2005-02-09

Bloggaamisen vaarat

Innokkaassa bloggauksessa on vaaransa

Olit sitten Googlen työntekijä, Kirjakauppias, lentoemäntä tai Mikkisoftan konsultti niin blogia pitäessään kannattaa varoa mitä mainitsee ja mistäkin sillä pahimmillaan voi olla työpaikka vaarassa ja potkut edessä.

Googlen tapauksessa tilanne on etenkin varsin kiusallinen sillä toisaalta Google itsessään on bloggauksen suuria edistäjiä bloggerin muodossa ja IT-alan hyvän työnantajan mainetta ylläpitävä yritys. Kiusallista näissä tapauksissa on etenkin se että kyseessä ei ole ollut salaisuuksien vuotamisesta tai muustakaan työsopimusrikkomuksista, vaan lähinnä enemmän tai vähemmän verhotusta kritiikistä ja piikittelystä jolle työnantaja on kuitenkin ollut turhan herkkänahkainen.

Itse myös joutuu miettimään mitä työelämän mutkia sitä voi blogissaan tilittää ja mitä ei ja milloin mahdollisesti tulisi raportoineeksi jotain puolihuolimatonta. Etenkin sellaista josta potentiaalinen kilpailija voisi lukea liikoja rivienvälistä jos osuisi kohdalle ja osaisi yhdistää minut työnantajaani ja tuotteisiimme. Siksi on parasta olla riittävän epämääräinen ja ehkä sotkea rivien väliin myös disinformaatiota tarkkojen silmien iloksi...

No comments: