Suurta johtajaa kunnioittaen

Vaikkai ilmiön nimeltä Pohjois Korea tunteekin ja tietää maan järjettömyyden niin taas jälleen kerran on hämmentävää istuskella kotisohvalla ja katsella TV:stä dokumenttia jonka BBC on tuottanut ja tarkkailla ilmiötä paikallisen perheen näkövinkkelistä tyttären valmistautuessa esiintymään maan 55-vuotis juhlinnassa.

Materiaali jota tuo maa päästää ulkomaailman tarkkailtavaksi on varmasti hyvin rankalla kädellä editoitua ja on varmaa etti tuolla kukaan uskalla sanoa kameralleen sitä mitä ajattelee mutta joukkoesityksiä katsellessa tulee mieleen väistämättä se että mitä nuo ihmiset oikeasti ajattelevat tuon kaiken keskellä. Ovatko kaikki todella kunniottamassan suurta johtajaa pyyteettömästi vai eikö kukaan uskalla sanoa että keisarilla ei ole vaatteita. Vai ovatko kaikki ääneen ajatelleet viettämässä vähemmänreipasta leirielämää piikkilangan siimeksessä..

Jotenkin tuo kansalaisten riemu ja lippujenheiluttaminen ei aina kaikissa marssikuvissa näyttänyt niin kovin aidolta vaan liki teatraaliselta ja päälleliimatulta, ikäänkuin kilpailulta kuka hymyilee ja hurraa leveiten, kenen lippu liehuu korkeimmalta, tarpeelta vakuuttaa olevansa kunnon kansalainen siltävaralta että oveen koputetaan.

No. Toisaalta ei siitä ole niin kauaan kuin tässäkin maassa oli pinnalla poliittisesti kirkaissilmäinen lahkolaisliike joka ei nähnyt sitä että itänaapurimme keisarilta oli myöskin vaatteet kadonneet aikaa sitten ja onni ja edistyksellisyys avoimemmin ajattevien sulkemista "skitsofreenikkoina" mielisairaaloihin ja vankileirin saaristoa.

Kysymys oikeastaan on se, mikä ajaa ihmisen tälläiseen sokeuteen ja hyväntahtoiseen hölmöyteen mitä asiansa osaavat ja machiavellinsä lukeneet kovapintaiset johtajat pystyvät käyttämään röyhkeästi hyväkseen.