2004-09-06

Kylmää kyytiä

Ei voi taas kuin ihmetellä ja miettiä hiljaa mielessään mikä maa meillä oikeastaan onkaan naapurinamme ja mitä siellä todella tapahtuu. Mikä on totta, mikä huolella viritettyä propagandaa sillä niin ristiriitaisia ovat uutiset ja uutiskuvat mitä korviin säännöllisesti kantautuu.

Venäjä on Venäjä eikä sille ilmeisemmin voi mitään. Mikään historiallinen vääryys ei voi legitimoida terroria, saatika sitten lasten käyttämistä terrorin välikappaleena mutta omalla pelottavalla tavalla viimepäivien tapahtumat kertovat omaa kieltään myös siitä että jotain on naapurissamme pahasti vialla ja että näinä rauhan vuosina ei kannata tuudittautua siihen uskoon että naapurillamme olisi aina vain kauniita tarkoitusperiä teoisaan ja toimissaan.

Milloin viimeksi on Venäjän mediasta saanut ulos yhdenmukaisia tietoja vähättelyn ja valehtelun sijaan ja mihin enää voi uskoa. Uhrien määrää vähätellään, mittasuhteita vääristellään, kukaan ei virallisesti tiedä mistään mitään. Lasten käyttäminen koston välineenä on raukkamaista mutta en ainakaan enää tiedä kuinka paljon taas tänään uutisoiduista suoranaisista raakuuksista on taas totta vai onko joukossa silkkaa propagandaa jolla lietsotaan vihaa ja lakaistaan omat räikeät ihmisoikeusrikkomukset, joihin verrattuna abu graibin vankila kalpenee, hiljaa pois silmistä, pois mielestä.

Sisäinen kyynikkoni ei voi kuin ihmetellä sitä että tiedostavien nuorten viha kohdistuu jenkkien öljysotaan Irakissa mutta naapurimaamme sota öljyalueiden ja öljyputken hallinnasta on siivottu puheissa ja ajatuksissa maton alle.

Jos aikaa on niin silmien avaamiseksi voisin suositella Erkki Nordbergin analyysiä Arvio ja Ennuste iltalukemistoksi ja kurkistukseksi kulisseihin.

No comments: