2005-07-14

Jo on ahdasmieliseksi maa mennyt

HS: Nettisivuston juutalaisvitsit johtivat rikostutkintaan

Ei liene vaikeaa arvailla mihin porukkaan HS:n mainitsema "närkästynyt kansalainen" kuulunee mutta voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä onko tälläisessä esitutkinnassa nyt mitään järkeä. Huumori kun on yleisesti huumoria ja vitsien perusasetelmaan kuuluu lähes vakiona jonkin valitun ryhmän tai henkilön asettamisen naurettavaan valoon. Huumorintajuttomuus taas on asia erikseen.

Tutkinnan vielä ymmärtäisi jotenkin jos kyseessä olisi ollut erityisen rasistinen ja nimenomaisesti vain ja ainoastaan juutalaisvitseihin keskittynyt poliittinen sivusto sensijaan että haastettuna on nyt pelkkä yleinen ja laaja vitsiarkisto. Taustatiedoksi kerrottakoon että kyseisten vitsien kategoria on ollut todellisuudessa vuosina 1994-2004 kerätyssä vitsiarkistossa vain yksi yksittäinen alakategoria "ihmisryhmän" alakategoria siinä missä myös mm. partiolaiset tai Helvetin Enkelit ja vitsejä on ollut sivuilla sadoittain ellei tuhansittain kaikilta maailman alueilta joille voi jotenkin nauraa.

Hivenen mauttomiahan osa noista vitseistä on peilautuessaan holokaustin historiaan mutta kansanryhmän vastaiseen kiihottamiseen noista on kyllä pitkä matka. Ongelma vain taitaa olla siinä että 60v sitten tapahtunut kansanmurha on lunastanut juutalaisille ikuisen marttyyrin aseman ja ainakin halun jatkuvaan erikoiskohtaloon.

Helsingin Sanomissa haastatellun ylikomisario Ilpo Liikkasen eri vitsejä vertaileva lausunto on kaikessa naiivissa tunteikkuudessaan ymmärrettävä mutta sinänsä loogisesti täysin sisällötön:
Juutalaisiin kohdistuneet vitsit liikkuvat eri tasolla: niissä tulevat hyvin usein esiin toisen maailmansodan tapahtumat, mikä tekee niistä vähän eriluontoisia (kuin ruotsalaisvitsit)
Tokihan meille on opetettu viimeiset 60 vuotta siitä miten paha asia holokausti oli ja miten asiaan täytyy liturgisesti suhtautua mutta olisi hauska kuulla arvon ylikomisariolta looginen ja pätevä perustelu siitä miten vitsailu kohta 70v sitten tapahtuneista asioista on kategorisesti "eriluontoista" kuin avoin vitsailu naapurimaan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai maalaisvitsien vihjeet isäntämiesten ja nautakarjan välisistä väleistä. Yhtä loukkaavaa ja herjaavaa jos sikseen tulee.

Sopii vain toivoa että syyteharkinta kaatuu omaan naurettavuuteensa ja sanan- ja mielipiteenvapauteen ei lyödä uutta tahraa kylkeen poistetun vitsisivuston etusivulle jätetyn, aihetta hyvin kuvaavan vitsin perimmäistä ajatusta noudattaen:
- Mikä on ensimmäinen palkinto poliittisten vitsien kilpailussa?
- 25 vuotta.
Jos objektiivinen näkemys sivuston luonteesta kansanryhmää vastaan kiihottavana mediana kannattaa aiheeseen tutustua tarkemmin itse pelkkien ehkä hivenen mustavalkoisen uutisoinnin sijaan. Näet vaikka tekijä onkin poistanut sivunsa webistä jutun myötä, eivät sivut ole onneksi mihinkään vielä netistä kadonneet. Wayback machinen sivustoarkisto kun muistaa sisällön tunnollisesti. Sieltä voikin tähän loppuun kaivaa kevennykseksi yhden juutalaisarkiston helmistä joka on omalla tavallaan poliittisesti edelleen ajankohtainen:
Israelin hallitus on suostunut myönnytyksiin palestiinalaiskysymyksessä. Jopa itkumuuri suostutaan jakamaan palestiinalaisten ja juutalaisten kesken. Juutalaiset saavat muurin, palestiinalaiset itkun.
( Kirjoittaja ei ole omasta mielestään erityisen rasistinen vaan yleisemmin misantrooppinen, tuntee historian tapahtumat ja tuomitsee kansanmurhat. Tuomitsee hiljaa mielessään myös sen miten me eurooppalaiset annoimme viimeksi 1995 sellaisen tapahtua takapihallamme oppimatta mitään historiastamme. Kirjoittaja kuitenkin yrittää vaikka hammasta purren nauraa kaikelle mitä elämä vastaan heittää, ainakin melkein, sillä kirjoittaja tietää ettei täältä muuten täyspäisenä selviä. Kirjoittaja aikoo myös jatkaa epäkorrektisen ja liki morbidin mustan huumorin viljelemistä vaikka joku vetäisikin herneen nenään.)

No comments: