2005-08-02

TV-monopolin autuus

Taloussanomat: MM-kisat uhkaa nostaa TV-lupamaksua

Siis ei hyvää päivää. Missä vaiheessa tavallinen seitsemänpäivääkansakin tajuaa vihdoin ja viimein YLE:n tv-monopolin ansaintapolitiikan järjettömyyden ja äänestää jaloillaan ja jättää yksinkertaisesti maksunsa maksamatta pakottaen siten tuon Pasilanmäen dinosauruksen vihdoin ja viimein uusiutumaan. Tämä alkaa olla jo terveellä kaupunkilaisjärjelläkin ajatellen jo aivan liian paksua.
Yleisradiolle yleisurheilun MM-kisoista koituvat kulut ovat huomattavasti sen saamia tuloja suuremmat. Tiistain Kauppalehden mukaan Yle väläyttääkin televisiolupamaksujen korottamista entisestään kulujen kattamiseksi.
Siis ei hyvää päivää. Kannattaisikohan Ylen aloittaa talouden paikkaaminen iskemällä kengänkuvaa ohjelmistojohtaja Heikki Seppälän kaltaisten taloudesta nähtävästi mitäänymmärtämätömien tuhlaajapoikien perspuoleen ja hankkia remmiin väkeä jotka osaavat edes laskea viivan yläpuolelle tulot, alapuolelle menot ja räknäillä lopputuloksen ennakkoon eivätkä vain syydä rahaa tuontaivaallisiin sinnesuntänne ja senjälkeen ole nyhtämässä kansalta lisää rahaa kun kirstunpohja häämöttää.

Hyvä blogin lukija. Jos vielä maksat TV-maksua niin peruuta se viimeistään NYT ja lähetä selkeä viesti ylettömille tuhlareille. Ilmoituksen television käytön lopettamisesta voi tehdä kätevästi netissä Terve kansalaistottelemattomuus on joskus jopa suotavaa.

No comments: