fidel Castrolle siitä ettei hän ollut iästään huolimatta valinnut leikkauksen ajaksi nukutusta vaan oli antanut itsensä operoida paikallispuudutuksessa. "Et levännyt vaan halusit silloinkin tehdä töitä" oli Stonen sanoma Castrolle mutta olikohan tuossa sittekään koko totuus..
Ettei vain Fidelillä ole jo vähän pelkoa persiissä siitä että aika on ajanut talousjärjestelmästä ohitse ja olisi pian käynyt nukutuksen aikana kuin entiselle kosmonautille jolta katosi kotimaa lennon aikana ja vallankahvassa olisivatkin olleet jo toiset miehet jos diktaattori olisi hetkeksi hellittänyt...

Russofobiaa
Otteet naapurimme retoriikassa senkun vain kovenevat. Nyt olemme ilmeisemmin jo russofobisia jos emme heti niele kaikkinen karvoinemme Putinin juntan virallisia totuuksia ja hyväksy ehdottomasti Vladimir suuren isällistä ohjausta.
Ilmeisemmin ystävämme idässä olettavat että kauppapolitiikan nimissä me sulkisimme vain kiltisti silmämme ja korvamme sille mitä venäläiset puuhaavat oman etupiirinsä sisällä, Ukraina mukaan lukien, emmekä edes kritisoisi pieniä presidenttiehdokkaiden myrkytysoperaatioita tai muita vastaavia kulissientakaisia operaatioita. Vainoharhaahan tuollaisesta puhuminen luonnollisesti on..
Ikävä kyllä Vladimir, me emme ole sittenkään unohtaneet sitä millaista on joutua venäjän etupiiriin ilman omaa tahtoamme. Siitä on nyt 65 vuotta.

2004-12-07
Kuvatulva
Entisaikain ongelma on se ettei kovinkaan paljoa valokuvia ole olemassa menneestä ja entistä elämää on tähystettävä harvoista perhepotreteista joiden lavastuksellisuus heikentää aikalaiskuvaa. Tämän päivän ongelma lienee se että kuvamateriaalia tuotetaan niin kovin paljon että hyvät otokset hukkuvat harmaaseen massaan ja kenelläkään ei ole enää aikaa käydä kaikkea lävitse.
Digikameran muistikortille saa napsittua parisataa korkealaatuista otosta tai useita satojan heikkolaatuisempia ja sitä sitten tulee myös kuvattua enemmän. Hyvänä referenssinä kehityksestä lienee se tieto minkä partiokaverini itsenäisyyspäivän juhlassa mainitsi. Yksistään viime kesän kesäleirin viralliseen arkistoon kertyi leirin kuvaajilta 22000 valokuvaa ja sitä kuinka paljon koko leiriä kuvattiin ei edes saata arvella. Itse näpsin vajaat 160 ruutua diaa tapahtumista joten ei ole ollenkaan ylilyötyä arvella että puhutaan yksintein sadoista tuhansista kuvista..
Tämä tarkoittaa taas sitä että kuvien arkistointi on aihe johon itse kukin joutuu jatkossa panostamaan aina vain enemmän ja enemmän ja itsekin tässä juuri olen katsellut eri ohjelmavaihtoehtoja kuva-arkistonsa tueksi.
(sivumennen sanottuna pikkuläppäri + wlan-verkko kotona on kiva asia, voi vielä ennen nukkumaanmenoa päivittää asiota sängystäkäsin )

Informaatioähkyä: newsmap
newsmap
Viestinnän kehittyminen tuottaa aina vain uudenlaisia tapoja jäsentää uutisivirtaa, Google News oli yksi välivaihe mutta nyt tuon päälle on rakennettu visuaalinen käyttöliittymä newsmap joka mappaa otsikot väri- ja värisävykoodatuksi pinnaksi näytölle.
Mutta mitä noilla otsikoilla ja reaaliaikaisuudella sitten välttämättä tekee. Uutisia tuotetaan jokatapauksessa enemmän kuin yksilö ehtii sisäistämään jolloin voidaan kysyä että kannattaako keskittyä raakadatan jatkuvaan prosessointiin vaiko kenties nauttia jatkojalosteista rajallisen aikansa puitteissa..
Mieleen tulee vain kohta Viivi ja Wagner jossa yhdessä stripissä Wagner pää turvonneena kärsi informaatioähkystä ja lääkäri ehdotti hänelle että hakisi aiheesta lisää tietoa netistä..
Newsmapiin törmäsin tätäkautta

Suomalainen suhteellisuudentaju
Okei. Suuret suomalaiset oli toki leikkimielinen kilpailu eikä vakavamielinen kansanäänestys mutta sen tulokset kyllä taas kertovat omaa kieltään siitä että kansanäänestykset ylipäätään ovat perin vaarallisia ja riskialttiita päätöksentekoprosesseja.
Tarkastellaampas hieman tarkemmin noita tuloksia. Top 3 lista nyt on vielä tietyllätapaa perusteltu. Mannerheim oli sotien ajan ennenkaikkea kansallinen ikoni ja elämää suurempi esikuva jonka henkinen vaikutus oli varmasti poikkeuksellinen. Rytin 2. sija taas ennenkaikkea loistava näpäytys Yle:n esiraadille joka jätti hänet pois alkuperäiseltä listalta valiten tilalle mm. Hertta Kuusisen kaltaisia todellisia "isänmaanystäviä" ja vaikka miehestä voikin olla montaa mieltä on Kekkonen totisesti vaikuttanut Suomen historiaan.
Mutta sitten tuo loppulista. Vaikka Ehnroot onkin ollut viimevuosien ajan kansallinen ikoni ja veteraanisukupolven henkilöitymä ei hänenkään saavutuksensa nyt niin erikoisia ole olleet että hän kuuluisi kaikenkaikkiaan kaikista kirkkaimpaan kärkeen ja tuon lippalakkipäisen muumimamman 5. sija on jo lähinnä surkuhupaisia. Mitä ihmettä T. Halonen on oikeasti saanut aikaan ja miten hän eroaa kenestäkään muusta rivipoliitikosta.
Mitä niin merkityksellistä että Sibelius tai Lönnrot jäävät taakse vaikka heidän nimensä ja perintönsä tulevat varmuudella kantamaan vielä vuosikymmenten ja satojen päähän. Suosittu presidentti hän voi olla mutta tämänkaltaiset äänestykset paljastavat armotta sen että suurella kansanosalla on hyvin puutteelliset kyvyt objektiiviseen harkintaan tunnepohjaisen fiiliksen sijaan ja päätöksentekoa ohjaavat ennemmin juorulehtien lööpit kuin asialliset faktat.
Kuka oikeasti olisi halunnut sitä että Euroalueesta, yhteisvaluutasta joka on ennenkaikkea talousjärjestelmän pohja ja peruskivi eikä niinkään nimellinen hypisteltävä maksuväline, olisi päätetty sillä fiiliksellä että se markka on niin kauhean kiva ja tuttu ja unohdettu että viime vuosikymmenen alussa maailmantalous heitteli "itsenäistä" markkaa kuin tiskirättiä ja maa oli pelottavan lähellä maailmanpankin holhousta ja lopullista luottokelvottomuutta.

2004-12-06
Itsenäinen itsenäisyyspäivä..
Viikonloppu sitten ohitse. Reissu keskisuomeen tehtynä ja Isä saatettuna viimeiseen lepoon kotiin ja sukuhaudan suojaan.
Uurnanlasku minulle ensimmäinen laatuaan kun aina ennen sukulaiset ja tuttavat saatettu maan suojiin arkussa mutta kerta se näinkin ensimmäinen. Nyt ovat sitten kaikki varsinaiset muodollisuuden suoritettuna ja edessä alkaa olla uudenlaiseen arkeen sopeutuminen ja kaikki rutiinit.
Huomaa hyvin sen että hiljalleen tunnetilat alkavat tipoittain palailla pintaan kaikissa muodoissaan ja elo kaiketi sitäkautta hakeutumassa omiin uomiinsa. Vielä pitkä matka kuljettavana mutta eteenpäin päivä kerrallaan. Ainakin oli hyvä taas olla lippukunnan itsenäisyyspäivän juhlassa ystävien keskuudessa ja päästä vetämään lippukunnanjohtajan linjapuhetta lävitse ja sitäkautta taas palata normaaliin arkeen.

2004-12-03
Harmaata viikonloppua.
Työviikko taas paketissa ja viikonloppu edessä oikein peräti 3 päivän annoksena. Tosin viikonloppua kummasti varjostaa tietoisuus siitä että huomenna pitäisi istua autonrattiin ja matkata keskisuomeen Isän uurnanlaskuun. Siitä on jo kohta kuukausi kun Isä nukkui pois mutta olo on edelleen outo. Harmaa kuten ystäväni olotilaa onnistuneesti on kuvannut.
Mikään ei aiheuta sen suurempia tunnetiloja vaan kaikki on loppujenlopuksi tasaista harmaata. Sisällä pysyttelevä ja oloa painava haikea surumielisyys ja ikävä ei useinkaan nouse pintaan mutta yhtälailla ei töissä onnistumisistakaan saa niin paljon irti kuin ehkä voisi. Sellainen tietynlainen hyvä fiilis kyllä tulee kun näkee suunnitelmiensa alkavan hiljalleen toteutumaan käytännössä ja realisoitumaan entistä tehokkaammiksi toteutuksiksi mutta kai sitä siitäkin voisi olla iloisempi.
No, kaiketi tälläinen olotila kuuluu asiaan.

2004-12-02
Hyvä päivä
Kummallista ihmiselossa on se että kun normaalin työpäivän jälkeen raahautuu kotiin on normaalisti väsähtänyt loppuillan. Mutta kun normaalin työpäivän jälkeen juoksee tunnin pallon perässä huonon kuntonsa puitteissa niin sitten sitä on loppuillan energinen olo. Jotenkin ristiriitaista..
Mutta muutoinkin tänään oli töissä hyvä päivä. Aamupäivän palaverissa saatiin linjattua tuotetiedon hallintaa taas muutaman askeleen eteenpäin haluttuun suuntaan ja iltapäivällä ehdin rakentamaan testausjärjestelmän tietokantalinkitykset toimintakuntoon ja tilauksenmukaisuustarkistukset toimimaan. Väliin on päiviä jolloin tuntuu ettei saa aikaan sitten niin mitään ja väliin sitten projekti ottaa eteenpäin kunnon harppauksia.

2004-12-01
On tämä nyt kiva lelu
Aktiivinen säätäminen ja hermojenkiristyminen lienee vihdoin palkittu ja tämä bloggaus kirjoitellaan istuskellen makuuhuoneen nurkan lepotuolissa kone sylissä langattoman kotiverkon piirissä.
Eihän tämä pikkunäppärä läppäri tietenkään millään tuota pöytätyöasemaa korvaa mutta kovin paljon helpompi pitää mukanaan tai muuten vain vaihtaa hieman luovempaan ympäristöön kirjoittelemaan hommiaan tai muutoin vain rentoutumaan.

Blogi - vuoden sana
Merriam-Webster Online
Vuoden lopun lähestyessä alkaa julkisuuteen putkahtelemaan erilaisia tilastoja menneestä vuodesta ja tämä on yksi niistä. Sanakirjafirma Merriam-Webster on listannut vuoden hakusanat ja listan kärjessä paistattelee mikäpä muukaan kuin Blog.
Tulos on noteerattu niin lukuisissa blogeissa kuin myös maailmalla valtamedian piirissä ja uskoisin että johonkin ajankohtaisohjelmaan tuo varmaan Suomessakin vielä päätyy lähiaikoina. Erilaisen niche- ja elämäntapamediat ovat jo suomessakin asiaan tarttuneet ( mm. Ylioppilaslehti, Trendi sekä muutamat muut ) mutta valtamediassa ilmiöstä näkynyt vasta pieniä marginaalimerkintöjä tai sitten puhuttu vain noista perinteisemmistä juorupäiväkirjapäiväkirjoista ja unohdettu kehitys jonka myötä ainakin tuolla rapakon takana spesifisemmistä Blogeista on tullut jo osa mediaa.

pinseri: Jekku pikkujoulujen iloksi
pinseri: Jekku pikkujoulujen iloksi
Jos sinulla on tylsää ja ystäviä joilla ei ainakaan kovin vakavaa sydänvikaa.. :-)

Tapa mutta älä vain kiroile
Metromatka menee usein vielä torkkuessa ja silmiä availlessa sanan konkreettisessa mielessä mutta aamun Metro-lehdestä luettu artikkeli taas omalta osaltaan availi silmiä sen suhteen mitä tuolla rapakon takana on meneillään ja millainen asenneilmasto ainakin osassa maata vallalla.
Artikkeli käsitteli yleisellä tasolla jenkkien mediassa esiinnoussutta uusmoralismia ja konservatiivisuutta jota GB-tyhmemmän vaalivoitto on ennestään ruokkinut ja tehnyt umpijämähtäneestä asennenmaailmasta astetta salonkikelpoisemman ja nostanut raamattuvyöhykkeen punaniskojen asemaa ainakin muutamia askelmia ylöspäin.
Tämähän on tunnettua ja ei sinänsä ihmetytä maassa jossa erään satukirjan luomisopin 7 päivän ihmeellä on enemmän kannattajia kuin ties kuinka useasti todeksi todistetulla evoluutioteorialla mutta mielenkiintoisen värin artikkeliin antoi tieto siitä että lukuisat kanavat olivat jättäneet kiitospäivän ohjelmistosta pois Spielbergin juuri Suomessakin esitetyn elokuvan Pelastakaa sotamies Ryan.
Ei siksi että elokuva olisi väkivaltainen tai että siinä ammutaan ihmisiä hengiltä. Ei edes siksi että siinä ammutaan antautuvia sotavankeja. Vaan siksi että elokuvassa satutaan kiroilemaan..
Fubar..

Subscribe to:
Posts (Atom)