2005-07-28

Teoria ja todellisuus

Digitoday: Tiedostonvaihtajat ahkeria laillisen musiikin lataajia

Vertaisverkot tappavat musiikin, kappaleen lataaminen on varkaus, Netti on syypää levymyynnin laskuun, heinäsirkkoihin, kulkutauteihin ja kaikkeen pahaan. Tätä yhtä virallista totuuttahan levy-yhtiöt jaksavat alleviivata, kuuluttaa ja keksiä oikeusjuttuihin liki mielikuvituksellisia vaateita siitä kuinka paljon vertaisverkkojen kautta jaettu musiikki on aiheuttanut yhtiöille "tappioita". Mutta mikähän mahtaa olla todellisuus tämän teorian takana.

Brittiläinen tutkimusyhtiö The leading question on tutkinut eri käyttäjäryhmien musiikinkulutustottumuksia ja tehnyt merkittävän havainnon:
The Leading Question huomasi, että musiikinjakajat kuluttivat keskimäärin kahdeksan euroa kuussa laillisiin biiseihin, kun muut musiikkifanit käyttivät vain 1,84 euroa.
Musiikkiteollisuuden penseän skeptinen vastaus tutkimukseen noudattaa kyllä taas puolestaan perinteistä mantraa...
BPI (British Phonographic Industry) toppuuttelee tuloksia huomioiden, että tiedostonjakajien kokonaissatsaukset lailliseen musiikkiin ovat laskussa.
... mutta kannattaisikohan kuitenkin BPI:n seinien sisällä herätä todellisuuteen ja miettiä että kuinka paljon laillisen musiikin osuutta laskevat todellisuudessa kaikki kaikenkarvaiset kopiosuojaukset, DRM-kikkailut ja muut suoranaiset maksavaan asiakkaaseen suunnatut kiusanteot ja kuinka paljon vertaisverkoilla oikeasti on asiaan vaikutusta ja kannattaisiko noitavainojen sijaan tarjota halukkaille asiakkaille enemmän käyttökelpoisia palveuja sillä:
Alan kattojärjestön Ifpin (International Federation of Phonographic Industries) mukaan lailliset lataukset ovat kolminkertaistuneet maailmalla vuoden alkupuoliskolla.
Go figure...


No comments: