Sytytä oma kulovalkeasi, lähetä se 5 hyvälle ystävällesi, käske heitä toimimaan samoin ja jää tyytyväisenä katsomaan kuinka viesti leviää kuin kulo kuivassa kaislikkorannassa kuulaana kevätaamuna.
Eilinen todisti esimerkillään taas kerran kuinka nopeasti epävirallinen viesti voi kulkea suusta suuhun sähköisessä yhteiskunnassa kovinkin nopeaan. Ystävältä saatuun viestiin on helppo uskoa, sen mukaan helppo toimia ja voipi olla että tuntea jopa huonoa omaatuntoa jos siihen ei reagoi koska sehän on minun ystäväni viesti!
Mutta kenen viesti se oikeastaan onkaan. Ei ystävän, ei edes ystävän ystävän vaan mitä varmimmin noissa viesteissä lähettäjä on joku jossain korkealla verkostossa. Joku josta emme todellakaan tiedä kuka hän on, mitä hän ajattelee ja mikä hänen ajatusmaailmansa on. Levitessään verkostossa ovat ajatusmaailmalliset hyppäyksen yhden ystävyyden ylitse kovin lyhyitä mutta laajentuessaan viesti voi olla jo kovin kaukana lähtöpisteestään ja edelleen hyin uskottava koska hei, sehän on minun ystäväni joka minulle viesteilee !
Tähän mennessä levinneet sähköhuhut ovat olleet onneksi harmittomia mutta sisäinen kriitikkoni on pakotettu pohtimaan sitä mitä olisi voinut tapahtua jos takavuosien kriisien yhteydessä olisi ollut olemassa jo samanlainen viestikulttuuri. Millaisia huhuja olisi singahdellut Tshernobylin palaesa ja säteilyfoobisen kansakunnan säikkyessä jopa varjojaan, olisiko joku onneton laukaissut joukkupaniikin Janajenvin juntan yrittäessä vallankaappaustaan Moskovassa 1991 aikana jolloin suomenttuneet onnettomat poliitikkomme eivät uskaltaneet sanoa sanaakaaan.. Mitä viestejä me vielä uskoisimme kun ne tulisivat luotetulta ystävältä ?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
No comments:
Post a Comment