Ihmiselämän pienet suuret asiat

Muistumia vuosien takaa

Pitkästä aikaa tuli vaihdettua sähköpostia yhden vanhan lukioaikaisen luokkatoverini kanssa, aivan muusta syystä ja sattumalta, mutta yhden vastausviestin loppusanat pysäyttivät minut hetkeksi ja saivat taas miettimään sitä kuinka pienistä asioista ihmiselo voi rakentua ja miten vähä voi muuttaa niin paljoa. En siteeraa noita sanoja sen tarkemmin koska ne eivät sinänsä muille kuulu mutta ne oikeastaan sisälsivät kiitoksen. Kiitoksen vain muutamista sanoista jotka olin sanonut oikeanlaisella hetkellä oikealla tavalla. Kiitoksen joka oli elänyt vuosikymmenen verran hiljaiseloa tullakseen nyt julki.

Miten sitä loppujenlopuksi elämä onkin yleensä kovin sattumanvaraista. Sitä itse tekee tietenkin valintoja mutta tietääkö niitä tehdessään kuitenkaan sitä mille polulle kulloinkin on astumassa ja minne valittu tie todella johtaa. Usein kun vastaan tulee sellaisia asioita joihin ei edes olisi kuvitellut koskaan törmäävänsä tai paikkoja jonne pääsystä ei edes ole paljoa kuvitellut.

Omasta elämästään on helppo löytää muutamia selkeitä käännekohtia joiden valinnoilla on ollut, kliseisesti, elämää suurempia vaikutuksia lopputulemaan. Nuo ovat varmaan niitä todellisia rinnakkaistodellisuuksien haaraumapisteitä joiden jälkeen eri maailmat näyttävät aina piirunverran erilaisilta ja joista alkavat polut muokkaavat vuorovaikutuksien kautta useampien kuin yhden ihmisen elämää.

Lukioaikana saatoin vaikuttaa lähellä olleiden ihmisten elämään mutta olen kerran jos toisenkin jaksanut pohtia sitä millainen elämäni olisi ehkä nyt jos en olisi ammoin vuonna 1993 kyllästynyt ylä-asteen yhteydessä olevan lukion keskinkertaiseen henkiseen ilmapiiriin ja muiden tavoin vain jatkanut putkessa eteenpäin vaan jostain kumman syystä, jota rehellisesti en enää kunnolla edes muista, päätin hypätä uudelle raiteelle ja vaihtaa naapuriin. Vaihtaa Martsariin, joka olikin kouluna jo aivan toisenlainen maailmansa ja jossa jotenkin kummassa opin jopa pitämään sellaisesta aineesta, äidinkielestä, jota yläasteella onnettoman opettajan ansiosta lähinnä inhosin ja sitämyöten ilmaisutaitoon painottuvassa opetuksessa avaamaan suuni riittävällä varmuudella riittävän usein.

Tuosta kaikesta saikin sitten tavallaan alkunsa tapahtumien ja sattumien ketju jonka ansiosta tavallaan on tullut päädyttyä matkailemaan maapallon toisella puolella, vietettyä speksihenkistä kiertue-elämää Suomea kiertäen, myöhästettyä opintojansa parilla vuodella kaikkea muuta puuhaillessa, istuttua niin Tullikamarin, Savoyn kuin Oulun kaupunginteatterin tekniikkapöytien takana ja kaikkea, kaikkea muuta mielenkiintoista ja sekalaista.

Lopputulemana edelleen keskeneräiset opinnot, hyvä, haastava ja kiinnostava työpaikka ja kasapäin mielenkiintoisia muistoja ja tarinoita. Pienestä kiinni.