Kaakkois-Aasian katastrofin yhteydessä ainakin oma huomioni on kiinnittynyt uutisten sensaatiohakuisuuteen ja välillä esiintyvään suoranaiseen kärsimyksellä mässäilyyn. Ikäänkuin maanjäristystuhojen inhimilliset tuhot eivät muutoin välittyisi tänne kotisuomeen kuin lähikuvilla ja myyvillä silminnäkijähaastatteluilla.
Tottakai täällä kotisuomessa odottaa todella suuri määrä omaisia ja tuttavia uutisia ja tiedonrippeitä siitä mitä oikeastaan on tapahtunut ja mikä on todellisuus kaikessa karuudessaan mutta ketä oikein palvelevat hysteeristen ja perheensä ehkä menettäneiden matkailijoiden haastattelut.
Kuinka moni haastateltava edes oikeasti haluaisi päätyä todellisuudessa osaksi pääuutislähetyksen kuvavirtaa silloin kun hän on todellisuudessa vain hädissään itsestään ja lähimmistään, kuka tuossa vaiheessa pystyy edes harkitsemaan vastausta kun mikrofoni työnnetään suun eteen, kamera zoomataan ensin naamaan, sitten paljaisiin jalkoihin ja rakkikoirana räksyttävä toimittaja alkaa tenttaamaan että olihan varmasti hirveää ja kamalaa.
Ketä tuollainen oikein palvelee. Kuka tuollaisia uutisia oikeasti haluaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
No comments:
Post a Comment