Tämä hetki ja tulevaisuus

Aamut eivät edelleenkään ole minua varten. Töissä käyntiin lähteminen kestää aina aikansa vaikka onkin jo muutoinkin se toimiston viimeinen töihintulija joka ensitöikseen linnottautuu kahvikuppinsa kanssa tuijottamaan saapuneita posteja ja heräilemään hitaasti varsinaiseen aivotyöhön iltapäiväksi.

Tässä viimepäivinä on taas ehtinyt miettimään yhtä ja toista mielessänsä elämästä ja asioista. Vaikka väliin tuleva turhauttaa ja ei tiedä mitä edessä on niin on ehkä sittenkin ihmiselämän onni se että tulevaisuudesta ja seuraavasta hetkestä ei ole kenelläkään tietoa ja iloja ja suruja ei ennalta näe kukaan eikä mikään.

Mutta miksi sitten siihen ei ole tyytyväinen vaan niin usein sortuu miettimään tulevaa liiaksi sensijaan että olisimme tyytyväisiä siihen hetkeen mikä on meneillään ja niihin asioihin mitä on. Miksi kuvitella kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, usein vielä niitä kaikista negatiivisimpia, ja jo etukäteen murehtia sellaisia asioita mitkä eivät ole vielä toteutuneet tai eivät edes ehkä koskaan toteudu. Kovin inhimillistähän tuollainen on mutta miksihän asiat ovat noin.

Mieleen tulee onneksi aina erään ystäväni sanat viime talvelta jossa hän muistutti siitä että kuinka tärkeää on keskittyä niihin hyviin asioihin jotka ovat nyt ja kantaa murhetta ja surua vasta kun sen aika ehkä josku on eikä yhtään sitä ennen.