2005-07-12

Korrelaatiota kerrakseen

HS: Vesiturvan ammattilaiset: Oluen hinta-ale lisännyt hukkumisia

Näemmä ovat taas keksineet yhden pyörän uudestaan. Perinteisestihän jäätelönmyynnin ja hukkumiskuolemien välistä näennäis-korrelaatiota on käytetty klassisena esimerkkinä siiten miten kahta keskinäistä tilastollista ilmiötä ei pidä linkittää yhteen vain siksi että niiden trendit ovat suunnilleen samansuuntaiset mutta nyt vesiturvan ns. ammattilaiset ovat tainneet löytää olutmyynnin korrelaation samanlaiseksi peikoksi.
"Oluen hinta näkyy varmasti hukkumistilastoissa" Sanoo Hengenpelastusliiton Jukka Läära.
Halpa oluthan alkaa olla tässä maassa kohta syypää likimain kaikkeen mahdolliseen pahaan ja vitsaukseen mutta kannattaisikohan arvon ammattilaisten pistää joskus päänsä ulos ovesta, kurkata taivaalle ja hetken pohtia mielessään että miksiköhän esimerkiksi viime viikonloppuna (melkein +30 astetta varjossa paikkapaikoin) lukuisat ihmiset viettivät aikaansa hukkumisalttiissa ympäristössä ja myöskin saattoivat vaikkapa kaupungissa samaan aikaan toisaalla nauttia olutta terassilla.

Tai miettiä sitäkin että miksi aurinkoisena kesänä 1994 hukkui yli 200 henkeä vaikka halvasta oluesta ei kukaan edes saattanut arvaillakkaan.

No comments: