2005-01-07

Hermo meni.. taas..

Vaikka kaltaiseni avomielisen agnostikon kritiikki yleensä kohdistuukin enemmän tai vähemmän vakaumuksensa sokaisemiin tahoihin niin tasapuolisuuden nimissä on todettava etteivät nämä kotimaiset raivoateistitkaan ole niitä suurimpia järjen jättiläisiä.

Voi tietenkin olla että osa artikkelin korostuksesta on peräisin toimittajan kynästä mutta vähintäänkin naiivilta tämäkin vaahtoaminen NYT-liitteen MitäNyt palstalla kuulostaa puhuttaessa Kaakkois-Aasian katastrofista:
Lisäksi yhtenä syynä katastrofin mittavuuteen on liikakansoitus. Kun Raamatussa kehotetaan lisääntymään ja täyttämään maa, siitä seuraa se, että tälläisissä luonnonkatastrofeissa uhriluku kasvaa.
- Paula Vasama
Siis onko tuon kirjoittajalla aivan kaikki kohdillaan vai onko hän yksinkertaisesti tyhmä ?

Samassa kirjoitelmassa hän kyllä peräänkuuluttaa kriittisyyttä uskontoja kohtaan hän itse tarjoaa "syyksi" leimallisen uskonnollista Raamatunlausetta vaikka kuka tahansa täysijärkinen tajuaa jo otsallaan että ylipäätään liikakansoituksen ongelmat ovat jossain aivan toisaalla ja muistaa myös sen että pahiten kärsineet alueet eivät edes olleet niitä kaikista räikeimmin ylikansoitettuja neliökilometrjä mitä tältä pallolta löytyy.

Toki Katolinen kirkko on saanut aikaan keskiaikaisella sukupuolivalistus- ja ehkäisypolitiikallaan aikaan paljon vahinkoa ja hidastanut positiivista kehitystä mutta vain tuon yhden tahon leimallinen syytteleminen on lähinnä naiivia.

1 comment:

Anonymous said...

Vajaa-ajattelijat eivät ole suhtautuneet ateisteihin kovin sydämellisesti, koska ovat mm. erottaneet Pääkaupunkiseudun ateistit ry:n jäsenyydestään. Ks. tarkemmin www.ateistit.fi, erityisesti osasto Uutiset ja artikkelit. Ikävää,jos vapaa-ajattelijain raivoaminen menee ateistien piikkiin, vaikka ymmärrän kyllä, että sekaannuksia voi sattua.