2005-07-15

Virus jälleen vauhdissa

HS: Kolmen ihmisen pelätään kuolleen lintuinfluenssaan Indonesiassa

Tällä rintamalla onkin ollut pitkään petollisen hiljaista mutta näemmä taas tapahtuu.

Tosin vaikka kysymyksessä olisikin Lintuinfluenssavirus niin olisi mielenkiintoista aina uutisten yhteydessä kuulla myös täsmennystä siihen että onko kyseessä uuden H5N1-kannan pirulainen vai jokin aikaisemmista varianteista jonka oletettu pandemia-potentiaali tavallisen influenssaviruksen kanssa yhdistyessään ei ole aivan samaa luokkaa olemassaolevan perusvastustuskyvyn kanssa.

Positiivista on sentään se että viimeisten havaintojen osalta näyttäisi siltä että kehittäessään kykyään siirtyä ihmisestä toiseen viruksen tappavuus on jo laskenut, ilmeisemmin siksi että siitä alkaa löytymään enemmän sellaisia piirteitä jotka immuunijärjestelmä tunnistaa ja voi olla jopa niin että ennenpitkää syntyvä H5N1-kannan influenssavirus jää vaikutuksiltaan jonnekin Honkongilaisen ja Aasialaisen pandemian asteelle ja ei yllä Espanjantaudin mittoihin.



No comments: