2005-02-24

Sähköisen viestinnän juridiset haasteet

Bloggaus ja verkkojulkaiseminen ylipäätään on vielä siinä suhteessa nuori taiteenlaji että se aina laidalla tai toisella joutuu poikkiteloin yhteiskunnan lainvartijoiden kanssa ja tuntuu siltä ettei lainvartijoilla ole ihan aina homma hanskassa.

Taustoiltaan tämä viimeisin tapaus liittyy oleellisesti julkisuudessakin pyörineeseen Muhoksen Korivaaran kouluepisodiin jossa yhteisö on viimein herännyt huomaamaan ettei kaikki ole kohdillaan koulussa ja että koulun rehtori Ilkka Pöyry ei ole toimessaan aivan ajantasalla. Marginaalin Bloginpitäjä on sittemmin suominut Pöyryä blogissaan hieman kovemmin kääntein sillä seurauksella että em. on haastanut bloggaajan oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Ei tässä vielä mitään mutta tästä seuranneessa tapahtumaketjussa on taas astuttu juridiikan harmaalle alueelle ja pohjoisen poliisimies tainnut ylittää ainakin sanallisesti valtuutensa mikä puolestaan kyseenalaistaa sitä mikä on Poliisin asema instituutiona perusoikeuksien valvojana.

Vanhemman rikoskonstaapeli Jani Tuulaksen ensimmäinen lähestyminen aiheeseen sisälsi näet seuraavan käskyn:
Ensimmäiseksi on tärkeää, että Pöyryä koskevat kirjoitukset ja kuvat poistetaan sivustoiltasi. Tee se mahdollisimman pian ja ilmoita minulle kun olet poistanut tiedot.
Vakuuttavan kuuloinen ohjeistus jolla kuitenkaan ei ole todellisuudessa mitään juridista pohjaa. Materiaalin poistosta voi suomessa päättää oikeusistuin päätöksellään, ei poliisiviranomainen ohjeellaan. Kun Bloginpitäjä tiedusteli taustaa ohjeistukselle ja sitä miten käsky on sopusoinnussa joukkoviestinnän sananvapauslain kanssa niin vastaus oli seuraavanlainen:
Kerron kuitenkin lainkohdan minkä perusteella vaadin sinua poistamaan osioita sivustoiltasi: Verkkotunnuslaki 11§.
Nyt vain on sellainen pieni ongelma että Verkkotunnuslain 11§ ei löydy mitään sellaista yksiselitteistä joka voisi valtuuttaa poliisiviranomaisen tuollaiseen käskyyn. Varsinkin kun lain 2§ selvästi rajaa lain soveltamisalan fi-tunnuksiin ja verkkohallintaan eli rajaa jo lähtökohtaisesti blogin domainin ulkopuolelleen.

No. Tilanne ei päättynyt varsinkaan tähän vaan Enterin ylläpitäjä päätti selvittää enemmän asioita lähettämällä kyselyitä sekä poliisiylijohdolle että viestintävirastolle jolloin ensimmäisenä vasteena on ylijohtaja Salmiselta saapunut kommentti:
"tiedossani ei ole sellaista sulkemismääräystä koskevaa pykälää"
Vastaukselle on luvassa parempaa ja tarkempaa jatkoa joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan tilanteen kehittymistä mutta alustavasti näyttää siltä että ainakin ylimmällä johdolla on lainsäädännön käsitteet, antamat oikeudet ja langettamat velvoitteet paremmin hanskassa mitä maakunnassa ja asiat siltäosin kunnossa.

Kysymys on sensijaan sitten se että onko varsinaista mätää järjestelmässä joka alkujaan sallii tälläiset tietämättömyydestä johtuvat ylilyönnit ja virka-aseman nimissä tehdyt selkeät pelottelut joiden kautta hieman herkempi saattaisi ylireagoida ja jättää valvomatta oikeuksiaan totellen käskyä sokeasti, vaikka käsky olisikin laiton ja ristiriidassa perustuslaillisen sananvapauden kanssa. Kuka valvoo vartijoita ?

No comments: