Laukauksia tunnelissa

Viime päivät on taitettu peistä suuntaan sun toiseen laukauksista joihin päättyi nyttemmin syyttömäksi todetun brasilialaisen taival Lontoon metrossa. Ikävä tapaus mutta paikkapaikoin vaikuttaa siltä että lauseet ovat kovin jälkiviisauden kyllästämiä..

Helppohan sitä on nyt kotikoneen ääressä sanoa että viattoman sivullisen ampuminen on moraalitonta ja hätäiltyä mutta pienenä ajatusleikkinä kannattaisi sittenkin siirtää itsensä tuonne tunneliin poliisimiehen korvien väliin tarkastelemaan skenaariota. Olet juuri metroasemalla metroverkostossa jossa edellisellä viikolla räjähti pommeja, jossa juuri tällä viikolla on yritetty räjäyttää toinen samanlainen sarja pommeja ja tekijöistä ei ole vielä mitään varmuutta.

Olet juuri asemalla suljetussa tilassa, säähän ja vuodenaikaan nähden hyvin epätyypillisesti pukeutunut mies ei noudata käskyä pysähtyä, lähtee juoksemaan kohti laiturialuetta, metrovaunuja ja ihmisiä. Päätöksentekoon ei ole kaikkea sitä aikaa millä jeppe jälkiviisas voi spekuloida ja teoretisoida pöytänsä ääressä tunti toisensa jälkeen vaan joitakin sekunteja. Mitä oikeastaan teet. Mielessä kysymys siitä miksi tuo mies juoksee kohti laituria..

Vedätkö liipasimesta ja otat riskin siitä että ammut kenties sivullisen, jätätkö vetämättä liipasimesta ja otat riskin että kyseessä onkin todellinen terroristi ja asemalaiturille voi kuolla kymmeniä ihmisiä. Ampuako jalkaan ja ottaa riski että kädessä on laukaisin jonka painallus vie pidättäjät ja kasan sivullisia mennessään vai ampuako kohti ja eliminoida tuon laukaisun mahdollisuus.

Ikävä ajatusleikki koska besserwissereiden kaikkivoipaisten "oikeiden ratkaisuiden" sijaan kyseessä on tyylipuhdas no-win situation jossa on tarjolla vain huonoja ratkaisuja ja harkinnan tiimalasissa hiekkaa vain silmänräpäyksen verran. Eikä kaverille ehdi kilauttamaan.

Vastauksessaan kannattaa olla rehellinen itselleen eikä sortua näennäisen oikeaan jälkiviisaaseen etiikkaan vaan pysähtyä todella tuohon muutaman sekunnin aikaikkunaan.